Keitelejazzeilla progea, tribaaligroovea ja maisemakuvia

1239
lukukertaa
Carl Palmer. Kuva: Ankku Ronkanen.
Carl Palmer. Kuva: Ankku Ronkanen.
Carl Palmer. Kuva: Ankku Ronkanen.

Keitelejazz tyytyi taloudellisista syistä tällä kertaa kotimaiseen painokseen, ainoana poikkeuksena ELP-rumpali Carl Palmerin progeyhtye. Talous näkyi myös festarin kahtiajakoisuudessa: neljästä illasta kaksi ensimmäistä oli rakennettu varmojen kansansuosikkien varaan, kaksi jälkimmäistä oli sitten perinteiseen tapaan varattu musadiggareille, mutta nyt hyvinkin monimusiikillisesti.

Tällä pelillä ainakin kustannusten karsiminen onnistui. Yleisöäkin oli liikenteessä kohtuullisesti, tosin päällekkäin Keski-Suomen alueelle sattunut MM-ralli verotti huhupuheiden mukaan melko lailla kävijöitä. Eväitä olisi siis ollut parempaankin korjausliikkeeseen.

Tuure Kilpeläisen, Ile Kallio Big Rock Bandin ja Juha Tapion keskiviikko sekä Tiisun, Chisun ja J. Karjalaisen torstai tarjosivat ammattitaitoisia esityksiä ja taattua tunnelmaa. Musiikillisia yllätyksiä tietysti oli turha odottaa, niiden aika oli myöhemmin. Edes Tiisun anarkistinen ote ei ollut mikään yllätys bändiä yhtään tunteville, olipahan kuitenkin hersyvä energiapläjäys ja samalla hervottomuudessaan pieni antiteesi kaikelle ympäröivälle professionalismille.

J. Karjalaiselle tämäkin kesä on ollut kuuma keikkojen suhteen, yleisön rakkaus kantaa ja samalla Jiin taustalla soittava superbändi on kehittynyt yhtyekemiassaan koko lailla täydelliseksi.

Progeperjantai oli kiinnostava ja osittain innostavakin. Illan tähti oli Carl Palmer, jonka energiataso ei ole hiipunut tippaakaan ELP-yhtyeen huippuvuosista. Palmerin ote on äärimmäisen fyysinen, koko ilta kulki kaasu pohjassa. Täytyy tunnustaa, että ihailin enemmän suoritusta kuin musiikkia. ELP oli aikoinaan minulle sitä kylmempää progen laitaa, ja vaikka Legacy-yhtye ei yksi yhteen tribuuttiaan teekään, sama vika on suhteessani edelleen. Paul Bielatowicz on teknisesti täydellinen kitaristi, mutta tunnepuolelle en löydä isommin kytkentää. Basisti Simon Fitzpatrick oli hänkin huima ukko, ja toki Chapman Stickin mahdollisuuksien ihmettely pitää sekin virkeänä yhden keikan ajan.

Niin siinä kuitenkin vain kävi, että ELP Legacyn biisejä, teemoja ja soolonrakenteluja tuli kuunneltua sivukorvalla ja niiden sijaan keskityttyä seuraamaan Carl Palmerin mahtavaa työtä. Olipa elämys sekin!

Progeillan päräytti käyntiin Lauri Porran Flyover Ensemble. Tämän yhtyeen jokaisesta muusikosta olisi helppo veisata ylistysvirsi. Kannattaa selvittää mitä ovat ovat omillaan tehneet jazzin ja
paljon muunkin parissa kitaristi Tuomo Dahlblom, kosketinsoittaja Aki Rissanen, trumpetisti Kalevi Louhivuori ja rumpali Mikko Hassinen, meriittejä löytyy mahottomasti!

Porran erinomaisten soololevyjen materiaali sai nyt eloa tiukan pikkubändin voimin. Porra pelasi siinä mielessä varman päälle, että Dahlblomia lukuun ottamatta kaikki Äänekoskella esiintyneet muusikot ovat jo soittaneet yhdessä Mikko Hassisen vetämässä Elektro GT:ssä. Ei haitannut yhtään, ja meininki oli kuitenkin ihan omansa. Porra on Pekka Pohjolan viitoittaman sähköisen instrumentaalimusiikin linjan omaperäinen jatkaja, loistobasisti ja säveltäjä, josta on iloa vielä vuosikymmeniksi.

Proge kun on virtuoosihommaa, huomio kiinnittyi etenkin Louhivuoren järkyttävän komeisiin sooloihin. Ja Äänekoskella kun oltiin, erityisen ilahduttavaa oli Dahlblomin hieno iltapuhtee. Paikkakuntalaisjuurinen kitaristi löysi Porran yhtyeestä kodin omimmalle tyylilleen, soitanto oli soundillisesti loistokasta, linjoiltaan hienosti viimeisteltyä, kirkasta muotoilua. Vuoden aikana on tullut kuultua montaa hienoa kitaristia Guthrie Govanista ja John McLaughlinista alkaen, mutta tämä suoritus jäi siinä rinnalla mieleen ajan hienoimpiin kuuluvana kitarataiteellisena kokonaisuutena.

Frank Zappan musiikki käy progeiltaan siinä missä mihin tahansa, missä halutaan vähän härkkiä… Roisit tekstit ja vielä roisimpi musiikki toimivat, etenkin kun sitä esitetään Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast -yhtyeen tasolla. Porissa muutama viikko aiemmin esiintynyt Frankinpoika Dweezil Zappan johtama yhtye oli taitava ja uskollinen, mutta se ei uskaltanut heittäytyä tai haastaa materiaaliaan. Suomalaisia Zappa-intoilijoita ei Frankin haamu pelottanut, taisipa vain innostaa hurjuuksiin. Yhtyeen seremoniamestari Antti Koivula vastasi showsta, kävi jo melkein ylikierroksilla, mutta aivan hyväksyttävästi, sillä näin Zappan materiaali herää oikeasti henkiin.

Illan teemana oli Over-Nite Sensation -albumi runsaan 40 vuoden takaa. Upeita ”pop”-ralleja albumi on täynnään, ja keikkakäytössä ainoa vika oli levyn lyhykäisyys, herkkua kun riitti vain setin puoliväliin asti. Over-Nite-levyllä laulaneita Tina Turner & Ikettes -ryhmää tuurasivat tällä kertaa The Ikosettes eli Ikosen sisarukset Heini ja Tuuli, joiden pynttäytyminen Ikettes-kuosiin osoitti kunnioitettavaa panostusta tähän erikoiskonserttiin.

Ulkoiset ovat ulkoisia, hienointa Zappa-ryhmässä on laulun ja soiton äärimmäisen korkea taso. Zappan äärimmäisen kommervenkkiset sovitukset elävät keikkatilanteessa upeasti.

Lauantain telttakonsertin kolmikko oli lievästi ilmaistuna monipuolinen. Jarmo Saaren lyömäsoitinvoittoinen tribaalimusiikki, Anssi Tikanmäen legendaariset suomalaiset maisemakuvat ja Rajattoman jo itsessään hyvinkin sekalainen ohjelmisto rakensivat yhdessä melkoisen sekoituksen.

Jarmo Saari on kehittänyt omaa elektronimusiikkiaan pitkäjänteisesti. XL-yhtye teki pitkän uran progejazzin parissa, sooloprojekti SOLU esitteli konemies ja namiskanvääntelijä Saaren ja nyt kuultu Republic jalostaa hommaa edelleen.

Edelleen on etualalla tämä Saari: kitara, efektit, tietokoneet, samplet, rakas theremin, vähän sanatonta lauluakin. Mutta nyt lavalta löytyy myös kolme johtavaa suomalaista lyömäsoittajaa, Sami Kuoppamäki, Olavi Louhivuori ja Mamba Assefa. Saaren ja lyömäsoittajien välille sekä perkussionistien kesken on löytynyt luontevasti hengittävä tasapaino. Bändi on vaikuttavimmillaan hurjissa vyörytyksissä, mäiskeessä, kilpasoitossa ja yllytyksessä, mutta ryhmä osaa myös rauhoittaa, hiljentää ja nyansoida. Saari hakee usein tribaaligroovensa sitkeällä toisteisuudella hypnoottisia tehoja, ja onnistuu komeasti, jotakin ikivanhaa yhdistyy vaikuttavasti silkkaan futurismiin.

35 vuotta maisemakuvia, ja ”still going strong” sanoisi engelsmanni. Haapajärveltä käsin Suomen (tai ainakin Tampereen) valloittanut Anssi Tikanmäki osui 80-luvun alussa oivallisesti suomalaiseen melodiatajuun, ja osuu edelleenkin. Tikanmäen yhtyeessä on duunissa jo toinenkin polvi, pojat Eemil ja Eljas hoitavat yhtyeen kitara-, viulu- ja kiipparihommia. Basisti Juuso Nordlund on reissannut Tikanmäen elokuvaorkesterissa jo pitkän taipaleen, ja on siten luonteva osa myös elokuvatonta Anssi Tikanmäen Orkesteria. Saksofonisti Masa Orpana on yhtyeessä uudempi lenkki, mutta nyt tuntuu vakiomies löytyneen sillekin paikalle, niin uljasta sekä kaunista oli miehen soitto. Onnekas sattuma (eli Jarmo Saari Republicin keikka) antoi Tikanmäelle mahdollisuuden saada nyt mukaan myös rumpali Sami Kuoppamäen. Kuoppis on ollut ryhmässä aiemmin vakituisesti mukana, mutta harvemmin enää keikoilla viime aikoina.

Eipä siinä muuta, Tikanmäen tuoteseloste on helppo laatia: kuolemattomia melodioita, rikkaita sovituksia, kliinisen tarkka, silti tunteikas toteutus. Instrumentaaliprogea parhaimmillaan.

Rajattoman setti jäi vähälle kuuntelulle ns. työkiireiden takia, mutta sen verran ehdin yleisön tunnelmia haistelemaan, että jo vain sydäntä lämmitti. Kuusikon upea laulaminen hiljensi nekin, jotka olivat jo ehtineet rupeamaan ns. viihteelle.

Sinänsä lauluyhtyeen ohjelmisto on melkoinen sillisalaatti, kun uran varrelta on tarttunut matkaan kaikenlaista. Yhtenäisyys ei ole siis prioriteetti, tekemisen laatu, jokaisen biisin mahdollisimman täydellinen toteuttaminen on. En muista onko jazzteltassa aiemmin Abba raikunut, mutta varmasti oli ensimmäinen kerta kun Keitelejazzin iltakonsertti päättyi lastenlauluun.

Jazzteltan ohella musiikki soi myös Painotalolla ja Kaupungintalolla. Lauantaina Jukka Perko ja Iiro Rantala pistivät Kaupungintalon yleisöennätyksen uusiksi. Ei riittänyt, että näyttämö otettiin lisäpenkeillä osaksi katsomoa, piti vielä nostaa salin päätyseinä ylös ja jatkaa penkkirivejä eteisaulassa ulko-ovelle asti. Näillä kepulikonsteilla kaikki halukkaat mahtuivat, ja pääsivät nauttimaan kertakaikkisen upeasta konsertista. Mestarit osasivat myös kosaista yleisöään, Keski-Suomen kotiseutulaulu kajahti tunteikkaasti.

Perjantaina Olavi Louhivuori ja Teemu Korpipää perkussoivat ja elektronisoivat Painotalon tummanpuhuvan salin vaikuttavasti Louhivuoren Existence-levyn sfääreihin, ja sunnuntaina Iiro Rantala jatkoi ulkomaisten vieraidensa kanssa kaupungintalolla siitä mihin Perkon kanssa jäi. Varsinainen festivaali oli silloin jo ohi, eikä kaupungin kulttuuritoimen järjestämään konserttiin enää saatu tupaa piripintaan, mutta tunnelma oli jälleen huimaava tässä Rantalan, Ulf Wakeniuksen ja Viktoria Tolstoyn pianisti Esbjörn Svenssonille valmistamassa muistokonsertissa.

Youn Sun Nahin kanssa pari vuotta sitten Keitelejazzeilla vieraillut Wakenius hurmaa edelleen rempseällä pelimanniudellaan. Viktoria Tolstoysta löysin jotakin ihan uutta. Levyillä ja big band -keikoilla Tolstoy on taitava, muttei soundiltaan kovin persoonallinen. Nyt intiimissä ympäristössä pienen ensemblen kanssa laulaja oli täydellisen vakuuttava. Kun kaikki pienetkin nyanssit kuuluivat, Tolstoyn taiturillinen äänenhallinta totisesti erottui ja syttyi loistoon. Iiro ja Ulf olivat tietysti mahtavia, mutta tällä kertaa Viktoria valloitti sydämet. Harvoin, jos koskaan, on Äänekoskella näin rivakasti ponnistettu seisaalleen suosiota osoittamaan. Jälkijazzit, parhaat jazzit!

Huomattakoon, että kirjoittaja on mukana valitsemassa Keitelejazzin esiintyjiä, joten näkökulma on mahdollisimman kaukana objektiivisesta.

…..

Vuoden hitti Keitelejazzeilla?

No tietysti Jean Sibeliuksen Finlandia (1899) ja neljä tulkintaa:
Lauri Porra – soolobassosovitus
Jukka Perko & Iiro Rantala
Jarmo Saari – thereminvälike
Anssi Tikanmäen Orkesteri

…..

Kaikki sivun kuvat: Ankku Ronkanen.

Henrik Illikainen / Tiisu.
Henrik Illikainen / Tiisu.
J. Karjalainen.
J. Karjalainen.
Tuomo Dahlblom, Mikko Hassinen / Lauri Porra Flyover Ensemble.
Tuomo Dahlblom, Mikko Hassinen / Lauri Porra Flyover Ensemble.
Lauri Porra.
Lauri Porra.
Mikko Enqvist, Antti Koivula / Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast.
Mikko Enqvist, Antti Koivula / Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast.
Carl Palmer.
Carl Palmer.
Paul Bielatowicz / Carl Palmer's ELP Legacy.
Paul Bielatowicz / Carl Palmer’s ELP Legacy.
Simon Fitzpatrick / Carl Palmer's ELP Legacy.
Simon Fitzpatrick / Carl Palmer’s ELP Legacy.
Jarmo Saari.
Jarmo Saari.
Abdissa "Mamba" Assefa / Jarmo Saari Republic.
Abdissa ”Mamba” Assefa / Jarmo Saari Republic.
Sami Kuoppamäki / Jarmo Saari Republic.
Sami Kuoppamäki / Jarmo Saari Republic.
Olavi Louhivuori / Jarmo Saari Republic.
Olavi Louhivuori / Jarmo Saari Republic.
Anssi Tikanmäki.
Anssi Tikanmäki.
Juuso Nordlund / Anssi Tikanmäen orkesteri.
Juuso Nordlund / Anssi Tikanmäen orkesteri.
Juuso Nordlund, Masa Orpana, Sami Kuoppamäki, Eemil Tikanmäki / Anssi Tikanmäen orkesteri.
Juuso Nordlund, Masa Orpana, Sami Kuoppamäki, Eemil Tikanmäki / Anssi Tikanmäen orkesteri.
Rajaton yksi...
Rajaton yksi…
...kaksi...
…kaksi…
...ja kolme!
…ja kolme!

Lisää Keitelejazz-kuvia täällä.