Iloa ja lohtua jazzväelle: Eva Vikman yhtyeineen Ravintola Kairossa

1117
lukukertaa
Eva Vikman. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

Svengaavaa popiskelmää… Ei. Jazzsvengiä popahtavan iskevästi. No ei. Popiskelmää latinomaustein. Ei tämäkään ole hyvä.

Matemaattisia kaavoja käyttäen voi joitakin asioita ilmaista täsmällisesti ja tiivistetysti. Kirjaimilla ja sanoilla voi kuvailla jotakin.

Kuvilla voi kertoa enemmän kuin sanoilla. Nuoteilla jo rytmiä, harmonioita ja melodiaa. Ääninäyte olisi parempi kuin nuottivihot.

Tästäkin tunne jää puuttumaan. Lokerointi ei nyt tässä jutussa auta.

Eva Vikmanin tausta on on hyvin tiukasti perheen kautta iskelmässä. Isä Eero oli lähinnä iskelmämuusikko ja näin Eva pääsi mukaan musiikin maailmaan aivan pienestä pitäen. Hän kokee osapäivämuskariopena antavansa nyt takaisin lapsille sitä riemua, mitä itse sai aikanaan.

Isän menehtyminen Evan ollessa 14-vuotias kasvatti oma-aloitteisuutta. Jo 16-vuotiaana Eva keikkaili. Jazzrytmit tulivat mukaan Eki-veljen harrastaneisuuden kautta.

Kiuruveden iskelmäviikkojen kautta saatu tunnustus ja opiskelustipendi auttoivat uralla eteenpäin. Musiikkimaailma laajeni ja kontaktit lisääntyivät.

Eva on opiskellut sekä klassista että popjazz-laulua ja hän on valmistunut IKATA:sta lauluntekijäksi. Ja jatkoa seuraa meriittilistalle lähivuosina.

Pelkän musiikin varaan Eva ei ole elämäänsä rakentanut. Hän on Jyväskylässä opiskellut toimintaterapeutiksi. Siinäkin löytyy paljon yhtymäkohtia nykyiseen työhön. Laulajan ammatissa hän on kokenut että moni yleisön joukosta haluaa kokea musiikin äärellä lohduttavia ja voimaannuttavia elämyksiä.

Iskelmä- ja lavakeikat ovat paikkoja, jossa avautuu aivan erilainen maailma kuin koulunpenkiltä.

Hänen oma sävellys- ja etenkin sanoitustuotantonsa tukee tätä lohdutusta ja olkapäätä tarjovaa missiota. Laulujen kautta Evan persoona avautuu aivan uudella tavalla. Herkkää ja joskus räväkkää menoa. Yleisöllehän tätä esittävää työtä tehdään. Palveluammatti.

Jazzvirsikeikat ovat Evalle myös mieleisiä. Siinä on takautumia lapsuuden virsilauluharrastukseen. Virsisanoituksista löytyy paljon viisautta, kun niitä rauhassa analysoi.

Hämeenkoskelta kotoisin oleva Eva asuu nykyisin Leivonmäellä Jyväskylän eteläpuolella.

Se on mainio paikka keikkailun kannalta. Nelostien varresta voi singahdella neljässä tunnissa lähes kaikkialle eteläisessä Suomessa. Lapin keikkoihin pitää toki varata enemmän aikaa.

Kairon keikalla sai havaita että vanhat iskelmät olivat saaneet pianisti ja sovittaja Lassi Kouvon käsittelyssä uuden muodon ja jopa rytmiikkaa oli muokattu. Eva kertoi ettei ole kovinkaan paljon perehtynyt etnomusiikkiin, mutta latinalaiset rytmit ovat kiinnostaneet aina. Portugaliksi esittäminen on harjoituksen alla. Vielä en ole rohjennut, toteaa Eva.

Suomi-iskelmää ja omia sävellyksiä  on sitten maustettu jazzelementeillä ja näin on luotu uutta, mutta kuitenkin tuttua. Musiikkiyleisö voi olla hyvinkin laaja-alaista. Kotkan East Coast Jazz klubilla tämä tyyli tottakai herätti laajaa hyväksyntää.

Salissa oli paljon vanhoja tanssi-iskelmän soittajia, jotka ovat harrastaneet jazzia vuosikymmeniä. Vuorovaikutteisuus oli käsin kosketeltavaa.

Eva oli omiensa joukossa ja nautti siitä samoin kuin yleisö. Evan lavalla olossa on rentoutta, joka on jalostunut nuoruuden teatteriharrastuksen myötä.

Eva on saanut rumpalina toimivan veljensä lisäksi bändiin huippubasisti Ilkka Hanskin. Tällä keikalla Ilkka oli ottanut mukaan vanhan sähköbassonsa. Kontrabasso on huollossa.

Ilkka oli hieman pahoillaan siitä, että vahvistin on jo iäkäs ja piti omaa pientä murinaansa silloin tällöin. Osalle yleisöstä tämä oli pelkästään tyylikästä, ajatukset veivät 50-luvulle vanhojen iskelmien myötä. Silloin tekniikka oli vielä lapsen kengissä ja pienet napsut ja paukkeet kuuluivat asiaan. Monelle salissa olleelle ensimmäinen vahvistin oli käytetty putkiradio.

Keikan jälkeen vielä pohdiskeltiin sitä minkä instrumentin hän lisäisi bändiin, jos ei olisi taloudellisia rajoitteita. Tätä ei pitkään tarvinnut miettiä. Sello tukisi mainiosti Evan musiikkia ja toisi vuorovaikutteisuutta laulun ja jousisoittimen välille. Eva ajattelee selvästi bändin kehittämistä ja tulevaisuutta. Tämä ei ole viimeinen sana vielä! Ilkan jousi basson yhteydessä on joskus ollut kokeilussa ja korvikkeena.

East Coast Jazz Club 26.2.2024
Ravintola Kairo, Kotka
Eva Vikman ja yhtye
Eva Vikman, laulu
Lassi Kouvo, piano
Ilkka Hanski, basso

Eki Vikman, rummut

Eva Vikman ja yhtye.
Lassi Kouvo.
Ilkka Hanski.
Eki Vikman.