Cool jazzin ytimessä: lahtelainen Mulliganes Kairon lavalla

319
lukukertaa
Mulliganes feat Julia Vuorinen. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

Lahdesta kotoisin oleva Mulliganes Julia Vuorisen vahvistamana nousi East Coast Jazz klubin lavalle maaliskuun lopulla. Yhtyeestä baritonisaksofonia soittava ja pääosin yhtyeen sovituksista huolehtiva Martti Peippo istahti ennen konserttia SuomiJazzin jututettavaksi.

Martti kertoi että Mulliganes on ollut kasassa nyt noin seitsemän vuotta. Julia saatiin vahvistamaan bändiä lauluosuuksineen noin neljä vuotta sitten.

Soittajat ovat toki tunteneet toisensa pitkään ja soittaneet ennen Mulliganesia useissa eri kokoonpanoissa, joten oli hienoa pureutua ja perehtyä vanhojen soittokaveriden kanssa Gerry Mulliganin musiikkiin syvällisemmin.

Fokus on ollut Gerry Mulliganin kvartetin 50-luvun nousujohteisen uran alkuvuosissa. Annie Rossin solistikauden sovituksia on myös tutkittu huolella.

Birth of the Cool on West Coast jazz tyylin eräs merkkiteoksia. East Coast Jazz Clubille tämä tyyli sopii erinomaisesti olihan ko. levy tehty nimestään huolimatta USA:n itärannikolla.

Martti kertoi soittavansa monipuolisesti erilaisia musiikkityylejä, myös klassista barokkimusiikkia. Lahden teatteri ja sen musiikkityöt työllistävät tällä hetkellä eniten.

Se mitä hän kuuntelee vapaa-ajalla on enemmän syväluotaavaa musiikkimassasta etsiskelyä ja ideoiden hakua. Löytämisen iloa Martti tuntee usein, kun jostakin äänitteestä löytyy ideoita sovittamiseen tai soittamiseen. Baritonisaksofoni ”barska” on hänen soittimensa nimenomaan Gerry Mulliganin musiikissa. Yleensä hän soittaa puupuhaltimia laajalla kirjolla.

Yhtyeen vokalisti Julia Vuorinen opettaa Lahden seudulla laulua, joten ääni ja kosketus musiikkiin pysyy jatkuvasti hyvällä tasolla. Myös muut musiikkityylit ovat tuttuja ja mieleisiä. Soulmusiikkia hän on myös esittänyt paljon.

Myös Lari Lius siirtää taitojaan nuoremmille opettamalla.

Maaliskuisena maanantai iltana Kairon sali oli jälleen ilahduttavan täynnä. Yleisön joukossa näkyi henkilöitä, jotka olivat tulleet paikalle jopa Kuopiosta saakka. Ilmeisesti ko. musiikkityyli herättää kiinnostusta perinnejazzin harrastajissa.

Julia kertoi, että hänen edellisestä esiintymisestään Kotkassa oli kulunut jo 18 vuotta. Eli oli jo aika palata esittämään upeaksi kehittynyttä laulutaitoa ja tyylitietoisuutta. Rentous ja
kommunikointitaidot olivat huipussaan.

Mulliganesin sointi on hyvin luonnollista, piano ja soinnut ovat poissa ja käytännössä soitto on akustista ja hyvin suoraa. Lauluääntä on toki vahvistettu ja soittoa balansoitu jonkin verran.

Kuitenkin tämä ”luomuilu” toi virkistävän ja poikkeavan soinnin nykymaailman elektronisointiin. Mielikuvituksen varaan jäi miltä olisi tuntunut aito 50-luvun soittomiljöö tupakansavuineen ja huonoine näkyvyyksineen. Onneksi kuitenkin ilman näitä tehosteita voi musiikista nauttia tänä päivänä.

Klubityyliin vuorovaikutus yleisön välillä pääsi pienen alkujumpan jälkeen hyvään vauhtiin. Soolot palkittiin aplodein ja Martin ja Julian välinen huulenheitto välispiikeissä innosti yleisöäkin kannustaviin kommentteihin. Bändi oli saanut hyvissä ajoin jopa toivekappaleita
soitettavaksi. Gerry Mulliganin tuntevaa ja asiansa osaavaa yleisöä oli siis mukavasti paikalla. Kevään aikana on opittu että lippuja kannattaa tilata ajoissa ja varmistaa sisäänpääsy.

Puoliajan jälkeen tuntui, että yhtye pääsi hyvään flowtilaan. Chet Bakerin ja Gerry Mulliganin jälleen yhdistymiseen viittaava Reunion-sävellys aukaisi viimeistään tunnelman.

Useita jazz standardeja kuultiin solkenaan illan aikana, Bernie Millerin Bernie´s Tune, Lullaby of the leaves, Bye bye blackbird jne. Yleisön pyynnöstä Mulliganes esitti lopuksi kaksi ylimääräistä kappaletta.

Hyvän iltapuhteen jälkeen soittajille riitti juttukavereita klubiyleisöstä, joten varmaan kotimatkalle Lahteen oli myös keskustelun aiheita riittämiin. Olisikohan Martilla big band -miehenä aikaa tehdä Gerry Mulliganin loppuaikojen isojen orkestereiden sovituksia ja uudelleenluoda Gerryn musiikkia suurelle orkesterille, jopa sinfoniaorkesterille? Ehkä hän on jo tehnytkin näitä, tämä jäi kysymättä. Ainakin Kotkasta lähtisi suuri joukko Lahden Sibeliustalolle mahtisovituksia kuulemaan.

East Coast Jazz Club
Lahti Jazz ry goes Kairo
Ravintola Kairo, Kotka, 25.3.2024
Mulliganes feat. Julia Vuorinen
Julia Vuorinen, laulu
Martti Peippo, baritonisaxofoni
Timo Hiipakka, trumpetti, flyygelitorvi
Lari Lius, rummut
Jussi Seppälä, kontrabasso

Julia Vuorinen.
Martti Peippo.
Timo Hiipakka.
Jussi Seppälä.
Lari Lius.