Kaisa´s Machine starttasi Suomen kiertueensa Kotkasta

743
lukukertaa
Kaisa's Machine Ravintola Kairon lavalla. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

Rytmihäiriö-klubilla 2016 aloittanut Kaisa Mäensivun bändi on ehtinyt kulkea jo pitkän tien ja tehdä useamman levyn.

Kansainvälisen bändin jäsenet ovat tutustuneet toisiinsa jo New Yorkin opiskelujen kautta. Kaisa lähti Sibelius-akatemian kautta opiskelijavaihtoon Manhattan School of Musicin. Elämä USA:ssa on vienyt Kaisan uraa merkittävästi eteenpäin.

East Coast Jazz Clubin juttutuokiossa SuomiJazzin kanssa Kaisa avasi hieman sävellystyötään ja suunnitelmiaan. Kaisalla oli piano käytössä jo aivan lapsesta saakka ja musiikin ensiaskeleet tulivat sitä kautta. Kaisa kiittelee äitiään, joka on jazz-musiikista innostunut ja kotona oli hyvä levyvalikoima eli musiikkia aina tarjolla.

Illan ohjelmistossa oli kuultavissa Kaisan omia sävllyksiä. Hän kertoi että sävellystyö käy lähes puolet ja puolet pianon ja basson välillä. Jos sävellysidean lähtökohta on melodinen aihio, sävellys lähtee yleensä kehittymään pianon näppäimien kautta, mutta jos kaikki lähtee rytmistä liikkeelle, Kaisa tarttuu kontrabassoon ja luovuus pääsee tätä kautta valloilleen.

Konsertissa tämä oli hienosti havaittavissa kun tanskalainen pianisti Rasmus Sörensen sai tulkittavakseen balladinomaisia hitaampia ja sanotaanko maltillisempia esityksiä. Mieleenpainuva oli etenkin upea teos Shadow mind. Melankoliaa suomalaisille?

Kaisa´s Machinen musiikki on modernia jazzia, joka kehittyy koko ajan omaan
persoonalliseen suuntaansa. Hyvä esimerkki on viimeisimmältä levyltä löytyvä sävellys Dessert first, jälkkäri ensin. Konsertin aikana Kaisa avasi hyvin sävellyksen taustoja.
Hän on sitä mieltä että kannattaa vapautua vanhoista sitovista kaavoista
ja antaa myös luovuudelle enemmän tilaa.

Sävellys Gravity on huomioitu jopa New Yorkin valtamediassa. Tästä Kaisa oli selkeästi otettu ja se vahvisi itsetuntoa säveltäjänä.

Kaisa on opiskellut aluksi klassista musiikkia Sibelius-Akatemiassa, joten myös isommat orkesterikokonaisuudet ja soittaminen isossa kokoonpanossa on tullut tutuksi. Monipuolisuus kantaa hedelmää.

Edellinen viikko taaas oli mennyt Savoy Jazz Festin taiteellisena johtajana. Pohjatyö toki
tehdään jo paljon aiemmin.. Nyt tien päälle lähteminen oli siten vapauttavaa ja rentouttavaa.

Keskusteluun nousi myös pääkaupungin valtamedian esille nostamat jopa desimaalipilkuilla höystetyt laskelmat Savoy Jazz Festin esiintyjien
sukupuolijakaumista. Tämä asia ei ollut tullut edes mieleen Kotkassa
KotkaJazzin esiintyjälistoja katsoessa. Kaisaa lähinnä huvitti ko. analysointitapa. Mennään nyt kuitenkin musiikki ja laatu edellä.

Kaisalla on vielä vuosi jäljellä Savoy Jazz Festin johtajuutta. Johtajuus on jaettu kolmivuotiskausiin. Festarin jälkeisenä maanantaina ei ole vielä otettu kantaa ensi vuoden festariprofiiliin. Annetaan asian kypsyä rauhassa.

Kaisa’s Machinen kiertue on aika kiivastahtinen viikon rypistys kuudella eri paikkakunnalla Etelä-Suomessa. Lappeenranta-Jyväskylä-Lahti-Porvoo-Vantaa ovat vielä Kotkan jälkeen
kierrettävinä.

Huhtikuussa Machine siirtyy soittamaan Euroopan suuntaan. Vauhti on melkoinen. Mukana menossa on onneksi myös bändin rumpali Joe Peri, joka
on Kaisan aviomies. Selkeä voimakaksiskko.

Kiertämiseen liittyy myös logistisia ongelmia. joita on syytä ratkaista. New Yorkissa on oma basso, samoin Suomessa. Konsertteja sovittaessa on hyvä luottaa lainainstrumenteihinkin niin että matkaamisesta tulee ketterempää. Luotettava kontaktiverkosto on tärkeä ja arvokas lisä.

Haastavaan kysymykseen mitä hän tekee 30 vuoden päästä tulee pieni
mietintätauko. Keikkailu ja kiertäminen on vielä kivaa ja innostavaa. Mutta varmaan vuosien myötä tässä suhteessa tulee valikoivammaksi. Iän myötä vauhti saattaa hiipua.

Säveltäminen on myös kiehtovaa. Levytyssessiot fine! Levyt ovat olleet hyviä käyntikortteja ja avanneet ovia uusiin konsettipaikkoihin. Samoin ne ovat dokumentteja tästä ajasta ja tämän hetken musiikista.

Kaisa´s Machine
Ravintola Kairo, Kotka, 11.3.2024
Kaisa Mäensivu b
Rasmus Sörensen P
Max Zenger sax
Max Light g
Joe Peri dr

Kaisa Mäensivu.
Max Zenger.
Max Light.
Rasmus Sörensen.
Joe Peri.