Elena Mindru ihastutti Jyväskylän BoomBoxissa

131
lukukertaa

elenarom

Hieno romanialais-suomalainen jazzyhtye Elena & The Rom Ensemble saapui jälleen Jyväskylään kiertueellaan. Edellisen kerran kuulin yhtyettä Popparissa noin puolitoista vuotta sitten, tällä kertaa yhtye konsertoi Jukka Louhivuoren isännöimässä Jyväskylän yliopiston BoomBox-klubitilassa.

Elena Mindrun kiertue tulee päättymään 23.4. Espoon April Jazzeilla, mutta tuolla viimeisellä keikalla onkin tulessa yhdeksänhenkinen Third Stream Project, jossa Rom Ensemblen komppi saa ympärilleen saksofonisti Sampo Kasurisen ja Maija Linkolan johtaman jousikvartetin.

Samalla julkistuu Mindrun uusi levy Quartphonic, jota toki oli jo Jyväskylässäkin myynnissä. BoomBoxin konsertissa saatiin myös muutamia maistiaisia uutuudelta ykköslevyltä tuttujen kappaleiden seassa. Third stream -musiikki taittui toki luontevasti myös Rom Ensemblen käsittelyyn.

Kuten nimikin vihjaa, romanialaisuus on olennaisen iso osa yhtyeen sielua. Illan aikana kuultiin muutama romanialainen lainakappalekin, ja sekä Mindrun että aviopuolisonsa, pianisti Tuomas J. Turusen sävellyksissä on ajoittain vankka Mustanmeren leima.

Jazz on improvisoitujen soolojen musiikkia, mutta tällä kertaa kävi välillä mielessä, että niitä saattoi olla jo ylenpalttisesti. Mindrulle keskeistä on kuitenkin laulelmallisuuden idea, tarinan välittyminen, ja se vaatisi ainakin ajoittain ehyempiä kokonaisuuksia, yhtenäisen linjan jatkumista alusta maaliin. Tämä ei tarkoita etteivätkö soolot olleet sinällään mielenkiintoisia ja antoisia. Yhtyeen soittajat eivät hae niinkään virtuoosivaikutusta, vaan satsaavat kukin persoonallisen tyylin löytämiseen.

Sekä basisti Eero Seppä että rumpali Anssi Tirkkonen rakensivat soolo-osuuksisaan omaperäisesti, Seppä laulavuuden sijasta lyhytsointista dempatun makuista sointia harkitusti herutellen, Tirkkonen hartaasti ja huolella etenkin sitä illan pidempää, kovasti vaihtelevaista sooloansa rakentaen.

Edellisellä Jyväskylän keikalla muistini mukaan täysin viuluun keskittynyt Sampo Hiukkanen tuli nyt hienosti esille myös saksofonistina. Tuiki harvinainen yhdistelmä antaa yhtyeelle ison edun sovituksellisesti. Lämmin ja rotevanpuoleinen fonisoundi oli hyvä vastakohta Mindrun kuulaalle ja puhtaalle laululle, siinä missä viulu oli enemmän vertaistukena.

Tuomas J. Turusen soitto oli pysäyttävää: varmaa isojen liikkeiden muotoilua, kosketuksen kimmeltävää keveyttä ja idearikasta, melodisuuden aina muistavaa improvisointia. En tiedä ovatko Mindru ja Turunen tehneet duokonsertteja, mutta kaiken ylimääräisen riisuminen, noin kokeeksi, heidän taiteensa ja yhteistyönsä ympäriltä olisi vähintäänkin kiinnostava idea.

Sitten edellisen konsertin Elena Mindrun kotoutuminen on edistynyt niin pitkälle, että hän pystyi hoitamaan jo spiikkauksetkin suomeksi, ja hyvällä huumorilla. Muutenkin Mindrun ulospäin suuntautuva luonteva säteily on voimaannuttavaa, laulajan energia siirtyy väkisinkin myös kuulijan omaksi.

Scat-improvisaatioiden lennokkuudessa vain aniharva pystyy Mindrua haastamaan. Tosin scatteihinkin tulisi enemmän tehoa, jos niiden yltäkylläistä viljelyä hieman rajoittaisi. Makuasia toki, ja mitään muuta Mindrun ainakaan ei tarvitse rajoittaa: superlahjakas ja superpositiivinen laulaja on Suomen kipeästi tarvitsema raikas eteläinen tuulahdus.

Elena & The Rom Ensemble
Jazzliiton kiertue
BoomBox, Jyväskylä
15.4.2016