2020 Alba Records ABACD 21
1.Juhannus v. 1918
2.Vanhoille
3.Puhtahat purjeet
4.Maininkeja
5.Niin sinua katsoin, neiti
6.Menevät, murehtisinko?
7.Kuutamolla
8.Virta venhettä vie
9.Kun muistelen
10.Syreenien kukkiessa
11.Niin kaukaa ja sentään läheltä niin
12.Mieron nuotioilla
13.Moment musical
14.Rauha
San. Eino Leino, säv. Seppo Istukaissaari, sov. bändi.
Seppo Istukaissaari (laulu, torvet), Marzi Nyman (kitara, Hammond, Rhodes), Ville Herrala (basso), Jaska Lukkarinen (rummut: 1, 4, 6, 7, 10-14), Ville Pynssi (rummut: 2, 3, 5, 8-10).
Äänitetty 4/2019 & 9/2019
Äänitys, miksaus ja masterointi: Markku Veijonsuo, Varistoteles Studio
Tuottajat: Seppo Istukaissaari ja Markku Veijonsuo
Vastaava tuottaja: Erkki Nisonen
(Tiedot yllä perustuvat levyn ensimmäiseen painokseen. Toisesta painoksesta on jätetty pois Juhannus v. 1918, ja kappaleiden järjestystä on muutettu. Levy on myös masteroitu uudelleen.)
Kaiken takana on Eino Leino. Näin kertoo lauluntekijä ja tulkitsija Seppo Istukaissaari levyn kansiteksteissä: ”Rintamamiestalomme pönttöuunin loimussa, Leinon runokirjaa satunnaisesti availlen ja harmonioita pianosta tapaillen ovat sävelmät syntyneet Leinon runoista inspiroituneena.” Ja tärkeä on myös tämä evästys: ”Säveltäessäni olen pitänyt Leinon tekstin ehdottomassa keskiössä, tietoisesti mahdollisimman yksinkertaisin soinnuin ja laulettavin melodioin.”
Lämmin kodin tunnelma yltää levylle asti, yksinkertaisen ja riisutun sävelkielen tavoittelu kuuluu albumikokonaisuuden yhtenäisyytenä. Yhdestä puusta veistämisellä on huonompikin puolensa, koko levyä jännite ei oikein tahdo kestää, ja onkin ehkä parempi kuunnella levyä pienemmissä erissä kuin kaikki kerralla.
Laulamisen suhteen päästään keskustelemaan makuasioista. Istukaissaaren soundi on parhaimmillaan ala- ja keskirekisterissä, korkeammalla luontevuus katoaa. Tätä testaamaan voi kuunnella vaikka kappaleparin Niin sinua katsoin, neiti ja Menevät, murehtisinko? Lisäksi vibraton olisi voinut siivota mahdollisimman hyvin pois, nyt se häiritsee tuon tuosta. Moni biisi hyötyy stemmalauluista, niistä selkeästi sovituksellista plussaa. Hieman yksivakaisen laulamisen katkaisee Virta venhettä vie -biisin panostus väkevämpään tulkintaan, ja lopulta jopa fortelaulamiseen. Koko levyn metodiksi tyyli ei olisi istunut, mutta nyt se on juuri se virkistävä poikkeus.
Levyttävän yhtyeensä Istukaissaari on kasannut eturivin jazz-muusikoista, joiden potentiaalia ei kuitenkaan tällä kertaa täydesti hyödynnetä. Se on juuri sitä tekstikeskeisyyttä, jazzarit tekevät nyt työnsä laulelmallisen musiikin alueella, ja pysyvät nöyrästi pilttuussaan. Eikä siinä mitään vikaa, kyllä Eino Leino aina valokeilansa ansaitsee ja täyttää. Yllättävä poikkeus kuullaan Syreenien kukkiessa -kappaleen viimeisellä minuutilla, kun Marzi Nymanin soolokitara kiihtyy varoittamatta hurjaan revittelyyn. Nätimpää kitaran solistista tunnelmointia saadaan sitäkin pieni hetki, päätöskappaleen rauhaisassa kulussa.
