2018 Satnamusic CD181
1.The scream
2.Suru
3.Fast emotions
4.The Wannsee punk
5.Abstract counterpoint
6.High end low end
7.Mood swings
All music composed by Hille/Huhtala/Ketola except 1, 2 & 7 by Hille/Huhtala/Ketola/Saar.
F#: Sid Hille (Fender Rhodes electric piano, theremin, Microbrute), Jori Huhtala (double bass), Markus Ketola (drums).
+ 1, 2, 7: Lina Saar (voice)
Produced by Sid Hille
Recorded 11/2017 at the Music Academy in Viljandi, Estonia by Janar Paellas
Mixed and mastered by Markus Ketola in spring 2018
Tykkään laittaa uudet levyt ensimmäiseksi soimaan autossa, syynä yksinkertaisesti auton vakiolaitteiston lämpimästi tykötulevat soundit. Tuli siis tämäkin testattua, mutta F# ei ainakaan minulla toimi automusiikkina. Hurja The scream-aloitus sinänsä kävi neljän ruuhkaan, mutta Liina Saarin kokeelliset ääntelyt yhdessä ärsyttävän autoilijakollegan kanssa kiristivät pantaa. Kun F#:n musiikkiin ei pystynyt täysin keskittymään, ärsytyksen aihetta löytyi muutakin, esimerkiksi Fast emotions -biisissä Markus Ketolan rumputyö maistui räpsytykseltä ja räpiköinniltä.
Levyn haastavuus tuli kuitenkin ajellessa selväksi, ja myös pakottava tarve kuulokekuunteluun. Sillä konstilla levyn punk-intensiteetti alkoikin lopulta vallata kuulijan.
Punkkiako muka? Vastahan Sid Hille julkaisi Farbformen-nykymusiikkilevyn, jonka YLE pisti ehdolle vuoden levyksi. Ja sama mies improvisoi säännöllisesti kunnianarvoisessa Temppeliaukion kirkossa.
On kuin Hille haluaisi osoittaa rajattomuutensa. Sex Pistols -värein kuorrutetuissa kansissa on rastittu levyn genreksi sekä jazz että ei-jazz. Levyn musiikista ei ollut mitään sävellettynä etukäteen, eikä soittajien kesken sovittu yhtikäs mitään ennakolta. Saatteessa Hille kuitenkin korostaa ettei F# soita free jazzia, sillä free jazzissakin on omat konventionsa. Ollaan siis vielä vapaampia…
Kuulemme vapaan jazzin sijasta yleisemmin vapaata musiikkia, kolmen kokeneen säveltäjän soittaessa säveltämää, kehittelemää, kasvattamaa ja dramatisoimaa yhteisyyttä.
Se punkein biisi on tietysti nimikappale, jossa Hille puhelaulaa ja huutelee estottomasti sanottavansa. Äänitaiteilija Liina Saar on mukana kolmella kappaleella, aluksi hyvinkin eksperimentaalisissa, mutta lopetuskappaleella jo hetkittäin hyvinkin jazziksi tunnistettavissa tunnelmissa.
Hillen theremin on tehokkaimmillaan uhkaavassa High end low end -maalailussa, jossa matalimmista möyrinnöistä vastannee Microbrute-syntikka. Hillen pääsoitin on kuitenkin Rhodes, joka on levyllä isoin peruste sille jazz-rastille.
Levyn kuusi ensimmäistä kappaletta vievät kuulijan vaihtelevien maisemien halki, välillä pelottomasti epämukavuusalueille, välillä uuden ja kiehtovan äärelle. Levyn monimuotoisin, mutta samalla iskevin teos on säästetty viimeiseksi. Liki 13-minuuttisen Mood swings -kappaleen pääosissa ovat Hillen pehmeäsointinen Rhodes ja Saarin vapautunut laulu. Basisti Jori Huhtala löytää lyhyen, selkeän riffin, ja yhteispeli alkaa hiljalleen täyttää jo grooven mitat. Siihen vapaamusiikillinen F# ei kuitenkaan juutu, rytmit hajoavat, muovautuvat uusiksi, energiataso ja muusikoiden tiivis yhteys pysyy yllä aina hiljalleen rauhoittuvaan loppuun asti. Hienosti rakennettu biisi, en muuta sano!
The Wannsee punk tulee jakamaan mielipiteitä, ja se on hyvä se. Riskinotto kannattaa aina, voi todeta Hillen, Huhtalan, Ketolan ja Saarin pelottomien heittäytymisten edessä.
