Gourmet-yhtye julkaisee uuden albumin, ensimmäinen single julkistettu

1841
lukukertaa

Kotimainen levymerkki Fiasko Records julkaisee vuonna 1997 perustetun instrumentaaliyhtye Gourmetin neljännen albumin En garde perjantaina 27.4. Albumin ensimmäinen single, vauhdikkaan svengaavasti soiva Pink Camel antaa osviittaa tulevan levyn rikkaasta soundimaailmasta. Yhtyeen maailmoja syleilevässä instrumentaalimusiikissa avantgardeviihde, taide ja tragikomedia lyövät persoonallisella tavalla kättä ja yhtyeen ennakkoluulottomassa musiikissa tyylilajit vaihtelevat sulavasti jazzista iskelmään, marssiin ja valssiin, slow beatiin ja aavikkorokkiin. Saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Esa Onttosen luotsaama sekstetti esiintyy levynjulkaisukeikalla 2.5. Helsingin Juttutuvassa. Innasen ja Onttosen lisäksi yhtyeen riveissä soittavat pasunisti Ilmari Pohjola, haitaristi Veli Kujala, tuubisti Petri Keskitalo sekä rumpali Mika Kallio.

Pink Camel Spotifyssä

”Uskomme edelleen yhtyeen alkuperäiseen ideaan olla kahlitsematta Gourmet’n musiikkia tiukkoihin genrerajoihin”, Onttonen ja Innanen sanovat. ”Haluamme haastaa myös yleisömme ajattelemaan samoin.”

Gourmet esiintyy uuden levynsä tiimoilta Helsingissä, Loviisassa ja Raahen Rantajatseissa, jossa se saa lisävahvistuksia Raahen Laulu -kuorolta.

”Proficiently fusing cabaret rock with King Curtis for a scene something like New Orleans marching band seen from the gutter.”
The New York City Jazz Record

”Gourmet on hauska, hieno ja mukaansatempaava yhtye.”
Jukka Hauru, Helsingin Sanomat

”Yhtyeen tapa sekoittaa populaarimusiikin tunnelmia, perinteistä jazzia, elokuvamusiikkia ja musette-valssia on aivan ällistyttävän huumaava.”
Philippe Méziat, Jazz Magazine

”Vähän niin kuin Skatalites kohtaisi Dallapén Tom Waitsin valvonnassa.”
Jussi Niemi, Soundi

Gourmet: En garde
CD / digi (FRCD-83), julkaisupvm 27.4.2018
Levy-yhtiö: Fiasko Records
Jakelija: Supersounds Music Oy

1. Louis XIV (Innanen-Onttonen) / 2. Love Gone Wrong (Onttonen) / 3. Voice Of Velour (Onttonen) / 4. What Can We Do When the Sky Falls Down? (Innanen) / 5. Flowers Are Pretty (Innanen) / 6. When We Leave, Where Will We Go? (Onttonen) / 7. Roy (Onttonen) / 8. Vorwärts gegen Faschismus (Innanen) / 9. Lasinen vuori (Innanen) / 10. Pas de pluie mardi (Innanen-Onttonen) / 11. My Little Llama Blue (Keskitalo) / 12. Pink Camel (Innanen-Onttonen) / 13. Muistoja Luxemburgista (Innanen) / 14. Järviradiota kuuntelen (Innanen) / 15. Lauluja tilaisuuksiin, osa 2: Juhlasoitto (Onttonen)

Gourmet
Mikko Innanen, altto-, sopraniino- ja baritonisaksofoni, ääni (8.) / Esa Onttonen, kitara, ukulele (13.), laulu (14.) / Ilmari Pohjola, vetopasuuna / Veli Kujala, harmonikka / Petri Keskitalo, tuuba / Mika Kallio, rummut

Gourmet live

ke 2.5. klo 21 Helsinki, Juttutupa / Rytmihäiriöklubi
pe 4.5. klo 19 Loviisa, Degerby Musik Room
la 28.7. klo 17 Raahen Rantajatsit / + Raahen Laulu -kuoro

2.6 & 3.6. Festival Chinon en Jazz 2018, Ranska / https://petitfaucheux.fr

www.facebook.com/gourmetband/
www.fiaskorecords.com