We Jazz 2017 Aftermovie ja uusi We Jazz -lehti julkaistu

1623
lukukertaa

Järjestyksessään viidennen We Jazz -festivaalin aftermovie on julkaistu tänään. Videon ohjauksesta ja kuvauksesta vastaa Tavarataivas-dokumentistaan tunnettu elokuvaohjaaja Petri Luukkainen. We Jazz 2017 järjestettiin Helsingissä 3.–11.12. ja peräti yhdeksänpäiväiseksi kasvanut tapahtuma tarjosi yleisölle monipuolisia jazzkonsertteja ympäri kaupunkia. Kotimaisen ja kansainvälisen jazzin kärkinimiä esitellyt festivaali levittäytyi muun muassa kolmeen eri hotelliin, kahviloihin, elokuvateattereihin ja konserttisaleihin. Kuudes We Jazz -festivaali järjestetään tänä vuonna kahdeksanpäiväisenä 2.–9. joulukuuta. ja tulevan festivaalin ohjelmisto julkistetaan Helsinki Design Weekin yhteydessä perjantaina 7.9. Liput tulevat myyntiin maanantaina 10.9.

We Jazz 2017 aftermovie katsottavissa Youtubessa

We Jazz -lehden viides numero julkaistaan Bremenin Jazzahead-tapahtumassa Saksassa 19.4. Englanninkielinen, 44-sivuinen tabloid-lehti pitää sisällään musiikkijournalismia, jazz-uutisia, valokuvia, kuvataidetta ja paljon muuta. Lehti on ilmainen ja saatavilla hyvin varustelluista levykaupoista, kahviloista ja ravintoloista Helsingissä sekä myöhemmin myös muilta paikkakunnilta Suomessa ja kansainvälisesti.

We Jazz 2017 -tapahtumasta sanottua:

”We Jazz ei esittele ainoastaan kiinnostavaa musiikkia vaan vie myös kiinnostaviin paikkoihin Helsingissä – ja juuri se tekee We Jazzista erityisen maailman kaikkien muiden jazzfestivaalien joukossa.”
– Katri Kallionpää / Helsingin Sanomat & Nyt-liite

”Kuten aina ennenkin, myös viidennellä kerralla utopiaksi kutsuttu kutsuttu We Jazz -festivaali yllättää sekä erikoisilla kokoonpanoilla että yllättävillä esityspaikoilla.”
– Marko Ylitalo / Image

”Beim We Jazz Festival in Helsinki konnte man erleben, warum die finnische Szene derzeit so dynamisch ist.”
– Ken Münster / Der Tagesspiegel

”Måndagens huvudkonsert i det forna operahuset var en av jazzårets intressantaste.”
– Jan-Erik Holmberg / Hufvudstadsbladet

”Olipahan huikean riittoisa jazz-festivaali, josta jäi monia muistoja.”
– Pasi Virtanen / Jazzpossu-blogi

http://wejazz.fi/
http://facebook.com/wejazz
https://www.instagram.com/wejazzhelsinki
https://twitter.com/wejazzhelsinki
https://wejazzrecords.bandcamp.com
#wejazz