2017 Santeri Kaipiainen
1.E12 (Kaipiainen)
2.Nocturnus (Alma obscura) (Kaipiainen)
3.Etenee (V. Erkola/E. Kosonen, sov. Kaipiainen)
Aki Saira (ss, as), Jere Mäntykangas (g), Santeri Kaipiainen (piano), Hanna Turunen (b), Vili Kallonen (rummut).
Tuottanut Santeri Kaipiainen
Äänittänyt ja miksannut Paavo Malmberg
Masteroinut Jaakko Viitalähde
Kaksivuotias jyväskyläläisyhtye Odd Brew aloittaa pitkäsoiton sijasta lyhytsoitolla. Kolme kappaletta ja yhdeksäntoista minuuttia on saatu valmista, ja julkaisu toimii juuri niin kuin on ajateltukin, herättää mielenkiinnon ja pistää odottamaan tulevia.
On nimittäin niin moniaalle kurottavaa musiikkia, että pitkäsoitto olisi voinut jo räjäyttää pään. Odd Brewn sävellykset ja sovitukset ovat pianisti Santeri Kaipiaisen. Bändi itse väittää rakentavansa ihailtavan monipuolisuutensa mm. seuraavista aineksista: ”listahittipopista, klassisesta musiikista, kansanmusiikista, länsiafrikkalaisista perinteistä, progesta sekä kasarifuusiosta”. Kaikki tämä ja vähän muutakin tietysti jazzfiltterin läpi puristettuna.
E12 alkaa sopraanosaksofonin ja kitaran kuulaalla unisonolla, ja biisi etenee hienosti soolojen kautta ja aikana. Vuorollaan solisteina ovat kitara, piano ja saksofoni, kukin aloittaa rauhallisesti ja yltyy raisuun huipennukseen. Oivasti rakennettujen soolojen ohella olennaista on se miten bändi varioi taustalla, jokaisen nousun huolella rakentaen. Saksofonisoolon jälkeen palataan kotiin koukeroiseen unisonoteemaan. Kauttaaltaan hallittua toimintaa.
Metallinmakuista progeilua tykittävä Nocturnus on oma suosikkini. Jere Mäntykankaan kitara nousee isoon rooliin. Kahden kolmanneksen jälkeen räpistelevä voimasoitto katkeaa yhtäkkiä Kaipiaisen lyyriseen pianovälikkeeseen, sitten bändi jatkaa perusteemaa saksofonivetoisena pehmoisena jazzillisena variaationa kunnes palataan taas jynkytykseen. Kaikki siirtymät Nocturnuksen aikana ovat luontevia, ja se onkin ehkä Odd Brew’n leipälaji, tämä nopeiden leikkausten taito.
Etenee on alunperin JVG:n ja Pete Parkkosen yhteinen biisi, jonka lyriikat voi tiivistää lauseeseen ”on mulla massii taskut pullollaan”. Että aikuisennäköiset ihmiset viitsii… Onneksi nyt mennään ilman laulua/sanoja, ja Kaipiainen kykenee rakentamaan tuostakin hirvityksestä kevyesti pirskahtelevan ja ”kummapaahtoisen” fuusiokipaleen.
Odd Brewn ote on jänskällä ja tuoreella tavalla eklektinen. Saapa nähdä mitä ne vielä keksivät…
