Riikka Keränen avaa Jazzliiton kiertuesyksyn

928
lukukertaa
Kuva: Otto Virtanen.

Viime vuoden alussa A Vision of a Garden -debyyttialbumillaan hurmannut laulaja ja säveltäjä Riikka Keränen konsertoi kvartettinsa kera syyskuussa ympäri Suomea. Suomen Jazzliiton syyskauden käynnistävä kiertue käsittää yhteensä yhdeksän keikkaa ja ulottuu aina Oulusta Espooseen asti. 

Modernia laulujazziaan raikkaalla pop-sensibiliteetillä esittävä Riikka Keränen kiertää kvartettinsa kanssa Suomea 6.–16. syyskuuta. Yhtye starttaa kiertueensa keskiviikkona 6.9. Oulusta, ja pysähtyy konsertoimaan Raahessa, Oulaisissa, Joensuussa, Savonlinnassa, Kotkassa, Kuopiossa ja Espoossa. Kiertueen päätöskonsertti kuullaan Turussa lauantaina 16.9.

Jazzlaulaja-säveltäjä Riikka Keräsen musiikissa post-bop-jazzin elementit yhdistyvät pop- suuntautuneemman lähestymistavan sävyihin ja herkkyyteen. Vuonna 2019 perustetun kvartettinsa kanssa Keränen esittää tunnelmallista, modernia jazzia kiitosta saaneelta debyyttialbumiltaan A Vision of a Garden, jonka Flame Jazz Records julkaisi helmikuussa 2022. Englanninkielisissä tarinoissa liikutaan emotionaalisesta tutkiskelusta Kamerunin sademetsiin ja myös ajassa taaksepäin faaraoiden ja kuningatar Nefertitin aikaan.

Kuuntele A Vision of A Garden -albumi Spotifyssa

Albumin kappaleiden lisäksi kiertueella kuullaan ennenjulkaisemattomia sävellyksiä sekä otteita tulevalta julkaisulta: uusien kappaleiden kautta kuulijat pääsevät sukeltamaan syvemmälle Keräsen musiikilliseen maailmaan ja kurkistamaan ainutlaatuiseen luomisprosessiin. Kiertuekokoonpanon täydentävät suvereenit jazzmuusikot pianisti Juho Valjakka, basisti Jori Huhtala ja rumpali Anssi Tirkkonen.

Keräsen yhtye on vuosien aikana hioutunut tiiviiksi yksiköksi, joka herättää A Vision of a Garden -albumin materiaalin elämään uudella tavalla joka ilta: ”Kappaleet saavat joka keikalla uusia ulottuvuuksia ja niihin on tullut lisää rentoutta ja rohkeutta. Musiikillinen vapaus ja leikkisyys on lisääntynyt: sitä jollain tapaa irtautuu opitusta ja etsii uusia reittejä erilaisiin lopputulemiin”, Keränen kuvailee yhtyeensä elävää prosessia.

Artisti odottaa Suomen kiertämistä innolla myös toisesta syystä: ”Tykkään yleensä settitauoilla ja konserttien jälkeen jutella ihmisille ja tätä kautta on tullut vaikuttavia kohtaamisia. Viime viikolla tapasin henkilön, joka oli aikoinaan tehnyt uransa levy-yhtiössä ja kuullut livenä kaikki suurimmat jazztähdet Monkista Ellingtoniin – se veti minut aika hiljaiseksi. Yleensä ei kyllä jutella musiikista vaan enemmänkin paikallisista kirpputoreista, kasvien hoidosta tai säästä. Se onkin homman kauneus, kun koskaan ei tiedä, mitä kulman takana odottaa.”

Tien päällä laulaja tallentaa hetkiä siskoltaan lainaamallaan Polaroid-kameralla ja lupaa jakaa otoksiaan tuoreeltaan sosiaalisen median tileilleen. ”Lisäksi aion hankkia vieraskirjan, jonka annan kiertää yleisössä keikan aikana ja sen jälkeen, jotta jokainen kuulija voi jakaa omat tunnelmansa ja ajatuksensa niin halutessaan minun kanssani.”

Oulusta lähtöisin oleva Riikka Keränen tunnetaan soolouransa lisäksi mm. Signe-yhtyeestä sekä groovaavaa lastenmusiikkia esittävästä Megasakki-bändistä, joka nappasi Emma-palkinnon vuoden 2022 debyyttialbumillaan. Sibelius-Akatemiasta jazzmusiikin maisteriksi valmistunut Keränen on opiskellut jazzlaulua myös Guildhall School of Musicissa Lontoossa ja Malmön musiikkiakatemiassa.

A Vision of a Garden -albumi mediassa:

”On her first album as a leader, Keränen manages to bring forth both swinging originals and convincing scat improvisation. This is clearly not your average jazz vocalist plodding through standards!”
– Eero Koski, Finnish Music Quarterly

”Vocalist-composer Riikka Keränen is one of the noteworthy and distinctive jazz artists of the vibrant Finnish music scene.”
– Republic of Jazz

★★★★
– Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat

Riikka Keränen Suomen Jazzliiton kiertueella 6.–16.9.2023

Riikka Keränen – laulu
Juho Valjakka – piano
Jori Huhtala – basso
Anssi Tirkkonen – rummut

ke 6.9. klo 19.00 Oulu, RioLive
to 7.9. klo 19.00 Raahe, Friemanin talo
pe 8.9. klo 19.00 Oulainen, Kinokulma
la 9.9. klo 18.00 Joensuu, Konservatorion Pieni sali
su 10.9. klo 18.00 Savonlinna, Kulttuurikellari
ma 11.9. klo 19.00 Kotka, Ravintola Kairo
ke 13.9. klo 18.30 Kuopio, King’s Crown
pe 15.9. klo 18.00 Espoo, Kupla
la 16.9. klo 19.00 Turku, Logomo, Move-sali

riikkakeranenmusic.com
instagram.com/riikkakeranen
facebook.com/riikkakeranenmusic
youtube.com/@riikkakeranenmusic

Jazz soi ja näkyy!

Suomen Jazzliiton kotimaan kiertuetoiminnalla edistetään jazzmusiikin tarjontaa, valtakunnallista saavutettavuutta sekä muusikoiden työllistymismahdollisuuksia erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kiertuetoiminta sisältää yhdeksän kiertuetta vuosittain. Omatuotantoisia kiertueita Jazzliitto tuottaa vuodessa neljä. Viisi kiertuetta toteutetaan yhteistyössä ulkopuolisten tuottajien kanssa. Kiertuetoiminnan puitteissa järjestetään vuosittain noin 100 konserttia, noin 40 eri paikkakunnalla.

jazzliitto.fi
jazzfinland.fi