We Jazz julkaisee AINON-kvartetin debyyttialbumin syyskuussa, toinen single jo kuultavissa

439
lukukertaa

We Jazz Records julkaisee sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen perustaman AINON-yhtyeen debyyttialbumin 4. syyskuuta. Drought on yhdentoista kappaleen upea kokonaisuus, jossa kuuluu sävyjä niin jazzin, nykyklassisen kuin avantgarde-musiikin maailmoista. Juutilaisen lisäksi vuonna 2017 perustettuun kvartettiin kuuluvat Satu-Maija Aalto (viulu/alttoviulu), Suvi Linnovaara (saksofoni/klarinetti/huilu) ja mm. Alder Ego -yhtyeestä tuttu rumpali Joonas Leppänen. Tänään julkaisunsa saa toinen levyä edeltävä single, rauhallisesti jylhää loppua kohden etenevä kappale Time Transformed, joka löytyy nyt kaikista suoratoistopalveluista.

Time Transformed -single kuunneltavissa suoratoistopalveluissa

”AINON on tuore yhtye, joka kehittää rohkeasti omaa soundiaan genrerajoista piittaamatta”, kertoo We Jazzin taiteellinen johtaja ja levyn tuottaja Matti Nives. ”Yhtyeen musiikissa on mielestäni jotain syvän tarinallista, hankalasti sanallistettavaa ja erityisen kiehtovaa.”

AINON luo musiikillaan elokuvallisia äänimaisemia ja liikkuu tunnelmasta toiseen – paikoin jopa harras ja paikoin intensiivisesti ryöpsähtelevä ilmaisu juontaa juurensa spiritual jazzin maailmaan. Pääasiassa Juutilaisen säveltämät kappaleet ovat sävelletty juuri tälle instrumentaatiolle sekä yhtyeessä soittaville persoonallisille muusikoille.

We Jazz Records julkaisee AINON-debyyttialbumin vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti. Vinyyliversiossa on paksut tip-on-sleeve-kannet ja CD tarjoillaan mahdollisimman tyylikkäässä digisleevessä. Drought on järjestyksessään toinen We Jazz -albumi, jonka kantta koristaa kuvataiteilija Maija Lassilan taideteos. Tällä kertaa levynkannen galleriatilaan on valikoitu teos Wandering in the Innermost (2017).

AINON: Drought
We Jazz Records LP/CD/digi (WJLP27 & WJCD27)
Julkaisupäivä 4.9.2020

1. Kruununhaka / 2. Anaesthesia / 3. Drought / 4. Spell I / 5. The Bird Does Not Fly / 6. Obscure Dreams / 7. Spell II / 8. Grannies & Seagulls / 9. Schön Berg / 10. O / 11. Time Transformed

AINON
Aino Juutilainen, sello / Suvi Linnovaara, saksofoni, klarinetti & huilu / Satu-Maija Aalto, viulu & alttoviulu / Joonas Leppänen, rummut

Sävellykset: Aino Juutilainen (paitsi 9. J. Leppänen, 4. & 7. AINON)
Tuotanto: Aino Juutilainen & Matti Nives
Äänitys ja miksaus: Joonas Saikkonen
Masterointi: Jarno Alho / Alho Audio Mastering
Levyn kansitaide: Maija Lassila, Wandering in the Innermost (2017)
Design: Matti Nives

http://wejazzrecords.bandcamp.com/album/drought
http://ainonmusic.com/
http://facebook.com/AINONmusic
http://instagram.com/ainonband