Njet Njet 9 julkaisee toisen singlen tulevalta albumilta

105
lukukertaa

Yhdeksänhenkisen Njet Njet 9:n pian ilmestyvältä kolmannelta albumilta julkaistaan toisena singlelohkaisuna energinen erikoisuus “Send in the piglets”. Röyhkeän riffin ympärille kietoutuva kappale on suoratoistopalveluissa ja digikaupoissa perjantaina 8.5.

Njet Njet 9 on vuonna 2015 toimintansa aloittanut kokoonpano, joka on esiintynyt mm. Pori Jazzeilla ja Tampere Jazz Happeningissä. Instrumentaalikappaleiden lisäksi yhtye tunnetaan vierailevista laulusolisteistaa, joita tulevalla kolmannella studioalbumilla kuullaan entistä enemmän (mm. Paleface ja Stina Koistinen). Edellisellä Dark Soul -albumilla kansainvälisiäkin jazzmedioita herätellyt nonetti on vuosien myötä hitsautunut yhteen ja jalostanut oman persoonallisen mini big band -soundinsa, jossa jazzmusiikin perinteinen puhallinvetoisuus nivoutuu modernimpaan elektroniseen sointiin.

Ennakkoluulottomasti eri tyylejä sekoitteleva ja tiukkoja lokerointeja kaihtava yhtye tarkastelee maailmaa laajakulmaisen linssin läpi. Uudessa kappaleessa kuuluukin omalaatuisena yhdistelmänä niin sliipattu acid jazz, rosoinen torvisoittokuntamusiikki kuin varastohallibileetkin.

Yhtyeen pääasiallisen säveltäjän Ville Kyttälän ja saksofonisti Linda Fredrikssonin yhteistyönä syntynyt sävellys sai alkunsa dominoivasta saksofoniriffistä. Inspiroivan ja erikoisen sävellysprosessin aikana riffin päälle kasautui erilaisia kerroksia, joissa liikutaan raa’an sikailun, kesäisen melankolian ja ysärinostalgian välimaastossa. Kappaleen suurinta antia on kuitenkin yhdeksänhenkisen ryhmän osin kollektiivisesti improvisoimalla täytetty äänikuva ja kirsikkana kakun päällä on Paavo Malmbergin kekseliäs efektointi.

“Finnish nonet Njet Njet 9’s latest album Dark Soul has a contagious appeal that is bound to satisfy anybody who enjoys the music of bands such as Nucleus, The Keith Tippet Group and the large ensemble, jazz-tinged leanings of Frank Zappa.”
– Owen Davies, dprp.net

“Saksofonien johtaessa kulkua ja muun bändin täydentäessä taikavarastoa, voi löytää oikeastaan mitä vain. Kaikki on piilotettu jazzahtavin nuotein hetkeen, sekunnin osiin ja ikuisuuteen.”
– Mika Roth, desibeli.net 03/2020

NJET NJET 9

Ville Kyttälä – kosketinsoittimet
Linda Fredriksson – baritonisaksofoni ja alttosaksofoni
Pekka Seppänen – tenorisaksofoni
Ville Vannemaa – alttosaksofoni
Martti Vesala – trumpetti
Mikko Haanpää – pasuuna
Veikki Virkajärvi – kitara
Heikki Laine – basso
Eeti Nieminen – rummut, rumpukone

send in the piglets  – (ISRC: FIECL2000056)

Sävellys: Linda Fredriksson ja Ville Kyttälä
Sovitus: Ville Kyttälä, Linda Fredriksson, Eeti Nieminen, Veikki Virkäjärvi, Heikki Lain
Äänitys ja miksaus: Paavo Malmberg
Tuotanto: Ville Kyttälä ja Paavo Malmberg
Co-tuotanto: Linda Fredriksson ja Eeti Nieminen
Masterointi: Jarno Alho / Alho Audio Mastering
Kannen kuva: Akseli Manner

Julkaisija: Eclipse Music
Jakelu: The Orchard