Vincent Courtois Trio Suomen-kiertueella

1254
lukukertaa

Ranskalainen sellovirtuoosi Vincent Courtois tuo kiitetyn trionsa Suomeen loka-marraskuussa. Courtois’n sekä saksofonistikaksikko Daniel Erdmannin ja Robin Finckerin muodostama yhtye esiintyy kuudessa konsertissa ympäri Suomen. Helsingin-keikalla Koko Jazz Clubilla 22.10. trio saa vieraakseen jazzpianisti Kari Ikosen.

Sellisti Vincent Courtois palaa Suomeen ranskalais-saksalaisen huippukokoonpanonsa kanssa loka-marraskuussa. Vuonna 2014 suomalaisyleisöjä sirkuksen maailmasta inspiroituneella Mediums-kiertueellaan ihastuttanut trio esittelee kaksi uutta ohjelmistoa: Bandes originales on vapaa kunnianosoitus elokuvamusiikin säveltäjille ja Love of Life hakee inspiraationsa Jack Londonin teksteistä. Helsingissä yhtyettä kuullaan 22. lokakuuta Koko Jazz Clubilla, jossa erikoisvieraana trion seuraan liittyy Courtois’n vanha yhteistyökumppani, Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin jazzpianisteihin kuuluva Kari Ikonen. Kiertue vierailee 29.10.–2.11. Turussa, Salossa, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulaisissa, ja sen tuottaa Charles Gilin Vapaat äänet -agentuuri.

Bandes originales -ohjelmisto pureutuu elokuvamusiikin ilmaisuvoimaiseen kerrontaan trion tulkitessa mm. Michel Legrandin, Nino Rotan, Giovanni Fuscon sekä Marin Marais’n elokuvasävellyksiä. Mukana on myös musiikkia Courtois’n kynästä. ”Bandes originalesuudelleentulkitsee musiikkia kymmenestä elokuvasta, joita kaikkia yhdistää niiden säveltäjien harvinainen kyky luoda yksinkertaisia, mutta väkevällä kerronnan voimalla ladattuja sävelmiä”, sellisti avaa ohjelmiston konseptia. Bandes originales -albumi on ilmestynyt lokakuussa 2017 maineikkaan Label La Buissonne -levymerkin julkaisuna.

Kiertueella kuullaan myös yhtyeen tuoretta, 1900-luvun alussa vaikuttaneen amerikkalaiskirjailija Jack Londonin tekstien inspiroimaa Love of Life -ohjelmistoa, jonka ensi-ilta oli Budapestissa viime toukokuussa. ”Jack Londonin rikas, voimakas ja usein autobiografinen tuotanto on viime vuosina seurannut mukanani niin arjessa kuin matkoilla, ja näin ollen myös suoraan inspiroinut minua sävellystyössäni”, Courtois kertoo. ”Londonista on tullut ikään kuin ystävä, kaukainen esi-isä, jolta joka päivä toivotaan uusia kertomuksia. Nyt on meidän vuoromme antaa takaisin ja jakaa uusia tarinoita yleisöjemme kanssa.”

Vincent Courtois on monialainen pitkän linjan muusikko, joka on kotonaan niin maailmanmusiikin ja popin kuin uuden konserttimusiikin ja kokeilevan jazzinkin parissa. Vuosien varrella hänen soittokumppaneihinsa ovat kuuluneet mm. Michel Petrucciani, Louis Sclavis, Joëlle Léandre, Dominique Pifarély, Sylvie Courvoisier ja Ellery Eskelin. Viime vuosina hän on keskittynyt yhä syvemmin omiin projekteihinsa, ja hänen kypsä sävelkielensä on saanut tunnustusta mm. palkitun Ernest ja Celestine -animaatioelokuvan musiikista.

Vincent Courtois Trio
Vincent Courtois, sello / Daniel Erdmann, tenorisaksofoni / Robin Fincker, tenorisaksofoni ja klarinetti

Vincent Courtois trio Vapaat äänet -kiertueella Suomessa 22.10.–2.11.2018
Ma 22.10. klo 19 Helsinki, Koko Jazz Club **/ vierailijana Kari Ikonen
Ma 29.10. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopisto **
Ti 30.10. klo 19 Salo, Veturitalli **
Ke 31.10. klo 19 Joensuu, Pakkahuone **
To 1.11. klo 19 Jyväskylä, The Local Culture Hostel & Café **
Pe 2.11. klo 19 Oulainen, Kinokulma / Oulaisten Musiikkiviikot *
** Bandes originales + Love of Life
* Bandes originales
www.vapaataanet.fi

Vincent Courtois Triosta sanottua:

”Trio hallitsi sävyt hivelevästä romantiikasta hauskaan tanssillisuuteen, jyräävistä rock-fiiliksistä avantgardeen. Tämä ei ollut temppuilua tai kollaasia, vaan kaikki ainekset kasvoivat saumattomasti toisistaan.”
– Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 2014

Vincent Courtois trio: Bandes originales kuunneltavissa Bandcampissa ja Spotifyssa.