Heinäkuun Summer Jazz Clubilla laulettua jazzia ja jyväskyläläistä osaamista

1498
lukukertaa
Selma Savolainen. Kuva: Reetta Saarikoski.

Summer Jazz Clubien osalta ollaan nyt kesän puolessa välissä. Kaksi
musiikintäyteistä iltaa on takana ja kaksi vielä edessä. Seuraavan kerran (ti 24.7. klo
20) Popparin lavalla nähdään tuttuun tapaan kaksi yhtyettä: Selma Savolainen Quartet
ja LST³⁺¹.

Selma Savolainen​ on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista nimistä jazzlaulun saralla.
Vuonna 2016 hänet valittiin toisena suomalaisena arvostettuun Betty Carter’s Jazz
Ahead-residenssiin, joka on tarkoitettu erityisen lahjakkaille ja lupaaville nuorille
jazzmuusikoille. Kahden viikon residenssin aikana hän esiintyi mm. legendaarisella
Apollo-teatterin lavalla New Yorkissa.

Summer Jazz Clubille Savolainen saapuu yhtyeensä Selma Savolainen Quartet​ kanssa.
Savolaisen lisäksi kvartetti koostuu niin ikään uuden jazzsukupolven kirkkaimmista nimistä. Yhtyeen musiikin ​ytimessä ovat Savolaisen lämmin ääni sekä laulut ja lyriikat. Kappaleiden ympärille yhtye luo omintakeisen ja herkän maailman. He yhdistelevät akustista ja efektoitua, jättäen samalla tilaa kunkin soittajan omalle äänelle. Savolaisen englanninkieliset tekstit ovat kuvauksia matkoista, paluusta, perheestä ja suruista.

Vuonna 2015 perustettu helsinkiläisyhtye on esikoisalbuminsa julkaisun kynnyksellä ja esiintyy ensimmäistä kertaa Jyväskylässä heinäkuun Summer Jazz Clubilla.

Selma Savolainen Quartet:
Selma Savolainen – laulu
Artturi Rönkä – kosketinsoittimet
Joonas Tuuri – kontrabasso
Jesse Ojajärvi – rummut
www.selmasavolainen.com

Klubin toisen järjestäjän Matias Luodon tuore saksofonilla maustettu kitaratrio LST³⁺¹ tuo
lavalle yhdistelmän hardbop henkistä groovea ja skandinaavista sielunmaisemaa. Kaikki
yhtyeen muusikot ovat vaikuttaneet vahvasti jo useamman vuoden Jyväskylän jazzpiireissä, ja kappaleet on sävelletty juuri heidän vahvuudet mielessä pitäen.

Matias Luodon kanssa lavalle nousevat basisti Hanna Turunen, rumpali Markus Snellman ja saksofonisti Aki Vänskä, joka on tuttu myös Ilmavoimien Big Bandin riveistä.

“Olen aina tuntenut suurta vetoa New Yorkiin ja halusin luoda musiikkia, joka kunnioittaa
jazzperinnettä ja antaa soittajille mahdollisimman paljon vapautta improvisoimiseen –
pienellä twistillä tietysti.” – Matias Luoto

LST³⁺¹. Kuva: Henriika Steidel-Luoto.

LST³⁺¹
Matias Luoto – kitara
Aki Vänkä – saksofoni
Hanna Turunen – kontrabasso
Markus Snellman – rummut

Summer Jazz Club Popparissa tiistaina 24.7. klo 20
Liput 10/6 €
Poppari
Puistokatu 2 – 4 (Aren aukio, käynti Ilmarisenkadun puolelta)
40100 Jyväskylä

…..

Kesän viimeisellä Summer Jazz Clubilla tiistaina 28.8. esiintyy Adele Sauros Quartet ja
jyväskyläläinen Taiga.

Kaikki klubit alkavat klo 20
www.summerjazzclub.com