Signen debyytti-EP julki We Jazz -festareilla

1976
lukukertaa
Kuva: Venla Helenius.

Levyn viisi kappaletta ovat katsaus Signen tähänastiseen toimintaan, joka sai alkunsa vuonna 2014. Yhtyeen muodostavat helsinkiläiset laulajat Riikka Keränen, Selma Savolainenja Josefiina Vannesluoma, sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivu, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä New Yorkissa ja juhlii luotsaamansa Kaisa’s Machinen levynjulkistamista loppuvuodesta 2017.

Vantaan Pyhän Laurin kirkossa äänitetyn EP:n avausraita Sardeesta on Vannesluoman sävellys Sapfon runoon. Antiikin Kreikan naislyyrikko Sapfo tarkasteli yhtenä ensimmäisistä länsimaisista runoilijoista maailmaa yksilön näkökulmasta Lesboksen saarella. Pentti Saarikosken käännökset vuodelta 1969 Sapfon säilyneistä runofragmenteista tuntuvat tänäkin päivänä moderneilta.

Meren äärellä viipyillään muissakin kappaleissa. Kesän 2017 saaristokiertueen ohjelmistosta mukaan levylle päätyivät Nötön saarelta kotoisin oleva melodia Som turtuduvan uppå kvist, vanha uusmaalainen psalmi Ack ljuflig tid sekä Savolaisen sävellys P itkin pitkää iltaa. Vapaata improvisaatiota ja kuunnelmaa yhdistelevä Ruben kertoo saariston salakuljettajista kieltolain aikaan.

SIGNE: SIGNE 

Omakustanne 2017 CD/C-kasetti/digi (SIGNE01, julkaisupäivä 7.12.2017)

Digijakelu: Texicalli Digital Distribution

Kappaleet

1. Sardeesta (säv. Josefiina Vannesluoma, san. Sapfo, kään. Pentti Saarikoski)
2. Som turturduvan uppå kvist (säv.san. Trad., sov. Josefiina Vannesluoma)
3. Ruben (säv. Signe, san. Josefiina Vannesluoma)
4. Ack ljuflig tid (säv.san. Trad., sov. Josefiina Vannesluoma)
5. Pitkin pitkää iltaa (säv.san. Selma Savolainen)

Riikka Keränen, laulu / Kaisa Mäensivu, kontrabasso ja laulu / Selma Savolainen, laulu / Josefiina Vannesluoma, laulu

Äänitys ja miksaus: Väinö Karjalainen
Masterointi: Jaakko Viitalähde
Kuvat: Venla Helenius
Graafinen suunnittelu: Juho Aittokallio

www.vocalssigne.com

Facebook & Instagram: @vocalssigne