Hietsu is Happening! tuo sutinaa Helsingin vesirajaan

1335
lukukertaa

hietsu

Perinteikäs, 30-luvulla uimarannan pukeutumistilaksi rakennettu Hietsun paviljonki raottaa jälleen oviaan, kun Hietsu is Happening! jatkuu tiistaina 17.5. Poikkitaiteellinen tapahtumasarja tuo tällä kertaa Hietaniemeen jazzrummutusta, tanssia, genrevapaata improvisointia ja intiimiä roots-musiikkia.

Helsinkiläis-hannoveriläinen Tölöläb on oman kuvailunsa mukaan genrevapaan hiekkalaatikon lumikola, joka nitisee liitoksistaan jokaisella keikallaan kuin rippileirillä elämänsä viimeisen hiekkalinnan rakentavien teinien arvomaailma. Tanssija Satu Rinnetmäki ja jazzrumpali Mika Kallio tutkivat äänen ja liikkeen monimuotoisia impulsseja ja jännitteitä – luvassa on vahvaa läsnäoloa hetkessä improvisaation keinoin. Hietsun Paviljongin ”omaa väkeä” edustavat Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen. Rakastetut roots-muusikot ovat tuttuja esimerkiksi omasta Hoedown-kokoonpanostaan sekä J.Karjalaisen yhtyeestä. Hietsun Paviljongin tiistai-illassa he esiintyvät intiimisti duona.

Basisti Antti Lötjösen, saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Petri Kumelan perustaman ja kuratoiman tapahtumasarjan tavoitteena on saattaa yhteen erityylisiä muusikoita ja esiintyviä taiteilijoita, sekä tuoda Hietarannan ainutlaatuiseen ympäristöön jotain ennen kuulematonta, näkemätöntä ja kokematonta. Kuraattorit toivottavat Hietsun paviljonkiin tervetulleiksi kaikki kaupunkilaiset ja kaupungissa vierailevat ihmiset.

Sarjan ensimmäinen ilta järjestettiin menestyksekkäästi 29.4. “On ollut ilo huomata, että tapahtumamme on otettu niin hienosti ja lämpimästi vastaan. Toivomme, että happeningit houkuttelvat tänne uusia ihmisiä. Ei voi parempaa paikkaa esityksille toivoa kuin merellinen rantaympäristö keskellä Helsinkiä”, Mikko Innanen sanoo.

Seuraava happening järjestetään ti 14.6. klo 19. Esiintyjinä ovat mm. kitaristit Petri Kumela ja Joonas Widenius sekä rumpali Teppo Mäkysen tuore trio TM3.

Hietsun paviljongin remontti valmistui alkuvuodesta 2016. Kiinteistön omistaa kiinteistöosakeyhtiö Töölön Kylätalo, joka on kunnostanut vanhan kahvila- ja pukuhuonerakennuksen uuteen uskoon. Vuonna 2015 Helsingin rakennuslautakunta antoi Rakentamisen Ruusu -kunniamaininnan Töölön Kylätalo Hietsun korjaajille.

Paikassa toimii luovan alan monialainen työhuoneyhteisö, joka on ehtinyt saada Paviljongissa jo paljon aikaan. Pohjoispäädyn juhlatilassa kaupunkilaiset ovat voineet nauttia niin taidenäyttelyistä, turkkilaisesta jazzbrunssista kuin paritanssistakin.

Hietsu is Happening
Ti 17.5. klo 19 Juhlasali
Tölöläb (Turkka Inkilä, huilu; Saku Mattila, oboe; Taavi Oramo, klarinetti ja eloelektroniikka; Antti Salovaara, fagotti)
Kallio/Rinnetmäki Impulsion (Mika Kallio, rummut; Satu Rinnetmäki, tanssi)
Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen (Poijärvi, laulu, piano ja viulu; Kuokkanen, kitara)

Liput 15/10 (eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat), liput ovelta