Iiro Rantalan uusi soololevy on kunnianosoitus John Lennonille

1147
lukukertaa

cover

Saksalaislevymerkki ACT Musicin julkaisema My Working Class Hero on uusi osoitus Rantalan mestarillisesta otteesta soolopianistina. Elokuussa julkaistava levy ilmestyy Lennonin 75-vuotissyntymäpäivän alla.

Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin jazzmuusikoihin kuuluva pianisti Iiro Rantala julkaisee uuden levynsä My Working Class Hero 28. elokuuta. Tuoreella soolopianolevyllään Rantala kunnioittaa John Lennonia, joka on yksi hänelle tärkeistä musiikillisista inspiraationlähteistä. Rantalalle Lennonin musiikki tuli tutuksi jo ennen jazzia ja hän kertoo albumin kansiteksteissä, että Lennonin sävellysten lisäksi häntä puhuttelee kappaleiden rauhanomainen sanoma, jota tarvitaan erityisesti nykyaikana. Albumin julkaisee arvostettu saksalainen levy-yhtiö ACT Music, joka julkaisi myös Rantalan palkitun aiemman soolopianolevyn Lost Heroes.

Alunperin kiertueideasta albumikonseptiksi kasvanut My Working Class Hero on albumina kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa Iiro Rantala osoittaa kykynsä löytää uusia puolia usein kuullusta materiaalista. Lennonin ajattomat sävellykset sopivat mainiosti Rantalan pianokäsittelyyn. Sekä sävellyksissä että niiden uusissa tulkinnoissa on havaittavissa pyrkimys melodisesti yksinkertaisen kauniiseen ilmaisuun. Iiro Rantalan ja levyn tuottaneen Siggi Lochin Lost Heroes -albumilla menestyksekkäästi alkanut tiivis yhteistyö saa upeasti jatkoa uudella levyllä, jonka voi tavallaan nähdä konseptuaalisesti myös Rantalan musiikillisille sankareille kunniaa tehneen Lost Heroesin seuraavana tasona.

”Ainoa dogma levyllä oli se, että halusin että biisin alkuperäisen melodian tulevan selkeästi esille myös uudessa versiossa”, Rantala kertoo. ”Sovitin lähes kaikkea muuta uusiksi ja esimerkiksi tempot, sävellajit, soinnut, rakenteet ovat erilaisia alkuperäisversioihin verrattuna. Melodia pysyy. The Beatlesin kappaleista valitsin tarkasti sellaisia, jotka tiedetään Lennonin sävellyksiksi. Kappalevalinnoissa painotin myös sitä, miten luontevasti omat sovitusideani lähtivät lentoon kyseiseen biisiin liittyen.”

My Working Class Hero -albumin esittelyvideo: https://www.youtube.com/watch?v=lKH2aW7uvDY

Iiro Rantala (s. 1970) tunnetaan rajoja rikkovana pianovirtuoosina ja säveltäjänä. Laajemmin hän tuli tunnetuksi Trio Töykeistä, joka lukeutuu suomijazzin kansainvälisiin menestystarinoihin. Trio Töykeiden lisäksi Rantala on soittanut monipuolisesti lukuisissa erilaisissa kokoonpanoissa ja järjestänyt Helsingissä Kansi Auki -pianojazzfestivaalia. Televisiossa Rantala on istunut pianonsa ääressä loihtimassa soundimaailmoja Iirottelua-, Iiro irti- ja Juhannusjuna-ohjelmissa. Viime vuosina erityisesti Saksassa suursuosioon nousseen Rantalan soolopianoalbumi Lost Heroes palkittiin 2011 Deutsche Schallplattenkritik ja Echo Deutscher Musikpreis -palkinnoilla. Rantalan edellinen albumi on ACT Musicin alkuvuodesta julkaisema saksofonisti Jukka Perkon kanssa duona äänitetty It Takes Two to Tango.

Iiro Rantala tunnetaan myös suositusta radio-ohjelmastaan Tunteiden ilta (”Night of Emotions”) Yle Radio Suomen taajuudella. Kyseessä on kuulijoiden tarinoihin perustuva pianoimprovisaatio-ohjelma, joka voitti viime vuonna EBU:n Rose D’or -palkinnon Berliinissä ja sai kunniamaininnan New York Radio Festivals -tapahtumassa kesäkuussa. Tänä kesänä Rantala puolestaan opastaa suomalaiset radiokuuntelijat musiikillisten salojen pariin Iiron musiikkiluokka -ohjelmassaan YLE Radio 1:n maanantai-illoissa 17. elokuuta asti. Ohjelman vieraisiin lukeutuvat mm. Karita Mattila ja Marzi Nyman.

Iiro Rantala: My Working Class Hero
ACT Music 2015 CD (9597-2, julkaisupäivä 28.8.2015)
Jakelija Suomessa: OY Fg-Naxos Ab

1. Norwegian Wood 2. Working Class Hero 3. Just Like Starting Over 4. Because 5. Woman 6. Imagine 7. Help 8. Watching the Wheels 9. Oh My Love 10. In My Life 11. Happy Xmas, War Is Over 12. All You Need Is Love

Iiro Rantala, piano
Sävellykset: John Lennon (2., 3., 4., 6., 8.), John Lennon & Paul McCartney (1., 5., 7., 10., 12.), John Lennon & Yoko Ono (9., 11.)

Albumin My Working Class Hero promokappaleet pyynnöstä: press@heihei.fi

http://iirorantala.fi