Kirmo Lintisen musiikki valokeilassa HERD-klubilla

1122
lukukertaa

Maaliskuussa jazzyhtye HERD valtaa Lavaklubin aiemmilta keikoiltaan tutuksi tulleena triona, mutta epätavallisen ohjelmiston merkeissä. Huippusuositun HERD-klubin säveltäjävieraaksi saapuu mm. UMO:n kapellimestarina tunnetuksi tullut Kirmo Lintinen, jonka musiikki taivuttelee HERDin ennenkuulemattomiin musiikillisiin muotoihin. Mukana on sekä ensiesityksiä että Lintisen aiempaa tuotantoa aina 1980-luvulta tähän päivään asti. Niin klassisen musiikin kuin jazzinkin saralla laajalti arvostettu Lintinen myös kertoo musiikistaan ja sävellystyöstään kuulijoille illan aikana.

HERD-yhtyeen isännöimä klubi-ilta aloitti toimintansa Lavaklubilla syyskuussa 2012 ja jatkaa hyvin alkanutta kuukausittaista toimintaansa keväällä 2013. Klubilla kansainvälisesti noteerattu HERD-trio esiintyy kullakin kerralla vaihtuvan vierailijansa kera. Luvassa on HERDin ilmavasta triosvengistä yllättäviin suuntiin kasvavia musiikillisia seikkailuja, joista jokainen on taatusti omanlaisensa kokonaisuus.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen muodostama HERD on julkaissut tähän mennessä yhden albumin, HERD Live!!, esiintynyt mm. Pori Jazzin ”talon bändinä” 2010, Suomen Jazzliiton kiertueella 2011, Flow Festivalilla 2012 ja voittanut arvostetun pääpalkinnon European Jazz Competition -yhtyekilpailussa North Sea Jazz -festivaaleilla Hollannissa 2011. Marraskuussa 2012 HERD kohautti jazzmaailmaa osallistumalla Movember-hyväntekeväisyystempaukseen ainoana suomalaisena jazz-yhtyeenä. HERD-klubi on toiminut kuukausittain Kansallisteatterin Lavaklubilla syyskuusta 2012 lähtien.

pe 1.3. HERD-klubi / Kirmozz!
Kansallisteatterin Lavaklubi (Läntinen Teatterikuja 1) klo 21, liput 12/8€
HERD säveltäjävieraanaan Kirmo Lintinen
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut

Muut tulevat HERD-klubit keväällä 2013:
pe 5.4. vieraana Eero Koivistoinen, saksofoni / pe 10.5. vieraana Anni Elif (SWE), laulu