Herd edustaa Suomea Meksikon Eurojazz-festivaaleilla

788
lukukertaa
Kuva: Maarit Kytöharju.
Kuva: Maarit Kytöharju.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen Herd on kutsuttu konsertoimaan kahden konsertin verran Mexico Cityssä maaliskuussa järjestettävillä Eurojazz-festivaaleilla.

Herd on raikas helsinkiläinen jazztrio, joka on muusikoidensa nuoresta iästä huolimatta saavuttanut sekä kotimaista että kansainvälistä mainetta. Vuonna 2009 perustettu yhtye on soittanut kaikilla Suomen suurimmilla festivaaleilla ja vuonna 2010 Panu Savolainen valittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi. Kesällä 2011 lahjakas trio voitti ensimmäisen palkinnon European Jazz Competition –kilpailussa Hollannissa ja myöhemmin samana vuonna kolmikko julkaisi debyyttialbuminsa HERD: Live!!, joka äänitettiin alkuvuodesta Suomen Jazzliiton kiertueella.

Nyt viidettätoista kertaa järjestettävä, koko maaliskuun kestävä Eurojazz-tapahtuma on kasvanut yhdeksi maan tärkeimmistä jazzfestivaaleista ja sen konsertit ovat edellisvuosina olleet loppuunmyytyjä. Kokonaiskävijämäärän odotetaan nousevan jälleen 50 000:een. Festivaaleilla ovat suomalaisyhtyeistä konsertoineet aiemmin muunmuassa Tokka, Joonatan Rautio Trio, JimJamMurMur sekä Lenni-Kalle Taipale. Tapahtuman järjestää Centro Nacional de Artes (Meksikon kansallinen kulttuuri-instituutti).

HERD
Panu Savolainen – vibrafoni
Mikko Pellinen – kontrabasso
Tuomas Timonen – rummut

Konsertit:
9.3. Cuernavaca
10.3. México D.F.
www.herdtrio.com

Eurojazz-festivaali 5.3. – 25.3.2012
Plaza de las Artes/Centro Nacional de las Artes (CENART)
Mexico City, Meksiko
www.cenart.gob.mx