Koivistoinen, Eero: Jappa – The complete jazz at The Polytechnicum recordings 1967-1968

1283
lukukertaa

Eero Koivistoinen with friends: Jappa
2021 Mondo Svart / Svart Musik SRE373CD

Eero Koivistoinen: Jappa
Originally released as jatp1 (1968)
1.Jappa (Eero Koivistoinen)
2.O.K. song (Eero Koivistoinen)
3.Spanish lady & lovable Miss P. (Eero Koivistoinen)

Eero Koivistoinen (alto saxophone), Pekka Sarmanto (double bass), Edward Vesala (drums)

+2: Pekka Tirkkonen (congas)
+3: Veli-Pekka Räsänen (cello)
+3: Jarmo Vainio (cello)

Pentti Hietanen: XYZ
Originally released as jatp2 (1968)
4.Xyz (Pentti Hietanen)
5.Irwin (Pentti Hietanen)

Pentti Hietanen (grand piano), Kaj Backlund (trumpet, trombone), Ilkka Karumo (alto saxophone), Stanley Lindroos (tenor saxophone), Paroni Paakkunainen (baritone saxophone), Teppo Hauta-aho (double bass), Esko Rosnell (drums).

Eero Koivistoinen / Pekka Pöyry: Tune in
Originally released as jatp3 (1968)
6.Scamp (Teppo Hauta-aho)
7.Interruptus (Eero Koivistoinen)
8.Lorna (Eero Koivistoinen)

6: Pekka Pöyry (alto saxophone), Eero Ojanen (grand piano), Teppo Hauta-aho (double bass), Esko Rosnell (drums).
7: Eero Koivistoinen (alto saxophone), Pekka Sarmanto (double bass), Reino ”Reiska” Laine (drums).
8: Eero Koivistoinen (alto saxophone), Pekka Pöyry (alto saxophone), Eero Ojanen (grand piano), Pekka Sarmanto (double bass), Reino ”Reiska” Laine (drums).

Posotusta pimputusta pompotusta
Originally released as jatp4 (1967)
9.Oi maamme Suomi
10.Hysteriablues
11.Apinan väri
12.Hän on jumalattoman kaunis
13.Kuulokuva Emily Bronten romaanista ”Humiseva harju”
14.Mies ja tuoli
15.Naukumablues
9-15: Tommi Parko ( piano, guitar, harmonica, noises, animations and vocals)

16.Fanfare (Heikki Koskinen)
16: Heikki Koskinen (trumpet), Jorma Vuorinen (drums)

17.Political survey (Philip Donner)
17: Philip Donner (piano, recordeder, vocal), Kaarlo Lae (guitar), Tapio Seger (bass guitar), Jorma Vuorinen (drums)

18.Lila (Unto Laine)
18: Unto Laine (guitar and piano)

19.Funeral music for jazzman (Markku Koskenvuo & Pekka Tanskanen)
19: Markku Koskenvuo & Pekka Tanskanen (springs, knives, pots, cans etc.)

Arvio: 3 tähteä

The holy grail of Finnish modern jazz! Näin kuuluu vaatimaton mainoslause levymuovien päälle lätkäistyssä tarrassa. Ehkei nyt ehtymätön musiikillisen nautinnon lähde kuitenkaan, mutta historiallisena ajankuvana ja suomalaisen jazzmodernismin alkuvaiheiden kuvastajana uudelleenjulkaisu on merkittävä.

Neljästä levylle pakatusta EP:stä ensimmäinen on samalla saksofonisti Eero Koivistoisen ensimmäinen levytys, ja siinäkin mielessä todellinen harvinaisuus, että Koivistoinen soittaa sillä alttosaksofonia (jo seuraavana vuonna Koivistoisen tavaramerkkisoittimiksi vakiintuivat sopraano ja tenori).

Koivistoisen ohella JATP-levytyksillä (Jazz at the Polytechnicum) kuullaan monia muitakin jazzmodernisaation keskeisiä muusikoita, esimerkkeinä Edward Vesala, Pekka Pöyry, Pekka Sarmanto, Reiska Laine, Teppo Hauta-aho, Paroni Paakkunainen, Pentti Hietanen, Mike Koskinen ja Esko Rosnell.

Kaiken takana oli kuitenkin Lauri Karvonen, joka tuolloin opiskeli Teknisessä korkeakoulussa ja veti teekkareiden jazzkerhoa. Karvonen suunnitteli konserttiohjelmaa ja toteutti ep-levytyssessiot. Karvonen oli myös Jazzliiton ensimmäinen vetäjä, ideoi Jazzpäivät ja keksi Yrjö-palkinnonkin. Myöhemmin Karvonen tultiin tuntemaan etenkin Helsingin Sanomien jazzkriitikkona.

EP numero yksi, Koivistoisen Jappa, on rouheata ja raisua menoa. Ei varmaankaan soundillisesti hifistien mieleen, mutta kyllä musiikista selvän saa. Koivistoisen soitto ei ole valmista, mutta nuoruuden energia ja rohkeus painavat nyt vaakakupin plussan puolelle.

Kakkonen, Pentti Hietasen XYZ, kantaa paremmin nykypäivään. Hietasen septetti on viritetty kovaan kuntoon, tässäkin musiikissa on energiaa ja voimaa, mutta myös säveltäjän huolella viilaamia kerroksia, ja silti vapauden illuusio leijuu vahvana.

Kolmannella EP:llä esiintyy ensin Pekka Pöyryn kvartetti, sitten Eero Koivistoisen trio, ja lopulta kymmenminuuttisessa Lornassa näiden osittainen sulautuma. EP:n ideana oli saada kaksi ajan jamien kuuminta fonistia yhdistämään voimansa, ja Lornassa tämä toteutuu tyylikkäästi, tosin ei kuumasti, vaan lopulta jo rauhaa tavoitellen.

Neljännen EP:n A-puolella kuullaan osa Tommi Parkon teoksesta, joka voitti Dipolin taidetapahtuman äänilevykilpailun. Muita tekijöitä Parko ei tarvitsekaan, yksin syntyy outo musiikillinen performanssi, jossa puhe tai erilainen epälaulaminen kulkee amatööritasoisen soitannan rinnalla, blues hysterisoidaan tai nau’utaan kissamaisesti, ja heittäytyminen on kaikenlaisia osaamisia tärkeämpää. EP:n B-puoli sisältää samaisessa kilpailussa toisen palkinnon voittaneita ehdotuksia, tekijäpuolella mm. Mike Koskinen ja Philip Donner. Saateteksteissään Karvonen kuvailee kappaleita mm. näin: ”varsin erikoinen lopputulos”, ”oli viedä äänittäjän hermot” ja ”lopputuloksena on jotain itämaiselle vivahtavaa rytmimusiikkia”. Vahvasti ajanhenkinen nelos-EP on siis kokonaisuutena levysarjan värikkäin, oudoin ja ihmeellisin kokonaisuus, mutta sen hauskuudesta taitavat useimmat sittenkin selvitä kertakuuntelulla.