Talambo: Delusions of grandeur

320
lukukertaa
Photos by Jori Huhtala ; Cover design by Aarni Ylinen.

2020 Eclipse Records ECD-2020106

1.Voice of reason
2.Man number nine
3.Time to escalate
4.Thimbu & Talambo
5.Supermelon

All music composed and arranged by Jori Huhtala.

Musicians:
1: Jori Huhtala (electric bass, piccolo bass, keyboards, programming), Jussi Kannaste (tenor saxophone), Antti Kujanpää (organ), Tuomas Timonen (drums)
2: Jori Huhtala (electric bass, piccolo bass, acoustic guitar, keyboards, programming), Joakim Berghäll (also saxophone, soprano saxophone), Tuomas Timonen (drums)
3: Jori Huhtala (electric bass, piccolo bass, keyboards, udu, kalimba, programming), Jussi Kannaste (tenor saxophone), Antti Kujanpää (organ), Sigurdur Rögnvaldsson (guitar), Tuomas Timonen (drums)
4. Jori Huhtala (electric bass, piccolo bass, keyboards, programming), Tuomas Timonen (drums, percussion)
5. Jori Huhtala (electric bass, piccolo bass, keyboards, programming), Jussi Kannaste (tenor saxophone), Antti Kujanpää (organ), Tuomas Timonen (drums)

Produced by Jori Huhtala
Recorded and mixed by Jori Huhtala at various locations
Mix consultation by Mikko Raita
Mastered by Jaakko Viitalähde at Virtalähde Mastering

Arvio: 4,5 tähteä

 

Delusions of grandeur on “aina” kontrabasson varressa nähdyn Jori Huhtalan paluu alkuperäiseen soittimeensa, sähköiseen bassoon. Ja saman tien Huhtala vie soitinekskursionsa vielä pitemmälle, normisähköbasson kaveriksi ja mielenkiinnon virittäjäksi on löytynyt  piccolobasso (basso, joka virittyy kitaran alimpien kielten tasolle). Perussoundiltaan härveli on kuin baritonikitaran ja basson välistä, mutta pienellä efektoinnilla kirjoa löytyy tietysti reippahasti. Huhtala soittaa sillä periaatteessa lähes ja melkein kitarasooloja, jotka kuitenkin hengittävät bassotatsista johtuen vähän eri tavalla kuin normikitara.

Time to escalate valtaa levyn keskeltä himppa vajaa kuusi minuttia, mutta voi että, tätä bassojen ja basismin juhlaa olisi kuunnellut vaikka miten pitkään. Kalimba pohjustaa, groove on tykkiä ja kasvaa yhä tykimmäksi bassoriffien vaihtuessa vinhasti, keitto kiehuu ja porisee ja roiskii yltympäriinsä. Eskaloituu tosiaankin!

Erinomaisia ovat kaikki neljä muutakin biisiä, vaikka ihan samanlaista huhhuh-huokailua ei niiden kanssa tarvitsekaan pitää. Hämmästyttämisen sijasta Huhtala rakentaa ehjiä ja kiinnostavasti kehittyviä biisikokonaisuuksia, ja hyödyntää myös mainiota solistiveljiään. Antti Kujanpään muhevat urut pääsevät hyvin esille, ja saksofoni on saanut armon tärkeimpänä improvisoivana solistina. Mietteliäisyyden mestari Jussi Kannaste kantaa niistä hommista päävastuun, ja yhden kappaleen värittää toinen todellinen saksofonitaiteilija, Joakim Berghäll, vuorotellen altto- ja sopraanosaksofoneilla.

Miten niin harhakuvitelmia mahtavuudesta tai loistokkuudesta tai jostakin semmoisesta? Levyn nimi juontunee iisakinkirkkolaisen mahtavasta levynrakennusprojektista, jonka kuluessa Huhtala paitsi soitti kaikenlaisia soittimia ja kokoili hartaasti pohjarakennelmiaan, tilaili lisukkeita luottomuusikoiltaan, kävi välillä Mikko Raidan miksausopissa, jatkoi ja jatkoi, kunnes kuukausien vääntämisen jälkeen totesi, että “miksaus ei ole koskaan valmis, se vain hylätään”. Huhtala toteaa olleensa projektin aikana hyvin “inspiroitunut tuottajanalku”, ja ympänneensä biiseihin suorastaan huvittavia määriä erilaisia soundikikkoja.

Ehkä levyn nimi kuvastaa myös varovaista luonnetta, onhan siinä takaporttia jos tämä ei olekaan muiden mielestä hyvä juttu. Mutta kyllä tässä on kyllin aitoa “grandeuria”, runsasta ja rikasta ja ylvästä äänimassaa, ja samalla hyvin toimivaa biisinrakentelua. Näin Huhtala itse: “Yritin kuitenkin koko ajan parhaani mukaan antaa tilaa oleelliselle ja panostaa siihen, että levyn kokonaisuus säilyisi ehjänä ja ettei sen kuuntelu johtaisi turhaan ääniähkyyn. Saattoi onnistua tai sitten ei.”

Onnistui, ehjä on eikä ähkyä tule, vaikka bongailtavaa sointikirjossa riittää pidemmäksi aikaa. Ja kuten soveliasta on, hienot bassoraidat ovat aivan keskeinen osa levyn viehätystä. Huhtala tietää täsmälleen milloin pelkistetyn riffin paikka, milloin koukeroisemman kuvioinnin aika. Siinä rinnalla Tuomas Timosen rumputyö takaa, että Talambo on rytmijuhlaa kauttaaltaan.

Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista kuulla, miten levyn musiikki syttyy eloon keikoilla kun Huhtalan kerroksellisen käsityön ja sounditaituroinnin sijaan keskiöön astuu oikea, elävä bändi. Levyllä soittavat muusikot ovat kaikki siinä mukana, ja lisäksi Jaska Lukkarinen on lupautunut joukkoa vahvistamaan.

Lähteenä käytetty Jori Huhtalan Facebook-kirjoitusta, jossa Delusions of Grandeur -levyn syntyprosessia on avattu perusteellisesti.