2020 MIA50
1.Prologi – Etsi
2.Nauru
3.Miekkatanssi
4.Puuvillaa
5.Pohjajäätä – Bottom ice
6.Laulu
7.Rumous
8.Toin tuulen
9.Kesäilta
10.Epilogi
Laulu, sävellykset, konsepti, tuotanto: Mia Simanainen. Runot: Helvi Juvonen, paitsi Prologi – Etsi: Mia Simanainen.
Äänitys, miksaus & äänituotanto: Joonas Outakoski / Aave Sound.
Muutamaa ilmeistä poikkeusta lukuun ottamatta albumin koko äänimaisema on luotu Mia Simanaisen lauluääntä äänittämällä ja muokkaamalla.
Äänitetty Villa Vikanissa Raaseporissa 2017, sekä Orion Base -studiossa Vallilassa, Helsingissä 2019.
Masterointi: Virtalähde Mastering
Miten pitkälle ihmisääni voikaan riittää!
Kokonainen albumi on rakennettu Mia Simanaisen äänen varaan, mutta juju onkin siinä, että tuon äänen ympärille on sittenkin syntynyt duo. Äänimaiseman luonnissa nimittäin Joonas Outakoskella on iso rooli Simanaisen rinnalla. Liki kaikki levyllä kuultava äänimateriaali on joko Simanaisen lauluksi tunnistettavaa laulua tai Outakosken tuosta äänestä muokkaamaa soivaa ”instrumentaalista” tavaraa. Sieltä on siis tarvittaessa rakennettu perkussiivisuutta tai bassopohjaa, ylipäätään rikasta äänimaisemaa. Todellakin ”tarvittaessa”, sillä myös hyvin riisutulla soololaululla on levyllä paikkansa.
Äänimaisemissa kuullaan rikasteina vielä puron solinaa, takkatulen räiskettä ja ruokailun ääniä, ja prosessoituna ja taustalle häivytettyinä lyhyitä lainoja Simanaisen yhtyeiden vanhemmista biisiversioista. Osa kappaleista on näet ollut jo toisenmuotoisina ja -kuuloisina joko Ahava- tai Quartet Ajaton -yhtyeiden työstettävinä.
Jazzlaulajistamme Simanainen on yhdessä Anni Elif Egecioglun kanssa edustanut kokeellisinta laitaa, etenkin noiden edellä mainittujen yhtyeiden riveissä. Nykyrunoilijoiden sijasta hän on kuitenkin löytänyt suurimman innoituksensa 50-luvun modernismista, Helvi Juvosen runoista. Käytetyt Juvosen tekstit ovat ensilukemalta ja -kuulemalta lähinnä luonnonlyriikkaa, mutta niiden ohittaminen pelkkänä luonnon kuvailuna on iso virhe. Vertauskuvalliset tekstit vaativat tarkkuutta, jokaisella rivillä on painoa, ja lopulta myös avoimia mahdollisuuksia tulkintaan.
Simanaisen musiikki ei juhli erottuvilla teemoilla, moni kappale uskoo mieluummin katkonaiseen ja hyppelehtiväänkin melodiikkaan. Ratkaisu suuntaa huomion teksteihin, ja kun itse runot ovat lyhyitä, niiden osien toistelu vielä tarkentaa valokeilaa. Yksittäisten melodioiden, äänimaisemien tai tunnelmien sijasta keskeistä on albumin monimuotoinen kokonaisuus, osien summa, ja levy kannattaakin ehdottomasti nauttia aina yhtenäisteoksena.
