Intergalactic Huso Orchestra: Spaced out

439
lukukertaa
Cover art by Jari Riitala ; Space pictures courtesy of ESA/Hubble.

2019 IHOCD01

1.Nebula risa I
2.Afternoon romp
3.Time for a change
4.Odour in count
5.Soft tissue
6.Old rabbits die hard
7.A night in Tunisia
8.Nebula risa III
9.In your 90’s dreams
10.In the absence of…
11.Back to the storm
12.Nebula risa II

All titles written by Riitala, except 10 by Riitala, Mäkeläinen & Mäkinen, 7 by Gillespie & Papparelli.

Jimbo Mäkeläinen (drums), Jari Riitala (bass, keys, lead & rhythm guitars, percussion).

+ 2, 3, 4, 6: Teemu Mäkinen (guitar)
+ 10: Kari Riihimäki (guitar)
+ 7, 9, 11, 12: Ilkka Rantamäki (guitar)
+ 12: Steve Thornbrugh (guitar)
+ 12: Michael Lake (trombone)
+ 12: Bill Lieske (flute)
+ 9: Jussi Mäkelä (percussion)

Arvio: 4 tähteä

 

Proge ja fuusiojazz ovat serkuksia, niin ettei aina tiedä kumman kanssa juttelee. Intergalactic Huso Orchestran kanssa erottelu menee erityisen hankalaksi, mutta väliäkös tuolla, pääasia että musa pelaa.

Huson avainhahmo on Jari Riitala, joka on säveltänyt liki koko levyllisen ja hallitsee soittajana lähes kaiken: bassot, kiipparit, soolo- ja rytmikitarat ynnä perkussiot. Lähitukena on rumpali Jimbo Mäkeläinen, lisäksi levyllä piipahtaa satunnaisempia vierailijoita, neljä kitaristia, pari puhaltelijaa ja perkkamies.

Progen puolelle vaakaa kallistaa yleinen soundimaailma (tymäkät sähkökitaraluukutukset ja avaruudellisina ujeltavat syntikat hallitsevat), rytmimaailmakin osaltaan, kaiken soittamisen matemaattinen tarkkuus ja tiukkuus. Jazzin vapaampia svengikäsityksiä ei juuri haikailla (bop-klassikko A night in Tunisia muuntuu sekin avaruusprogeksi), mutta toki fuusiojazzin maistumat ovat alati lähellä.

Riitalan sävellykset ovat tehokkaan iskeviä ja kahden miehen perusbändi tekee niissä kovaa jälkeä. Jimbo Mäkeläisen muskulaarisen rummuttelun varaan on hyvä rakentaa, ja Riitalan monipuolinen instrumenttiosaaminen mahdollistaa vaikka minkälaisen sinfonian toteuttamisen. Vieraista Teemu Mäkisellä on iso rooli levyn alkupuoliskon toisena soolokitaristina, ja vastaavasti jälkimmäisellä puolikkaalla Ilkka Rantamäen väkevät soolot nousevat rintamasta esille.

Hitusen turhan turboahdettu kaikessa synteettisessä voimallisuudessaan kokonaisuus minun makuuni on, mutta jos proge tai fuusio yhtään iskevät, galaksienvälinen orkesteri kannattaa ilman muuta tsekata omin korvin.