Galileo Music Communication GMC084
1.Quiet flows the Aspen River
2.Brotherhood
3.Igor’s lament
4.Moonshine chase
6.Finale
7.Espoo blues
All music composed by Marzi Nyman.
Espoo Big Band: Marzi Nyman – conductor, guitar, Trumpets: Tero Lindberg, Jukka Eskola, Sami Pöyhönen, Pemo Ojala, Trombones: Pekka Laukkanen, Jay Kortehisto, Markus Larjomaa, Juho Viljanen, Saxophones: Pope Puolitaival, Ari Jokelainen, Manuel Dunkel, Sampo Kasurinen, Mikko Innanen, Rhythm section: Lenni-Kalle Taipale – piano, Jarmo Saari – guitar, Eerik Siikasaari – bass, Jaska Lukkarinen – drums, Rami Eskelinen – drums.
Recorded 5/2018 at Mimix Studios
Recorded and mastered by Jyri Sariola
Mixed by Marzi Nyman and Jyri Sariola
Produced by Marzi Nyman, Matti Lappalainen and Espoo Big Band
Executive producer Matti Lappalainen
Espoo Big Bandin levytysten sarja jatkuu tasokkaana. Tällä kertaa nautittavaksi on jalostunut kapellimestarin Marzi Nymanin sävellysten sarja, joka on omistettu Espoolle ja Espoon musikanteille (big bandin ohella myös Tapiola Sinfoniettalle on omistettu oma yksittäinen teos).
Mikä se Espoo on? Se on Suomen Sveitsi, vastaa Nyman. Noh, tuon voikin sitten kukin tulkita omalla tavallaan, mutta joka tapauksessa Nyman herkistyy kansiteksteissä painottamaan espoolaisten yhteisöllisyyttä, sitä miten asialliset hommat saadaan tehtyä yhdessä. Nymanille yhteisöistä tutuin ja tiukin on Espoo Big Band, ja sitä kautta myös tämän levyn musiikki on omistettu ennen kaikkea tälle porukalle ja ystävyydelle musiikissa.
Ja mikä miehistö onkaan kasassa! Lukekaapa aluksi vain rytmisektion listaus: Lenni-Kalle Taipale, Jarmo Saari, Eerik Siikasaari, Rami Eskelinen ja Jaska Lukkarinen samassa pumpussa, onhan se aivan huimaa. Siihen päälle kovat puhallinsektiot Jukka Eskolan, Manuel Dunkelin ja Mikko Innasen johdolla, ja kirsikaksi kakkuun vielä itse Marzi Nyman.
Eipä olisi yhtään haitannut vaikka improvisoivien solistien nimetkin olisi levynkansissa mainittu. Arvailujen sijaan todetaan, että sooloissa piisaa, ja hienoa impromeininkiä useammankin saksofonistin ja Eskolan voimin vähintään.
Nymanin sarja on oikein viihdyttävä ja vaihteleva. Säveltäjä itsensä mukaan kokonaisuuteen mahtuu ”big bandin historiaa kumartavaa materiaalia, avoimempaa eurooppalaista sointia ja vähän vanhempaa elokuvallista big band -musaa”. Hyvin elokuvallinen kiivailta tapahtumiltaan on ainakin Moonshine chase, ja samalla agenttijazzin perikuva, ”mielikuvitusmatka kieltolain aikaisiin salakuljettajien takaa-ajotunnelmiin”.
Itsepintaisen riffin varassa pitkään kouristeleva Quiet flows the Aspen River muuntuu tenorisoolon myötä nimestään huolimatta vuolaaksi virraksi, ja lopuksi jäntevä komppi ja ylväinä soivat sektiot rakentavat orkesterille komean voimannäytön. Rytmisektion ääritiukan rypistyksen varaan rakentava Brotherhood on hauska biisi, tämän alkuminuutit vain soimaan edm-keikalla ja katsotaan mitä tapahtuu! Yhtäkkiä piano jää kuitenkin yksin lyyriseen välisoittoonsa, saa vähitellen perkussioita mukaan ja rytmiaspekti alkaa jälleen polttelemaan. Loppu kasvaakin Taipaleen hillittömäksi revittelyksi, orkesteri tulee mukaan, mutta jää kiltisti villiintyneen pianon taustalle pienen lauluriffin vielä piristäessä loppuhäivytystä.
Aivan herkullinen on se Tapiola Sinfonietalle omistettu teos eli Igor’s lament. Stravinskyn hurjuudesta ei ole jälkeäkään, mutta tämähän onkin valitusvirsi. Vakaasti koikkelehtiva biisi kasvattaa voimaansa ja vaikutustaan hitaasti, keskivaiheilla käynnistyy saksofonistikaksikon herkkä solistinen vuoropuhelu ja loppusekuntien pianojankkaus huvittaa kovin.
Finale ei tietenkään ole viimeinen biisi, mutta radikaaleimmasta päästä se kyllä on. Siinä on joitakin hippusia Nymanin rakastaman Frank Zappan bigband-musiikin hengestä, siis Grand wazoon ja Waka/Jawakan ajoilta.
Ihanan irtonainen on se levyn oikea finaali, tempojaan jatkuvasti rassaileva Espoo blues. Kun vauhtiin päästään, trumpettisektio muistelee swing-aikoja, ja pasuunasoolon lähestyessä loppuaan muu soittajisto yltyy metelöimään ja mylvimään höpsösti. Lenni-Kallen vetämä trio-osuus rakentaa kaiken tempokikkailun varaan, ja onnistuu muikeasti. Puolivälissä kaikki hiljenee, sisään miksataan ”yleisön” mölypulinaa ja päälle ah niin kaunista saksofonia ja hempeätä kitaraa. Muusikon elämää tämäkin, mutta mistä ilmestyivät koirat? Hämyjazz jatkuu, ja saa nyt seurakseen ilotulituksen äänet. Turhautunut rumpali (?) laskee uuden lähdön koko orkesterille, ja hetken aikaa mennään todella villiä laukkaa Mikko Innasen törisevän baritonisaksofonin johdattelemana.
Värikästä meininkiä siis kauttaaltaan on Marzi Nyman mennyt meille kuvittelemaan. Levyllinen mainioita sävellyksiä, maaliinsa osuvia sovituksia ja loistavia soittajiakin vielä. On hieno yhteisö tämä Espoo Big Band!
