2018 Rhino Horns RHINOCD05
1.The golden trumpet strikes again (Tero Lindberg)
2.Speak softly love (Nino Rota)
3.Buona sera (Carl Sigman)
4.Torna a Surriento (Ernesto de Curtis)
5.From Russia with love (John Barry)
6.Les parapluies de Cherbourg (Michel Legrand)
7.Gonna fly now (Bill Conti)
8.The look of love (Burt Bacharach)
9.Granada (Lara Augustin)
10.The GT bogaloo (Tero Lindberg)
11.Mona Lisa (Raymons Evans)
12.Cinema paradiso (Love theme) (Ennio Morricone)
All songs orchestrated from original arrangements or arranged by Tero Lindberg.
Tero Lindberg – solo trumpet & fluegelhorn. Orchestra: Tero Lindberg (trumpet 2, 8, 9, 10, fluegelhorn 6), Teemu Mattsson (1. trumpet 1, 4, 5, 7), Jukka Eskola (2. trumpet 1, 4, 5, 7), Janne Toivonen (3. trumpet 1, 4, 5, 7), Tomi Nikku (4. trumpet 1, 4, 5, 7), Antti Rissanen (1. trombone 1, 2, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, baritone horn 9), Jay Kortehisto (2. trombone 1, 4, 5, 7), Ansku Lindberg (3. trombone 1, 4, 5, 7), Jussi Vuorinen (bass trombone 1, 4, 5, 7), Petri Puolitaival (1. alto sax 1, 3, 4, 5, 7, flute 2, 6, 8, 9, 10, alto flute solo 8), Ville Vannemaa (2. alto sax 1, 3, 4, 5, 7), Aleksi Ahoniemi (1. tenor sax 1, 3, 4, 5, 7), Robert Löflund (2. tenor sax 1, 3, 4, 5, 7, 10, alto sax 8, 9, clarinet 2, 6, tenor sax solo 1), Heikki Pohto (baritone sax 1, 3, 4, 5, 7, 9, 10, solo 11, tenor sax 8, 9, flute 12, clarinet 2, 12, bass clarinet 2, 6), Abdissa ”Mamba” Assefa (percussions 1, 2, 5, 6, 7, 8, 9, 10), Tuomas Wäinölä (guitars 1, 3, 4, 5, 7, 10), Matti Paatelma (grand piano & Rhodes 1, 3, 4, 5, 7, 10), Ako Kiiski (double bass 3, 4, 5, 10, electric bass 1, 7), Harri Ala-Kojola (drums 1, 3, 4, 5,10, tambourine 7), Varre Vartiainen (guitars 2, 6, 8, 9, 11, mandolin 2), Harri Rantanen (double bass 6, 9, electric bass 2, 8, 11), Anssi Nykänen (drums 2, 6, 7, 8, 9, 11), Lasse Piirainen (grand piano & Rhodes 2, 6, 8, 9, 11, synth solo 7), Lenni-Kalle Taipale (Hammond B3 1, 7, 10, 11, solo 19, 11), Päivi Severeide (harp 6, 12), Timo Lassy (tenor sax solo 3).
Vocals (3, 7, 11): Nina Tapio, Aili Toivonen, Juha Hostikka, Sami Pitkämö. Strings (2, 6, 8, 9, 12): Maija Linkola (violin), Laura Airola (violin), Lotta Poijärvi (viola), Riikka Lampinen (cello).
Produced by Tero Lindberg
Recorded, mixed and mastered by Jyri Sariola at Mimix Studio, Espoo, Finland
Huh huh, lukekaapa huviksenne läpi levyn muusikkolista! Tero Lindbergin kultaisen trumpetin uusin isku on ollut massiivinen ponnistus.
Viihdesovitusten soitannollinen toteutus on viiden tähden luokkaa, mutta ihan subjektiivisesti tällaisen musiikin tarpeellisuus on siellä yhden ja kahden tähden välissä. Siispä onkin mukava lukea levyn saatteesta, että kysyntää kuitenkin riittää. Vuonna 2015 Lindberg julkaisi albumin Kultaisen trumpetin paluu, ja Lindberg on ollut oikein tyytyväinen sen menestykseen. Jatko-osa tulee tarpeeseen, ja jos minä en osaa kuvitella mikä se tarve voisi olla, niin mitäs tuosta.
Lapsuuden radio-ohjelmista muistan traumatisoivan Iltatuulen viestin (Aikamiehet) ja heti seuraavana ”ei hyvä”-listalla olivat nämä isot viihdeorkat, James Lastit ja Mantovanit. Aikakauteen liittyivät myös sen ajan kultaiset trumpetit, Jörgen Petersen ja Ossi Runne, ja ulkomaisista etenkin Herb Alpert. Vaan ei ollut radiolle vaihtoehtoa eikä radiossa vaihtoehtoisia kanavia, joten tulihan näihin ainakin pinnallisesti silloin tutustuttua.
Tuttuja iskusävelmiä on päätynyt myös Lindbergin levylle, on Buona seraa ja Cherbourgin sateenvarjoja, puhutaan pehmeästi rakkaudesta ja kinutaan palaamaan Sorrentoon, ja päälle päätteeksi vilahtaa myös aina niin vauhdikas agentti 007. Lajissaan tämä on tyylikästä kamaa, orkesteri soi komeasti niin bigbandina kuin pienemmällä porukalla, Lindbergin trumpetti soi upeasti ja tukea tulee myös muilta solisteilta, Robert Löflundilta, Timo Lassylta, Lasse Piiraiselta, Petri Puolitaipaleelta, Heikki Pohtolta ja Lenni-Kalle Taipaleelta. Neljän laulajan ryhmä piristää kolmea kappaletta, jousikvartetti on sovitettu mukaan viiteen kappaleeseen.
Levyn saatteessa Lindberg uskoo viihteelliseen instrumentaalimusiikkiin ”kunhan se toteutetaan laadukkaasti ja kunnianhimoisesti”. Lupaus pitää, tämä lienee korkeatasoisinta kuviteltavissa olevaa 50-70-lukujen instrumentaaliviihteen mallintamista tämän päivän tekniikalla ja soundeilla. Lindbergin missiona on palauttaa kunniaan ”unholaan painunut musiikiityyli”. Ulkoisen komeuden hän onnistuu palauttamaan ja ylittämäänkin, mutta sisällön siloisuudelle hän ei ole mahtanut mitään. Tuskinpa on halunnutkaan.
