2018 Alba Records ABCD 428
1.Free manha de carnaval! (Hannu)
2.Sing me softly of the blues (Carla Bley)
3.20 small cigars (Frank Zappa)
4.A change is gonna come
5.Stolen paintings (Hannu)
6.Song for Charlie (Rauhala)
7.Valssi 543 = Waltz 543 (Orpana)
8.Avarilla mailla = In wide open lands (Orpana)
9.Outolintu = Odd bird (Orpana)
10.Untitled of my life (Hannu)
Lauri Hannu (guitar), Matti-Juhani ”Masa” Orpana (saxophones), Arto Piispanen (piano), Ville Rauhala (double bass).
Recorded 2-4/2018 at the Pyynikinlinna Museum
Recording, mixing & mastering: Markus Pajakkala
Original production: Pyynikinlinna Museum
Executive producers: Mika Törmä (Pyynikinlinna), Timo Ruottinen (Alba)
Kaupunkiarkkitehtuurin ystävän kelpaa vaellella Pyynikillä. Suosikkiseutujani on Palomäentie, jonka Hämeenpuiston puoleisessa päässä kohoaa vuonna 1924 rakennettu Pyynikinlinna. Kenkätehtailija Emil Aaltonen osti sen vuonna 1932 kodikseen, mutta myös taidekeräilynsä pesäksi. Aaltosen tyttärentyttären Eila Kivekkään johdolla talo muunnettiinkin museoksi vuonna 1984.
Jazzia Pyynikinlinnassa on kuultu vuodesta 2012 alkaen. Tosin kimmoke tuli jo edellisen vuoden puolella saksofonisti Masa Orpanan ja pianisti Arto Piispasen konsertissa. Toiminta vakinaistui kun mukaan tulivat basisti Ville Rauhala ja kitaristi Lauri Hannu, ja syksyyn 2018 mennessä talossa on kuultu jo 40 jazz-konserttia, kuusi kertaa vuodessa, vaihtuvin teemoin. Vuodesta 2015 lähtien ryhmä on kutsunut itseään Jazzmuseoksi. Se on vähän erikoinen nimi yhtyeelle, ja sitoo tietysti jossain määrin kvartetin juuri Pyynikinlinnaan, joten esimerkiksi kirkkokonsertteja sama porukka tekee nimellä Holy Land.
Alba Records on nyt dokumentoinut tämän erikoislaatuisesen kestoprojektin, taltioinnit on tehty tämän vuoden helmi-, maalis- ja huhtikuun konserteista. Vahvasti maistuu siltä, että tila on määritellyt paljolti tekemistä, johdatellut luontevasti kamarimusiikilliseen tatsiin. Muusikot ovat kunnioittaneet ympäristöä, asettuneet sen henkeen. Lauri Hannun sävellyksissä museoksi muunnettu tila pääsee nimitasollakin mukaan (Stolen paintings ja Untitled of my life). Orpanan Outolintu on nimensä mukainen, selkein svengijazz tällä koosteella. Muutoin tempot ovat lähes poikkeuksetta rauhallisia, ilmaisu on maltillista, maalailevaa ja hmm… ehkä jotenkin kuvataiteellista? Samalla musiikki on jazzpohjastaan huolimatta hienovireisesti kallellaan taidemusiikin estetiikan suuntaan.
Levylle päätynyt kappalevalikoima on sekoitus omaa ja vierasta, kolme sekä Orpanalta että Hannulta, yksi Rauhalalta, ja lainabiisien kavalkadi kantaa Carla Bleystä Frank Zapan kautta Sam Cookeen. Hulvaton yhdistelmä aiheuttaa vau-efektin.
Kun rummut puuttuvat, Rauhalan osana on olla kaiken koossa pitävä liima. Orpanan tenorisaksofoni (sopraano kahdessa kappaleessa) on tärkein teemojen kantaja ja tunnelman määrittäjä, mutta kokonaisvaikutelma on silti tasavaltainen. Soitannollisesti yhtyeen elementit, kaikki neljä, ovat hyvässä balanssissa. Kvartetin sointi on ilmava, lyyrinenkin, eikä meitä suomalaisia yhtään haittaa musiikissa usein pintaan pyrkivä melankolia.
