2024 Eclipse ECDS-2024005
1.Trusting Together
2.Step Forward!
3.Into Another World
4.Still Mirrors?
5.Ornaments of Life
6.Nothing Is Hidden
7.Time Flowers
8.In The Garden of the Sun
Sävellykset ja sovitukset: Heini Mielonen.
Heini Mielonen, sello ja laulu, Johannes Granroth, kitara, Antti Utriainen, piano, syntetisaattorit, perkussiot, Timo Tuppurainen, basso, Kimmo Salminen, rummut, Aki Himanen, trumpetti.
Tuotanto: Heini Mielonen
Äänitys ja miksaus: Antti Utriainen
Masterointi: Svante Forsbäck
Heini Mielonen on luonut omaperäisen tyylin, jossa hänen sellonsa ja laulunsa kohtaavat jazzyhtyeen genrerajat ylittävässä hengessä.
Mielosen perusote niin säveltäjänä kuin laulajana ja sellistinä on maalaileva. Musiikilliset tilat ja tunnelmat luodaan rauhassa, maltillisesti muovaillen. Mielosen joissakin kappaleissa käyttämä luuppaus sopii tekniikkana mainiosti tällaiseen lähestymistapaan.
Sellon soundin syvyyttä Mielonen hyödyntää hienosti. Tunnusomaista ja samalla omaperäistä on sellon käyttö säestyssoittimena: silloin kun sello ei vie melodiaa tai ole ylimmäinen improsolisti, instrumentti taustoittaa muiden sooloja joko riffeillä tai pitkälinjaisilla harmonioilla olipa solistina sitten piano, kitara tai rummut.
Sellon varaan laskevat luuppikappaleet ovat levyllä tärkeässä roolissa. Tunnelmaltaan ehyinä ja klassiselle taustalle kumartavina ne voivat hyvinkin löytää kuulijoita jazzpiirien ulkopuolelta.
Time flowers on tällaista ”sellomusiikkia”: luuppikerrostus kasvaa taustalle, ilmaisu on rauhallista, sellon syvään perussoundiin luottavaa.
Nothing is hidden edustaa levyllä genretöntä instrumentaalimusiikkia parhaimmillaan. Tunnelma on mietteliäs, kohtalokas jopa, kun tumma sello ja Antti Utriaisen irtonainen piano rakentavat lähtökohdat. Johannes Granrothin kelpaa hiipiä solistiksi, kitaristin soitto on sekä maukasta että tyylikästä.
Muutenkin Granrothin kitara on levyn ilopilleri: soolot tuovat sekä kaivattua vilkkautta että taidokasta soundivärittelyä.
Levyn päättävä In the garden of the sun yhdistää Granrothin kuulaan kitaran selloon jo teemankuljetuksessa, ja lopulta Granroth irtoaa jälleen vikkelään sooloon. Maistuukin siltä, että kitaristin rooli on olla levyn vauhtiville, jotta Mielonen saa rauhassa toteuttaa omaa seesteiseen ilmaisuun hakeutuvaa muusikkouttaan.
Tyylikkäässä kokonaisuudessa on pientä probleemaakin. Melodiatoistoa on levyllä himppa liikaa (tätä voi testata heti avauskappaleessa) ja samalla osa teoksista menee eväisiin nähden ylipitkän puolelle. On ymmärrettävää että sellon muuntelulle on haluttu antaa aikaa ja tilaa, mutta pisimmissä kappaleissa taustalla tapahtuu kestoon nähden turhan vähän. Nimikappaleen bassoriffi olkoon tästä esimerkkinä. Ornaments of life -biisissä maalailevat osuudet sekä levyn jazzikkain pianosoolo ovat vahvoja, mutta yksinkertaisen teeman toistelu menee lopulta överiksi.
Pienilläkin sovituksellisilla asioilla voi olla virkistävää vaikutusta, sen todistaa sellon ja vintagesyntikan ennakkoluuloton yhteispeli Into another world -kappaleessa.
