2006 Hassile 2
Photo: Tuure Kilpeläinen ; Cover: Jarkko Mäki-Kojola.
1.Hymni
2.Etelä
3.John’s song (Savolainen)
4.Vääpeli
5.Etelä II
6.In memoriam
7.Väne
8.Zatumaa
9.Teen spirit (Kurt Cobain)
10.Eemeli
11.(I can’t get no) All blues (Miles Davis)
12.Flamenco sketches
All songs by Varre Vartiainen except 3, 9, 11.
Varre Vartiainen (g), Marzi Nyman (g), Harri Rantanen (b), Anssi Nykänen (dr)
+ 2, 4, 6: Jarmo Saari (g)
+ Sonny Heinilä (sax)
+ Mongo Aaltonen (perc)
+ Jarmo Savolainen (p)
+ Lenni-Kalle Taipale (keyb)
Studio: Kallio-Kuninkala, Järvenpää
Tuottaja = Producer: Husband
Äänittäjä = Engineer: Miikka Huttunen
Miksaus = Mixed by: Miikka Huttunen, Ohjaamo
Masterointi = Mastered by: Svante Forsbäck, Chartmakers
Husband-yhtye on kypsä tarjoilemaan toisen levyllisensä instrumentaalimusiikkia sieltä jostakin. Ainakin jazz, funk ja progressiivinen rock mahtuvat samaan lauseeseen kun Husbandia yrittää määritellä. Varre Vartiaisen johtamaan perustrioon on tälle levylle neljänneksi vakiojäseneksi ylentynyt aiemmin jo keikoilla usein vieraillut kitaristi Marzi Nyman.
Kun muutamassa kappaleessa vielä vierailee Jarmo Saari, on tälläkin levyllä kyllin herkkuja sähkökitaran ystäville. Eloa tuovat myös muut vieraat, mutta jos ihan totta puhutaan, ei Husband vieraita välttämättä tarvitsisi lainkaan. Tämä bändi toimii täysillä ihan trionakin, ja saavuttaa hyvinkin täydellisen formaattinsa nelikolla Vartiainen-Nyman-Rantanen-Nykänen.
Lenni-Kalle Taipaleen kosketinsoitinhurjastelu Etelä II -kappaleessa tai Sonny Heinilän muutamat sävykkäät saksofoniosuudet toimivat sinänsä mallikkaasti, mutta ne eivät ole korvaamattomia. Vaan kun kitarat räimivät, basso sykkii tiiviisti ja Nykänen tikittää armottomasti eteenpäin, Husband aukeaa kukkimaan. Näin Etelän molemmat osat ja Vänen tapaiset progefunkittelut ovat minun makuuni Husbandia parhaimmillaan.
Pahaa sanaa ei voi sanoa kyllä muutamasta hituristakaan. In memoriamissa maalaillaan puhuttelevasti ja rauhaisasti valssaa myös Nirvana-cover, joka lähtee lentoon vasta kun tutusta teemasta irrotaan. Epäilemättä keikalla Teen spiritistä irrotetaan tätä maltillista levyversiota enemmän tehoja.
Muusta materiaalista Zatumaa on hulvaton outoilu, joka liikkuu henkisesti jossakin Alamaailman Vasaroiden ja Tuomari Nurmion suunnalla. Väne edustaa sitä terävää funkia, jossa rumpali Anssi Nykänen on ylivoimaisen hyvä. Sävellys on ehkä jäänyt raakileeksi, mutta näin kulkeva komppi on nautinto jo omillaankin, ja kitaristit pääsevät biisin edetessä kisaamaan keskenään, kumpainenkin oudon, mutta toimivan soinnin valinneena.
Herkkää ja hienoa Husbandia on Eemeli, jossa poukkoilevan kompin yllä liihottaa uljaasti sähkökitara, milloin pinkeänä, milloin sulopehmeänä.
Bonus-kappaleeksi merkattu (I can’t get no) All Blues on (kuten bonukset useinkin) levyn vähäisintä antia. Revittelyosuus on etenkin kompin osalta hienoa työtä, mutta Rollareiden ja Miles Davisin hauskaksi tarkoitettu yhdistely menee metsään. Tämän bonuksen olisi voinut huoletta säästää pelkkään keikkakäyttöön.
