Jukka Perko & Hurmio-orkesteri: Music of Olavi Virta
2000 Blue Note 5300122
Cover photography: Riitta Sourander
1.Leirinuotiolla (Trad.)
2.Mustasukkaisuutta (Jacob Gade)
3.Olavi-valssi (Perko)
4.Hurmio (José Belmonte)
5.Punaiset lehdet (Pentti Viherluoto)
6.Yö kerran unhoa annoit (Olavi Virta)
7.Tango Desirée (Carl Nielssen)
8.Punatukkaiselle tytölleni (Virta)
9.Kaksi maailmaa (Al Frisch)
Jukka Perko (as, ss), Manuel Dunkel (ts), Lasse Lindgren (b), Teppo Mäkynen (dr). All arrangements by Jukka Perko.
Recorded at Seuratalo in Fiskars
Tuottaja = Producer: J-P Virtanen
Äänittäjä = Engineer: Esa Santonen
Miksaus = Mixed by: Esa Santonen, Liiteri, Mustio
Masterointi = Mastered by: Otto Donner, DER, Tammisaari
Ennen vanhaan tavattiin tehdä hyvää iskelmämusiikkia. Nykyään tyypillisestä kompressoidusta DX7-mössö-iskelmästä eivälttämättä saisi tehtyä siedettävää kuuntelumusiikkia mitenkään päin vääntelemällä. Näiden vanhojen iskelmien kohdalla asia on toisin. En tosin tunne Olavi Virran musiikkia mitenkään hyvin. Lähin kosketus näihin kappaleisiin on tullut heinäkuisin, jolloin ne Seinäjoen Tangomarkkinoiden aikaan kuuluvat yöllä tuuletusikkunasta sisälle kotitaloon. Vertailu Olavi Virran levytyksiin jää muiden tehtäväksi. Itselleni tämä levy edustaa kappaleiden alkuperästä riippumatta erinomaista kuuntelujazzia.
Teppo Mäkysen soitto piti huomiota yllä alusta alkaen. Komppaus ei enää paranisi tästä, vaikka paikalle olisi haettu kuka Down Beat -lehden kriitikkojen suosikkirumpaleista. Jälleen ilmenee maailman epäreiluus – vaikka Mäkynen on yhtä hyvä kuin kuka tahansa muu jazz-rumpali, hänestä ei kirjoitella maailman lehdistössä, koska hän sattuu olemaan pienestä Suomesta. Basisti Lasse Lindgren ei ole alansa teknisimpiä miehiä. Sen sijaan hän erottuu akustisen Stoll-bassokitaran saundin ja melodisten kykyjensä ansiosta. Lindgren on osoittanut jazz-piireissä myös tyylillistä monipuolisuutta erilaisissa kokoonpanoissa. Ilahduttavasti basisti on saanut soolotilaa kappaleissa ”Hurmio” ja ”Yö kerran unhoa annoit”.
Fonistit soittavat teemat tiukasti. Puhallinsooloja riittää, ja tämä on niitä kokoonpanoja, jotka jotenkin onnistuvat solistisissa osuuksissa leijailemaan korkeammalla tasolla. Viimeisen biisin tulkinta on kuitenkin olematon pätkä, joka lopettaa levyn kuin seinään.
