Jazzkesä päättyi Jyväskylän Wine Gardeniin

1307
lukukertaa
Aili Ikonen. Kuva: Kalevi Plattonen.

Wine Garden
Lounaispuisto, Jyväskylä, 26.-27.8.2022

Wine Garden Jyväskylässä oli kuin puolivirallinen kesän lopetus. Kaksi päivää ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä päiväkeliä, viiniä, ruokaa ja ennen kaikkea hyvää jazzia. Illalla toki jo viileni jonkin verran, mutta järjestäjien vilttijakelu auttoi varustautumattomia.

Työviikon jälkeinen perjantaiehtoo osoittautui hankalaksi, väki ei vielä jaksanut liikahtaa isommin. Sen sijaan lauantaina näytti jo hyvältä myös yleisömenestyksen puolesta.

Ja aluehan on aivan mainio: iso lava, sen edessä kuuntelupenkkien rivistöt, ja pitkälle jatkuvassa ylärinteessä kaikki palvelut. Puisto oli myös rakennettu todella viihtyisäksi. Monenmoiset istuskelu- ja lepäilyryhmät olivat jopa niin houkuttelevia, että tapahtuman juontanut Henriika Steidel-Luoto joutui maanittelemaan ihmisiä lähemmäs lavaa, kunnon kuulo- ja näköetäisyydelle.

Steidel-Luoto on juontohommien ohella myös Wine Gardenin taiteellinen johtaja ja lavamanageri, ylipäätään mukana kaikessa mitä festareilla tapahtuu. Ja mukana myös ohjelmassa, sillä Steidel-Luoto on perjantaina esiintyneen Sointi Jazz Orchestran tuottaja ja ehti myös lauantaina laulamaan taustoja Palefacen ja Jyväskylä Big Bandin yhteiskeikalle.

Wine Gardenin jazz-ohjelma käynnistyi perjantaina tasan kello kuusi. Aikataulut pitivät muutenkin tismalleen, ja saman tien kehuttakoon tapahtuman äänentoisto (Maukka Tapahtumatekniikka): olipas kauttaaltaan todella miellyttävää soundia, ja volyymiä myös.

Aili Ikosen aloittaessa aurinko lämmitti vielä yleisöä, mutta kiusasi samalla esiintyjää. Mustat lasit olivat lavalla suosiossa.

Ikosen yhtye on hionut tyylinsä täydellisen yhtenäiseksi. Basisti Mikko Pellisen sovitukset ovat avainasemassa laulelman ja jazziin sulautumisessa yhteen. Pellinen tähtää aina ehjään tunnelmaan ja muotoilee kokonaisuudet todella huolellisesti: biisejä ei pitkitetty yhtään improja kierrättämällä, vaan jokainen soolo oli hyvin perusteltu ja paikallaan, ja kappaleiden lopetukset olivat viimeisen päälle hiottuja.

Kaiken kruunaa Ikosen luonteva liikkuminen sanallisesta ilmaisusta sanattomaan lauluun, yhdeksi yhtyeen instrumenteista. Laulelmallisuuden keskelle tipahteli kuin huomaamatta improvisoituja scat-katkelmia. Esimerkiksi Piirrä minut -kappaleessa tunnelma oli viipyilevän autereinen, yhtyeen herkkyys pääsi hienosti esille, ja lyhyt scat-välike oli upea. Pisaroita pihlajassa -kappaleessa Ikonen “soitti” huimimman soolonsa, lähinnä basson ja rumpujen säestyksellä.

Yhtyeen erityislaatuisuus tuntui tiivistyvän Suru ei oo suora viiva -albumin Valo-kappaleseen. Biisin levollisuudessa kristallisoitui ensemblen täydellinen yhteen hiileen puhaltaminen. Tämmöistä se on kun tehdään samojen muusikoiden kanssa pitkäkestoista, ehkä jo pysyväksi ajateltua yhteistyötä, kaikki tietävät roolinsa ja tähtäävät millintarkasti yhteisesti luotuun kokonaissoundiin. Keikalla tämä oli pysäyttävä hetki.

Ikosen yhtyeen jälkeen lavalle asteli Rasmus Soinin johtama Sointi Jazz Orchestra, vieraanaan Matti Johannes Koivu. Ultramariini-yhtyeen jälkeen soolouraa tehnyt Koivu on persoonallisuus sekä lauluntekijänä että tulkitsijana. Kovin muuntautumiskykyiseksi laulajaksi Koivua ei kehtaa väittää, mutta rehti ja aito tapaus hän on. Joskus vuosikymmeniä sitten julkaistiin maassamme kirjasarjaa “Ihmisen ääni”, ja samanlaista sarjaa Koivu edustaa musiikissa, taide rakentuu oman persoonallisen kokemisen ja ilmaisemisen varaan.

Sointi Jazz Orchestra rakentaa jatkuvasti mielenkiintoisia kokonaisuuksia vaihtuvien vieraiden kanssa, ulkomaisia huippuvieraita ovat olleet mm. Mathias Eick ja Marius Neset. Rohkeasti SJO kurottaa myös ulos jazzista, Koivun ohella esimerkiksi yhteistyössään Aili Järvelän kanssa. Ylipäätään orkan vahvuutena on ennakkoluuloton orkesterointi, jossa bigbandin perinteistä sointia rikastavat esimerkiksi sellaiset soittimet kuin tuuba, oboe ja bassoklarinetti.

Koivu-musiikin sovitukset olivat Soinin, pianisti Aleksis Liukon ja basisti Oskari Siirtolan käsialaa. Keikan kuluessa alkoi maistua hitusen kaavamaiselta tapa antaa reilusti soolotilaa aina noin yhdelle puhallinsoittajalle kappaletta kohden, jotain odottamatonta kävi lopulta jo odottamaan. Toki oli hienoa nähdä ja kuulla vaikkapa Pekka Seppäsen bassoklarinettia bigbandin edessä soolosoittimena.

Kuultiin Kuinka puu kaatuu, Ikuinen laulu, Laulu pohjoisesta, Supermies (julkaisematon biisi), Sama asia, Siinä on rakkautesi, Tulevaisuus ynnä vielä pari, joiden nimet kadotin usvaan. Ei mitään kertakäyttöisiä stooreja, niin sanallisesti kuin musiikillisestikaan. Ja mikä vaikuttava lopetus: Ensimmäinen sunnuntai, jonka hämyisän pianovetoisen musiikin keskellä “silmät loistavat uutta rakkautta”.

Tuomo Prättälä on loistopianisti, tuttu mm. Ilmiliekin riveistä. Myös sivupersoona Tuomo jatkaa funkkaustaan, ja teki sen perjantai-illan finaaliksi todellisen huippumiehistön kera. Bändin vahvuutena on rumpali Teppo Mäkysen ja lyömäsoittaja Mamba Assefan rytinäryhmä, toinen voimakeskus rakentuu kiipparimiesten Prättälän ja Mikael Myrskogin mojovien kioskien varaan.

Ja toki Tuomo painaa laulajana oman leimansa kaikkeen materiaaliin. Falsettia on reilusti tarjolla, ja sekä siinä että normilaulussa saatiin nauttia hyvin taidokkaasta ja tyylikkäästä fraseerauksesta.

Tuomon soul-uran alkuyllätys ja -hypetys ovat takana, mutta kunnon groovesoittoa ei ole Suomessa koskaan liikaa. Tätä on varmasti hauska tehdä, se oikea paikka löytynee klubiympäristöstä, jossa pääsee tanssivan yleisön kanssa kunnolla lähikontaktiin.

Kakkospäivän eli lauantain avasi Eero Koivistoisen yhtye. Jyväskyläläislähtöinen basisti Jori Huhtala oli sairaslomalla ja joukosta poissa, mutta onneksi korvaajaksi saatiin pikahälytyksellä nykyjyväskyläläinen Petri Jaakonaho. Eikä siinä vielä kaikki, Jaakonahon iltapuhde jatkui myös seuraavan yhtyeen kanssa, sillä Huhtala on myös Nina Myan vakibasisti.

Olisipa mielenkiintoista tietää, mikä on ollut Jaakonahon valmistautumisprosessi kokonaisuudessaan. Näistä keikoista hän joka tapauksessa selvisi paremmin kuin kiitettävästi.

Koivistoisen enimmäkseen keskitempoisessa mainstream-jazzissa olivat esillä ne tutut sivujuonteet, blues ja lattarimusa. Balladitunnelmissa viivähdettiin hetken verran, ja toista laitaa ryydittivät tuolla täällä rumpali Jussi Lehtosen energianpurkaukset.

76-vuotias Koivistoinen itse on edelleen vetreässä soittokunnossa. Draaman kaarta ja selkeää jaksottelua ei sooloista useinkaan löydy, vaan ilmaisu on tasaista tarinaa ja turinaa, flow-tilan tavoittelua.

Mutta huomattakoon: aina kun Koivistoinen itse vaikeni, lavalla olikin Alexi Tuomarilan tyylikkäästi johtama pianotrio, saatiin ikään kuin kaksi yhtyettä yhden hinnalla.

Wine Gardenissa saatiin hieno otos jazzlaulun maailmasta, niin kaukana toisistaan perjantain Aili Ikonen ja lauantain Nina Mya ovat. Siinä missä Ikonen on lyyrinen ja herkkä, Mya on väkivahva ja räväkkä. Myan sointi-ihanne tulee pitkälti klassisen soulin ja gospelin puolelta, Aretha Franklinista asti.

Mya on säkenöivä esiintyjä, jolla on valta paitsi yleisöönsä, myös bändiinsä. Yhtyeessä oli sentään lavalla sellaisia maailmanluokan instrumentaalisolisteja kuin saksofonisti Joonatan Rautio ja trumpetisti Kalevi Louhivuori. Vaan millä auktoriteetilla Mya ottikaan homman aina haltuun näiden tyyppien loistokkaiden virtuoosisoolojen jälkeen, näytti tuosta vain muutamalla ensimmäisellä fraasilla kuka on lavan kuningatar. Aikas mahtava tyyppi.

Mahtava oli myös illan päättänyt Paleface. Iso mies, iso ääni, iso sydän, ja taustalla vielä Jyväskylä Big Bandin iso soundi. Siinä oli lavalla voimaa!

Paleface ja JBB olivat sopineet yhteistyöstä jo vuonna 2019, mutta korona viivästytti keikan toteutumisen näihin päiviin. Alunperin oli tarkoitus tehdä Helsinki-Shangri-La -albumi kokonaisuudessaan, mutta onneksi tämän levyn nykyajan työväenlaulujen ja kuplettien rinnalle päädyttiin ottamaan myös selkeästi energisempää räppikamaa.

Energia olikin konsertin avainsana, ja svengi toinen. Palefacen huima verbaalitykitys imi voimaa bigbandista, ja bigbandin svengi vain yltyi Palefacen julistuksesta.

Räppäyksen ohella Paleface hoiti seremoniamestarin tehtävät, piti huolta, että Lounaispuistossa kaikki pääsivät bileisiin mukaan.

Aili Ikonen. Kuva: Kalevi Plattonen.
Matti Johannes Koivu & Sointi Jazz Orchestra. Kuva: Kalevi Plattonen.
Tuomo. Kuva: Kalevi Plattonen.
Eero Koivistoinen Quartet. Kuva: Pentti Ronkanen.
Nina Mya. Kuva: Pentti Ronkanen.
Paleface & Jyväskylä Big Band. Kuva: Pentti Ronkanen.