Charles Gilin valinnat eivät petä!

865
lukukertaa
Matthias Mahler, Sylvain Bardiau, Jérémie Piazza ja Fred Gastard.

Ensimmäinen kertani Kuopiossa jazzkeikalla, ja heti osui kohdille Maximin maanmainio,  hulppea, mutta samalla viihtyisä sali. Charles Gilin Vapaat Äänet olivat saapuneet kaupunkiin.

Taisi olla kolmas kuulemani Journal Intime -yhtyeen konsertti, mutta sitä en enää millään pysty laskemaan kuinka monella Gilin järjestämällä keikalla olen päässyt ihailemaan toinen toistaan hienompia ranskalaisia yhtyeitä.

Tällä kertaa trion, eli trumpetisti Sylvain Bardiaun, pasunisti Matthias Mahlerin ja bassosaksofonisti Fred Gastardin matkassa oli mainio rumpali Jérémie Piazza, joka on aiemmin vieraillut Suomessa Papanosh-yhtyeen riveissä Tampere Jazz Happeningissä ja Raahen Rantajatseilla.

Yhtyeen kiertuetiedote tietää näin: “Journal Intime ja Jérémie Piazza yhdistävät voimansa ja muodostavat mainion taskukokoisen bigbandin. He ovat luoneet ohjelmiston, joka ammentaa innoituksensa jazzin perinteestä, groovesta ja ranskalaisesta populaarimusiikista ja jossa kuuluu Jacques Tatin elokuvien runollinen maailmankaikkeus. Ilmaisussa vuorottelevat virtuoosiset jaksot, hienostuneet sovitukset ja hulvattomat improvisaatiot.”

Gilin tuomilla yhtyeillä “jazz” on usein ollut lainausmerkeissä, sillä ranskalainen musiikillinen yleissivistys on tuonut usein mukanaan koko länsimaisen taidemusiikin kehityksen uusimpaan kokeelliseen musiikkiin asti, ja monen yhtyeen harrastama luova hulluus on pistänyt suomalaisen yleisön sekä äimän käeksi että onnesta ymmyrkäiseksi. Äänet ovat todellakin olleet Gilin agentuurin nimen mukaisesti vapaita. Huumori on ollut aivan olennainen osa luovaa hulluutta, joten keikoilta on saattanut joutua poistumaan naama leveään hymyyn jähmettyneenä ja vatsa kaikesta hekottelusta kipeänä.

Musiikillinen huumori on parasta, ja parasta se on silloin kun se yhdistyy virtuoottiseen soittimenhallintaan. Tätä tarjosi Kuopion keikalla useaan otteeseen myöskin Journal Intime Piazzoineen. Hulvattomimmassa jaksossa puhaltajat saivat aikaan riehakkaan menon pelkästään soittimiensa suukappaleita rääkkäämällä. Etenkin Bardiau on melkoinen “suukappaleen mestari”, tekniikka riitti melkoisiin lurituksiin ilman venttiilejäkin ja käsisäädöllä syntyi samalla wahwah-efektiä ja ties mitä muuta säätöä. Voisi kuvitella että Bardiau pistäisi sademetsän lintumaailman ihan sekaisin: kuka on tuo uusi kaveri?

Mutta ihan rehellistä ja rehevää jazziakin kuultiin, ja paljon. Erityisen mainiosti yhtye groovasi silloin kun matkustettiin Tatin Rivieran sijasta New Orleansiin, jossa Gastardin bassosaksofonin simppelit riffit yhdessä Piazzan tiheän kompin kanssa loivat aivan hirmuisen imun. Gastard oli tarvittaessa aivan aito basisti torvellaan. Hän oli yhtyeen ainoa “sähköinen” muusikko, efektoi pienellä pedaaliarsenaalilla fonisoundiaan ja luottamusta herätti myös takana seisonut Hartken 4×10-tuumainen bassokaappi. Grooven ylläpito ei kuitenkaan ollut Gastardin ainoa homma, vaan hän ehti mukaan puhallinkudoksiin ja myös solistisiin tehtäviin. Huima mies!

Ai niin, ja spiikkaamaan, sillä yksi yhtyeen clou oli esitellä soittajat yhä uudelleen. Ja uudelleen. Ja kerran vielä!

Huimia olivat toki kaikki muutkin pelimannit. Mahler pisti pasuunansa itkemään, nauramaan ja laulamaan, Bardiau teki ihan mitä tahtoi. Piazza sovittautui yhtyeeseen upeasti, jäntevöitti ja elävöitti touhua, jos se nyt ylipäätään oli enää mahdollista. Piazzan pitkä rumpusoolo oli hyvin harvinaista herkkua (jopa jazzin genressä): soolo, joka kasvoi ja kasvoi, mutta mikä olennaista, säilytti koko ajan svenginsä, se sama imu pysyi alusta loppuun ja sekä energisoitui että ylevöityi matkalla.

Monet “tatimaisesti” hengittävät jazzstandardit esiteltiin nimenomaan jonkun tietyn yhtyeen klassikkoversiosta innoituksensa saaneena, mutta jos soittava esikuva on esimerkiksi Oscar Petersonin pianotrio, ja oma kokoonpano on kolme puhallinta ja rumpali, sopii kuvitella miten omaksi kuvaksi musiikki muovaantuu. Vaan tuskin kukaan pystyy, kuvittelemaan nimittäin, oikeasti se muovaantuu vielä omemmaksi.

Kaikkiaan aivan loistava keikka, taidanpa käydä Kuopiossa jazzaamassa toisenkin kerran!

Journal Intime PLAYTIME
Ohjelmaravintola Maxim, Kuopio 12.3.2020
Sylvain Bardiau trumpetti
Matthias Mahler vetopasuuna
Fred Gastard bassosaksofoni
Jérémie Piazza rummut
Kuopio Jazz & Blues
Vapaat Äänet