Joonas Widenius Trio edustaa flamencon pohjoista soundia ja samalla progressiivista laitaa. Tuoreella levyllä vuorottelevat Wideniuksen soolokitaramaalailut ja pitkäikäisen trion monenkirjavat tyylipyrinnöt. Jyväskylän keikan alkupuoli oli rakennettu vanhemman materiaalin varaan, uutta musiikkia päästiin maistelemaan toisen setin ajan.
Popparin konsertti oli paitsi osa trion levynjulkaisukiertuetta, myös osa maanmainiota Tuomas Paukun vetämää Jazz Jkl -konserttisarjaa, jota ilman kaupungin musiikkielämä olisi huikean paljon köyhempi. Toivottavasti Jyväskylässä ollaan hereillä, ja osataan tukea ajoissa musiikkielämän toimijoita, ettei käy niin kuin pohjoisempana Keski-Suomessa, jossa tänä vuonna ilmoittivat lopettamisestaan sekä Viitasaaren Miekkaniemi että Äänekosken Keitelejazz.
Wideniuksen trio on tuonut sähkön mukaan flamencoonsa, tosin hyvin varovaisesti. Klassinen nailonkielinen kitara on mikitetty ja Wideniuksella on muutama tarkoin valittu efektilaite linjassaan. Bassotuplaukset, kaikuhommat sun muut kuitenkin vain häivähtävät, pääpaino on kitaran aidolla soinnilla. Sähköistyksen kannalta merkittävämpi on basisti Hannu Rantasen panos. Kontrabassoakin kuullaan illan aikana runsaasti (ja niissä biiseissä monia itkettäviä soolovälikkeitä jousella soitettuna), mutta kulkevimmillaan trion musiikki on silloin kun Rantanen on valinnut soittimekseen kuusikielisen sähköisen bassokitaran. Soittimessa on alapään potkua, mutta myös kaunis soundi ylärekisterin improvisaatioissa. Rantanen on kertakaikkisen upea sekä yhtyesoittajana että solistina, ja rakentaa yhdessä lyömäsoittaja Karo Sampelan kanssa todella eloisan rytmimaailman. Sampelalla oli käytössään Jumesniemen Saari-rumpujen upea käsintehty ”vajaamittainen” setti, ja cajonkin oli raahattu Jyväskylään yhden biisin takia. Sekin kannatti!
Kun pidetään mielessä miten perkussiivista myös itse flamencokitara aina on, tiukka rytmittely ja tulinen aksentointi olivat tietysti avainsemassa. Sijansa oli myös trion leppoisammalla groovella, ja lempeän surumielisestä pakahduttavaan yltäneellä ”tunnesoitolla”. Uuden levyn kokeilujen myötä trio on laajentanut skaalaansa monenmoisilla riffivetoisilla koukutuksilla: Blues Valhallan unisonot kulkevat nimensä mukaisesti ja Raven driven shamanistiset riffit vievät nekin myyttiseen pohjolaan.
Joonas Widenius Trio on jännässä asemassa musiikin kentässä. Toisaalta flamenco on Suomessa täysin marginaalinen laji, toisaalta se on festivaalikentän kannalta kuin kameleontti, jota voi heittää minne vain klassisen musiikin tapahtumiin sekä etno- ja jazzfestareille. Ja kun yhtye on keikalla näin sykähdyttävä, missään ei taatusti petytä!
