Yksi kaikkien aikojen parhaista Vapaat Äänet -kiertueista päättyi lauantaina Viitasaaren Miekkaniemessä. Ja myös pisimmistä, kun ranskalais-suomalaisittain mentiin yhdessä ja erikseen oikein perusteellisesti. Kiertueen suomalainen osapuoli Olavi Trio soitti kymmenen keikkaa ja ranskalainen Journal Intime peräti 21 päivää putkeen, joista 13 Suomessa. Yhteiskonsertteja yhtyeet tekivät kahdeksalla paikkakunnalla.
Journal Intime käytti ainoan välipäivänsä harjoituksiin avantgardekitaristi Marc Ducret’n kanssa, eli mielenkiintoista tavaraa on tulossa tämän Suomessa esitetyn Jimi Hendrix -tribuutin jälkeenkin. Yhtye valmistelee myös joulukuuksi tilaustyötä Picasso-museolle.
Miekkaniemessä paitsi päätettiin komea kiertue, myös vietettiin moninkertaisia juhlia.
Mennään vanhemmasta nuorimpaan: Miekkaniemen talo 150, isäntä Ilpo Laitinen 60, Charles Gil 50, Miekkaniemi B&B 15, kiertueen suomalainen osapuoli Olavi Trio 10 vuotta.
Vaan kun nämä hienot instituutiot ja ihmiset juhlivat kakkutarjoilun kera, suurin juhlija oli sittenkin luova musiikki. Kuultiinpa järisyttävän hieno konsertti!
Miljöö oli jälleen kerran avainasemassa, ja niinhän se on aina Miekkaniemessä. Vanhan kauppatalon sali on ainutlaatuisen intiimi paikka musiikille. Olavi Trion umpivakavaa ja ratkihauskaa yhdistäneessä seikkailussa talo pääsi musiikin osaksi ihan konkreettisesti. Seinällä roikkuvan kaappikellon tikutus otettiin osaksi rytmimaailmaa, ja soittipa Olavi Louhivuori sudeillaan vanhan kauppahuoneiston hyllyrakenteita ja peltisiä kahvitörppöjäkin.
Iloa ja eloa ryhmän valloittaviin improvisaatioihin toivat myös soivat lelut, vikisevät ja vinkuvat kumielukat, ja etenkin yhtyeen maskotiksi itsensä röhissyt pikkupossu. Stand up free jazzia?
Itsestäänselvyys tietenkin on että niiden oikeiden soittimiensa, pasuunan, basson ja rumpujen taitajina Olavi Trion Hongisto, Hauta-aho ja Louhivuori ovat mestareita. Intrumentteja soitetaan ihan perinteisin keinoin sen verran että musiikillisen rungon vahvuus tulee manifestoitua, ja muuten Olavit ovat aina valmiina kujeisiin. Instrumenttien kaikki osat ovat käyttökelpoisia, mistä tahansa vipstaakista saadaan jos ei nyt aina kauneutta tai tehoa, niin vähintään vitsiä ja efektiä. Älykästä, mutta samalla leikkisää, kuulijaa kunnioittavaa huumoria.
Olavi Trion konsepti ei ole kymmenessä vuodessa kulunut mihinkään. Kolmen sukupolven edustajien vapautunut improvisointi elää hienosti, kemiat ovat lonksahtaneet ideaalisti yhteen. Toivoa sopii, että perintö jatkuu sittenkin kun yhtyeenvanhin Teppo Hauta-aho (nyt 73 vuotta) lopulta eläköityy. Perinne velvoittaisi hankkimaan silloin nuorempaan päähän 20 vuotta Louhivuorea nuoremman soittajan, jotta etäisyydet pysyvät kohdillaan.
Journal Intimen Hendrix-veto oli hengästyttävä kokemus. Kolmen vaskisoittajan elämöinti oli väkevää ja energistä, tempot tapissa ja kudelmat tiheitä. Hendrix oli vain astinlauta, ja juuri tätä asennetta Jimi itse olisi varmasti arvostanut. Kunnioitetaan, mutta tehdään omaksi. Kunnioitetaan nimenomaan tekemällä omaksi!
Hendrixin kuoleman jälkeen julkaistulta Cry of Love -albumilta löytyvä Angel kasvoi Journal Intimen käsittelyssä majestettiseksi balladiksi. Muuten päästeltiin koko setti ylinopeuden tuntumassa. Tutut melodian- tai riffinpätkät yleensä vain häivähtivät, Hendrix muuntui muuksi, mutta säilyttyi samalla elinvoimansa. Frédéric Gastardin bassosaksofonin riffit olivat usein grooven kivijalkana, ja usein yhden sooloillessa ne kaksi muuta kutoivat huikean tiheätä ja tiukasti kulkevaa mattoa alle. Kaavamaisuudesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan, sillä groovet saattoivat katketa tai liueta vapaarytmisyyteen arvaamattomasti. Ja sitten taas mentiin.
Gastardin soolojen virtuoosisuus ja rytmisoiton väkivahva fyysisyys teki Miekkaniemessä huikean vaikutuksen. Aivan yhtä vakuuttavia näytöksiä taidoistaan kykeni antamaan myös trumpetisti Sylvain Bardiau, jonka soundivarasto ei yhden illan aikana osoittanut minkäänlaisia ehtymisen merkkejä. Bardiaun spesiaali on ihmisäänen yhdistäminen trumpettiin: matala turina vei soittimen bassorekisteriin asti, ja beatboksaus soittimen läpi riemastutti.
Huiman Olavi Trio -matkan ja yhtä lailla loistokkaan Journal Intimen settien jälkeen triot kokoontuivat yhteiseen päätökseen. Siinä yhdistyivät kahden erilaisen trion parhaat ominaisuudet. Eli tätä se siis on, kun jokin on enemmän kuin osiensa summa!
Pohjana oli Hendrixin If 6 was 9 liki viidenkymmenen vuoden takaa (Axis: Bold as Love ilmestyi vuonna 1967), mutta tällaista versiota ei maailma ole ennen kokenut. Herkästi maalaileva johdanto, virran yltyminen kaikkien energiat hyödyntäväksi pauhuksi, yksittäisten soittajien innostavuus ja lomittuminen nerokkaaksi kokonaisuudeksi yhteisimprovisaation parhaita perinteitä noudattaen: toisten kuunteleminen, arvostaminen, innostuminen, ja vastikkeeksi oman panoksen antaminen suurella rakkaudella yhteiseksi hyväksi.
Nyt täytyy myöntää että olen kateellinen muusikoille. Ketkä muut muka saavat olla tällaisessa kollektiivisessa luovassa prosessissa mukana?
Vapaat Äänet Viitasaaren Miekkaniemessä 11.10.2014
Olavi Trio
Jari Olavi Hongisto, pasuuna
Teppo Olavi Hauta-aho, basso
Niilo Olavi Louhivuori, rummut
Journal Intime
Sylvain Bardiau, trumpetti
Fred Gastard, bassosaksofoni
Matthias Mahler, pasuuna
