Jos tiukkaa linjaa vedettäisiin, ei Korpi Ensemblellä juuri asiaa jazz-aviisin sivuille olisi. Laulaja Aili Ikosen huimimmat vedot Popparin lavalla kuitenkin pakottavat nostamaan bändiä esille tälläkin foorumilla.
Kvaldassa liki eteerisellä soundissa aikoinaan aloittanut Ikonen on saanut huimasti voimaa ääneensä ja samalla itseluottamusta esiintymiseensä. Itseensä uskovaa muusikkoa on aina ilo katsoa.
Johanna Iivanainen kantoi pitkään lauluvastuut Korpi Ensemblessä. Jyväskylän keikan pohjalta syntyi hyvinkin vahvana sellainen fiilis että Aili Ikonen on ainoa mahdollinen seuraaja, ainoa, joka pystyy Iivanaisen jäljiltä ottamaan bändin pystypäin omakseen, kehittämään ja vahvistamaan ryhmän soundia.
Ikosesta on kasvanut hieno tulkitsija. Hän uskaltaa laulaa pelkistetysti kokonaisen laulunkin tunnelman niin vaatiessa, ja heittelee muualla huikeita koristeluja juuri oikeisiin paikkoihin. Laulavana ”soittimillisena” improvisoijana Ikonen on Suomen ykkönen.
Pakko siis sanoa että tervemenoa maailmalle. Ei löydy Euroopasta eikä Amerikasta mitään juuri tällaista, sen verran persoonallista, huikean taitavaa ja musikaalista on Ikosen lento. Turha siis jäädä Helsinkiinkään loppuiäksi pyörimään.
Korpi Ensemble ei soita jazzia. Se on varmasti yksi Suomen vaikeimmin määriteltävistä bändeistä. Siinä on folk-henkeä, fiksun ihmisen poppiakin ja runsaasti laulelman keveyttä. Jazzillinen ripaus tulee sitten niistä muutamista Aili Ikosen improvisaatio-irrotteluista.
Soundi on ehtaa luomua, siitä pitävät huolen Hannu Oskalan harmonikka, Petri Kivimäen akustinen kitara (ynnä kevyt ote sähköisellä) ja Arttu Katajan koskettimet (jotka tosin Popparissa olivat turhankin piilossa). Tero Tuovinen sitoi nipun kasaan lämpimänjäntevällä bassollaan ja pohjalla rytmitteli samaan luomuhenkeen Pekka Saarikorpi, joka usein jätti rumpusetin sivummalle ja hoiti biitit kevyemmällä kädellä kehärummuttaen.
Jännä konsertti siinäkin mielessä, että välillä oli hyvin tasaista ja tasapainoista koko bändin voimin vaikuttamista, välillä taas Ikonen oli niin huikea, että tuli varastaneeksi kaiken huomion.
Materiaalista vanhat biisit pääsivät iskemään, ykköslevyn Everything’s all right ja etenkin vahva Blind world maistuivat uusien joukossa hittibiiseiltä. Laidat olivat leveällä, ja omilla tahoillaan tehosivat sekä Ikosen ja Kivimäen kaunis tyylittely ihan kahdestaan encoren aluksi että rämäkkä versio Queen-yhtyeen I want it all -hitistäkin.
