Keitelejazz 2004

773
lukukertaa
Billy Cobham
Billy Cobham. Kuva: Pete Pakarinen.
Billy Cobham
Billy Cobham.

Keitelejazzin päätöspäivä oli freen ja fuusion juhlaa, mutta varsinkin kitaristien, basistien ja rumpaleiden. Juhani Aaltosen trion vapaa ilmaisu ikään kuin jatkui Miroslav Vitousin ja Franco Ambrosettin setissä ja saksalainen Doppelmoppel vei vapaata ilmaisua sähköisemmäksi ja riehakkaaksi valmistaen näin tilaa Billy Cobhamin Spectrumin tiukalle fuusiolle.

20. Keitelejazzin linjakkaan esiintyjäkaartin yhtenä kiinnekohtana oli luonnollisesti Weather Report, jota Miroslav Vitous oli 70-luvun alussa perustamassa ja jonka viimeisillä levytyksillä Billy Cobhamin erinomainen basisti Victor Bailey oli mukana.

Illan aloitti kuitenkin kolmas mielenkiintoinen basisti, Uffe Krokfors, joka Aaltosen triossa toi jälleen esiin musiikillista näkemystään ja osaamistaan. Kun jousen selkäpuolta isketään kontrabasson kieliin, kuten Uffe teki säveltämänsä kappaleen Tuuliviiri aluksi, niin siitä tulisi helposti kikkailua, Uffe teki sen sijaan näistäkin äänistä perusteltuja ja alleviivasi sen palaamalla kappaleen lopussa jousen jouhipuolelle läpitunkevan tummalla äänellä.

Tom Nelkljudow on lisäksi rummuissa erinomainen eläytyjä ja tunnelmanrakentaja. Ajoittain tuntuukin, että Aaltonen on kuin eräänlainen primus motor, joka luo tilaa ja tilaisuuksia, heittää ehkä musiikillisia ideoita näille kahdelle, jotka sitten työstävät niitä eteenpäin.

Ei kuitenkaan pidä vähätellä maestro Aaltosen rooliakaan. Juuri hän oli ennen muita vastuussa Äänekosken valtuustosaliin muodostuneesta suorastaan hartaasta tunnelmasta.

Tästä oli hyvä siirtyä toisen basistin, Miroslav Vitousin pariin. Vitous ja trumpetisti Franco Ambrosetti jatkoivat oikeastaan tunnelmasta, jonka Juhani Aaltosen trio oli juuri hetkeä aikaisemmin kaupungintalon konsertissa luonut. Vitousin kumppanina Äänekoskella oli sveitsiläinen huipputrumpetisti Franco Ambrosetti, jonka neo-bop-henkinen soitanto veti duon vauhdikkaampaan rientoon. Ehkei lyyrisintä, mutta vahvaa Vitousia kuultiin kuitenkin.

Hauska paikallisanekdootti oli miesten samana päivänä saaman lohen kunniaksi säveltämä Keitele trout blues. Kalamiesten iloisempi blues oli surumielinen korkeintaan lohen kannalta.

Saksalainen Doppelmoppel oli jo askel ankarampaan rytistykseen. Bauerin pasunistiveljesten ja kahden kitaristin muodostama kvartetti näytti, että isoilla vaskilla kulkee kovaa. Vain kaksi vaihdetta oli käytössä: nopeasti ja vielä nopeammin.

Hilpeintä ja riemukkainta oli kuitenkin kitaristi Uwe Kropinskin pitkä soolo, johon sulavasti sekottui flamencoa, rhytm & bluesia ja progerokkia. Hillitöntä.

Ja kitarointi vain parani, kun illan hämärtyessä lauteille kapusi viikon odotetuin vieras, Billy Cobhamin Spectrum. Yhtyeen kitaristi Larry Coryell muuten levytti vuonna 1970 Vitousin kanssa, mukana oli myös Cobham, joten jälleen yksi linkki illan muusikoiden kesken.

Cobhamia itse on fuusiojazzin elävä legenda. Häntä kuullaan muun muassa Miles Davisin 70-luvun alun Live-Evil ja Jack Johnson levyillä. Davisin yhtyeestä Cobham lähti yhdessä John McLaughlinin kanssa perustamaan Mahavishnu Orchestraa, josta tulikin fuusiojazzin historiallinen, mutta lyhytaikainen kulmakivi. Omaa Spectrum-yhtyettään Cobham on luotsannut vuodesta 1973.

70-luvun hengessä painettiin Äänekoskellakin kovalla sykkeellä. Larry Coryell oli hämmästyttävä monipuolisuudessaan ja aivan keskeinen elementti yhtyeen soinnissa ja toinen peruspilari Cobhamin rinnalla. Paljolti Coryellin kautta tulivat myös väistämättömät hengähdystauot armottomaan fuusiorytkeeseen.

Cobham itse oli myös hyvässä iskussa. Väsymätön rumpali piiskasi sitä paitsi vielä setin loppupuolella hengästyttävän maratonsoolon jollaisia ei enää nykyään näe ja kuule kuin 70-luvun konserttivideoilla.

Victor Bailey oli kuin piste iin päällä mestaribasistien illassa luomassa yhtyeen terävää sointia ja muistuttamassa miten bassolla svengataan ankarasti. Yhtyeen neljäs jäsen, kosketinsoittaja Tom Coster ansaitsee yhtä lailla huomion. Mies innostui välillä painamaan melkoista hammond-jazzia Jimmy Smithin hengessä.

Lauantain onnistunut ja tyylikäs konserttikokonaisuus panee miettimään mitä Keitelejazz tuo tullessaan kun ensi vuonna avautuu kolmas festarivuosikymmen.