Mikko Innanen ja Triade Jazz Barissa

648
lukukertaa
Triade
Kuva: Pentti Ronkanen.
Triade

Makoisaa ylikansallista yhteistyötä Mikko Innasella on joko todella hyvää tuuria tai sitten (todennäköisemmin) pettämätön kyky valita ulkomaisia yhteistyökumppaneitaan. Hienot tanskalaisbändit Itchy (saksofonisti Jakob Dinesenin vetämä yhtye) ja vakinaisempi viritys Delirium saavat nyt jatkoa ranskalaisesta Triadesta. Innanen ja Triade kiersivät Charles Gilin järjestämällä Vapaat äänet -kiertueella lähes koko lokakuun ajan Suomea, ja heittivät lisäksi pistokeikkoja Kööpenhaminassa, Uumajassa ja Tallinnassa.

Parhaimmillaan ylikansallinen yhteistyö antaa soittajille innostavia uusia virikkeitä. Kulttuuri kun kuitenkin on joka maassa omansa, ja myös jazzin alueella eri maissa toimitaan aina vähän eri meiningillä.

Niinpä Innanenkin pääsi nyt soittamaan sellaisen kompin kanssa, että Suomesta ei tule ihan heti mieleen vastaavaa. Triadessa yhdistyy älykkyys ja rento meininki, monitasoisuus ja hurtti huumori kertakaikkisen hurmaavalla tavalla.

Monet ranskalaismuusikot ovat ”yliälyllisiä” niiden mielestä, jotka arvostavat maanläheisyyttä ja juurevaa energiaa. Triadea ei tämmöisestä pääse syyttämään. Vaikka monet sävellykset olivatkin täynnä postmodernia palastelua ja lukemattomien vaikutteiden sulauttelua, Triade tekee homman pettämättömällä tyylitajulla, energialla ja huumorilla. Bändi on itse asiassa niin maanläheinen, että Mikko Innanen tuntui ryhmän älyköltä.

Innanen on mahtava soittaja. Vauhdikkainta kyytiä saivat nyt saksofoneista sopraano ja baritoni. Teknisesti Innanen on kohonnut sellaiselle tasolle, että hän tekee suunnilleen ihan mitä haluaa. Välillä tuntui että hän suosii vähän liikaakin ”vaikeata” soittamista, kaikenlaisia erikoisia fraseerauksia ja liikettä soittimen suorituskyvyn rajoilla. Puhtaampien perussoundien käyttö ja tyylin maltillinen pelkistäminen toisi todennäköisesti vain lisää vakuuttavuutta.

Cédric Piromalli soitti Jyväskylän keikalla pelkästään rhodesia, sitäkin välillä rankasti efektoituna. Lisäksi hän heitteli sisään muutamia harkittuja sampleja, joilla ei kuitenkaan suurempaa merkitystä kokonaisuuden kannalta ollut. Jollain toisella keikalla Piromalli saattaa soittaa pelkästään flyygeliä, joten variaatioita bändillä riittää. Jazz Barissa Piromallin kekseliäs soitto valitettavasti peittyi usein muiden soittajien volyymien alle. Sinänsä bändin soundit olivat kyllä kohdallaan. Hulvattoman Sébastien Boisseaun reippaasti kaiutettu, kaunis bassosoundi oli harvinaisen selkeästi erottuva. Bändin rumpali Nicolas Larmignat teki melkoisen vaikutuksen: ei tylsää hetkeä koko illan aikana, koko ajan sattui ja tapahtui. Jos alan isona rumpaliksi, Larmignat voisi olla tyylillinen esikuva!