Signe: To Sappho

1901
lukukertaa
Cover art and photographs by Venla Helenius.

2019 Eclipse Music ECD-201979

1.In a dream (Josefiina Vannesluoma / Sappho, translation Bliss Carman)
2.Cretan girls (Selma Savolainen / Sappho, tr. Mary Barnard)
3.Puhun totta (Savolainen / Sappho, tr. Pentti Saarikoski)
4.Ode to Aphrodite I (Mikko Sarvanne / Sappho, tr. John Myers O’Hara)
5.Ode to Aphrodite II (Sarvanne / Sappho, tr. John Myers O’Hara)
6.Ode to Aphrodite III (Sarvanne / Sappho, tr. John Myers O’Hara)
7.Ambrosia (Vannesluoma / Sappho, tr. Pentti Saarikoski)
8.Se kuuluu jumaliin (Vannesluoma / Sappho, tr. Pentti Saarikoski)
9.O Aphrodite (Sampo Kasurinen, tr. Bliss Carman)
10.Tulevaisuuteni (Vannesluoma / Edith Södergran, tr. Pentti Saaritsa)

Riikka Keränen (vocals), Kaisa Mäensivu (double bass, vocals), Selma Savolainen (vocals), Josefiina Vannesluoma (vocals)

+10: Panu Savolainen (vibrafone)

Recorded 11/2018 at Finnvox Studios, Helsinki
Recorded and mixed by Markus Kärki
Mastered by Jaakko Viitalähde
Produced by Kärki, Savolainen & Vannesluoma

Arvio: 3,5 tähteä

 

Antiikin runoilija Sapfo (arvioitu syntymäaika aikaisintaan 630eaa. – kuollut n. 570 eaa.) on saanut kädenojennuksen kylmästä pohjoisesta maasta muutaman vuosituhannen päästä.

Lauluyhtye Signelle pisteet musiikillisesta rohkeudesta ja omaehtoisuudesta. Lauluvoiman ohella Signellä on a cappella -yhtyeiden sarjassa hieno innovaatio: mukana on yksi soitin, ja se on nimenomaan kontrabasso, joka ei oikeastaan muuta Signeä laulu- ja soitinyhtyeeksi, niin sivu- ja pohjaroolissa se kuitenkin on. Selvennetään vielä: basso on tärkeä ja olennainen värittäjä, mutta se ei häivytä a cappellan perusideaa mihinkään.

Joskus omaehtoisuutta ja rohkeutta on liikaakin. Tuottajana olisi pistänyt Cretan girls -kappaleen tässä muodossaan hyllylle, niin totaalisen ärsyttäväksi lallatus-osuuden kireä kimppakimitys lopulta kasvaa. Roolin antaminen ärsyttäville ihmisille kappaleessa on, hmm… ärsyttävää.

Ikiomista Signe-kappaleista Vannesluoma on säveltänyt neljä, Savolainen kaksi, ja sieltä löytyy Signen ilmaisun ydin.

Kuitenkin myös ulkopuoliset säveltäjät sopivat tällä levyllä Signen pirtaan mainiosti. Mikko Sarvanteen Afrodite-sarjan ykkösosa on levollinen, sillä siinä tavoitellaan ensin aidosti kaunista ja sitten puhuttelevaa harmoniaa, kakkos-osan yleisessä levottomuudessa kontrabasso saa särmikästä luonnetta ja voimaa, ja tilanteen selkiydyttyä soololaulukin tulee poikkeuksellisen liki, finaaliosassa taas koko Signe on vahva ja vaikuttava.

Myös toinen ulkopuolinen, Sampo Kasurinen, on intoutunut Afroditestä, rakkauden ja kauneuden jumalattaresta. Lopputulos on ehjä ja voimallinen, sovitus korostaa Signen matalaa rekisteriä, saa sieltä voimaa ja käyttää tehokkaasti myös puheosuuksia. Draamana tämä pieni teos on täysosuma.

Kaksikielisyys on aina riski, eikä se toimi nytkään parhaalla mahdollisella tavalla. Kokonaisuus hajoaa. Signe olisi hyvin voinut valmistella tästä kaikesta ajan kanssa kaksi erillistä produktiota, englanninkielisen albumin ja Saarikoski-levyn (saa toki Aapo Junkalankin suomennoksia tutkia). Kokeeksi olen kuunnellut levyn suomenkieliset ja englanninkieliset osuudet erillään, ja niin on paljon parempi.

Levyn viimeinen kappale ei muuten ole Sapfoa ollenkaan, vaan teksti on musiikintekijöiden viime aikoina hienosti löytämän Edith Södergranin (1892-1923). Jo lähtökohdaltaan biisi on levyn jazzillisin alkupuoliskon pitkän scat-improvisaation myötä, ja tätä aspektia korostaa tietysti vibrafonisti Panu Savolaisen vierailu.