JMCD02
CD 1
1.Route 66 (Bobby Troup)
2.There is no greater love (Isham Jones)
3.I’ve got you under my skin (Cole Porter)
4.’Round midnight (Thelonious Monk)
5.Bye bye blackbird Ray Henderson)
6.The more I see you (Harry Warren)
7.Gone with the wind (Allie Wrubel)
8.I fall in love too easily (Jule Styne)
9.But not for me (George Gershwin)
10.Day by day (Axel Stordahl & Paul Weston)
11.All of me – solo piano (Gerald Marks & Seymour Simons)
CD2
1.Take the ”A” train – trio (Billy Strayhorn)
2.You don’t know what love is (Gene De Paul)
3.Time after time (Jule Styne)
4.All of you (Cole Porter)
5.Never let me go (Jay Livingston)
6.Falling in love with love (Richard Rodgers)
7.You’d be so nice to come home to (Cole Porter)
8.I fall in love too easily – version 2 (Jule Styne)
9.Route 66 – version 2 (Bobby Troup)
10. But not for me – version 2 (George Gershwin)
11.’Round midnight – version 2 (Thelonious Monk)
12.Day by day – version 2 (Axel Stordahl & Paul Weston)
Juki Välipakka (voc), Janne Maarala (p), Sampo Tiittanen (b), Thomas Törnroos (dr).
Tuottaja: Janne Maarala
Raidat 1-7 CD:llä 1 äänitetty konsertissa Tikku-jameissa Vernissassa, Vantaalla 22.9.2011. Äänitys: Timo Itkonen, miksaus: Timo Itkonen & SoundTeam Godzinsky, masterointi: SoundTeam Godzinsky.
Raidat 8-10 CD:llä 1 sekä raita 1 CD:llä 2 äänitetty konsertissa Storyville Jazz Clubilla, Helsingissä 18.2.2012. Äänitys, miksaus ja masterointi: SoundTeam Godzinsky.
Raidat 2, 6, 7 ja 12 CD:llä 2 äänitetty konsertissa Tikku-jameissa Vernissassa, Vantaalla 22.11.2012. Äänitys: Timo Itkonen, miksaus: Timo Itkonen & SoundTeam Godzinsky, masterointi: SoundTeam Godzinsky.
Raita 11 CD:llä 1 sekä raidat 3-5 ja 8-11 CD:llä 2 äänitetty konsertissa Tikku-jameissa Vernissassa, Vantaalla 23.5.2013. Äänitys, miksaus ja masterointi: SoundTeam Godzinsky.
Jazzrytmit äänestytti jazzin asiantuntijapiirejä aikoinaan printtilehtikaudellaan (lehti siirtyi verkkoon vuonna 2008), ja parhaaksi mieslaulajaksi kymmenen vuoden ajan, vuodesta 1996 lähtien, valittiin liki poikkeuksetta Juki Välipakka. Tuo kertoo kaksi asiaa: kilpailu on ollut vähäistä (missä ihmeessä ovat nuoret miespuoliset jazzlaulajat?) ja Välipakka on oikeasti melkoisen hyvä.
Hyvä Suomen oloissa, muttei tavoita parasta kansainvälistä tasoa. Laulusta puuttuu se maaginen jokin, joka suurimmilla jazzlaulajilla on. Scat-improvisaatiot ovat usein hätäisiä, Välipakka yrittää liikaa kykyihinsä nähden ja putoaa omasta vauhdistaan. Lisäksi scattia tuntuu yksinkertaisesti olevan liikaa (kun improvisaatiot eivät aina ole niin mielenkiintoisia tai innostavia), ehjiä laulutulkintoja liian vähän. Normaalilaulussa äänen kiinteys katoaa usein vaikeissa paikoissa (lähinnä ensimmäisissä Tikkujameissa), sointi kärsii etenkin ylempänä prässätessä. Välipakan baritonia on joku sanonut hunajaiseksi, mutta johonkin Frank Sinatraan tai Nat King Coleen tottunut ei tästä päivittäistä hunaja-annostaan saa.
Tarkoitus ei ole teilata Välipakkaa, puutteista huolimatta hänellä on Suomessa paikkansa ykkösenä ja tilausta niin kauan kuin tällaisella swing-lähtöisellä ohjelmistolla on kuuntelijoita.
Maarala ja Välipakka ovat rakentaneet jazzstandardeista ja ikivihreistä hyvän keikoille sopivan koosteen. Ja konserteista tämä tuplalevy on tallennettukin, reilut kaksi ja puoli tuntia musiikkia on peräisin yhdeltä Storyvillen ja kolmelta Vantaan Tikkujamien keikalta.
Välipakan ääni on parhaassa kuosissa Storyvillen keikalla. Ero ykköslevyn alun Tikkujamiäänityksiin on huima, nyt äänessä on syvyyttä ihan eri tavalla, ja improissakin Välipakka on tiukemmassa vedossa.
Normaalikaavan mukaan Välipakka laulaa luikauttaa säkeistön tai pari, skattailee kyllin, ja väistää sen verran että Maarala pääsee osoittamaan pianoimprovisaatioidensa sujuvuuden. Basisti Sampo Tiittaselle ja rumpali Thomas Törnroosille on varattu ne normaalin kohteliaisuuden edellyttämät esiintulot. Enempi ei ole tarviskaan, tärkeintä on jouheva svengi ja tarinan eteneminen, ja siinä mielessä koko trio hoitaa homman hyvin.
Maarala on vakuuttava niin laulajan taustalla kuin monipuolisesti lehahtelevissa sooloissaankin. Pianisti ei ammu yli, svengittely on pakotonta ja rentoa.
