Aili Ikonen konsertoi Jyväskylässä ja Petäjävedellä

519
lukukertaa
Kuva: Heli Blåfield.

Suomen arvostetuimpiin laulajiin kuuluva Aili Ikonen esiintyy oman yhtyeensä kanssa Jazz Jkl Live -konserttisarjassa Popparissa la 1.4. ja Petäjäveden jazzklubilla Auditorio Miilussa su 2.4. 

Ikonen nousee oman luottoyhtyeensä kanssa esiintymislavoille helmikuussa julkaistun Helposti palavaa -albumin saattelemana. Kokoonpanossa ovat mukana trumpetisti Janne Toivonen, saksofonisti William Suvanne, pianisti Tuomas J. Turunen, basisti Mikko Pellinenja rumpali Mikko Arlin.

Aili Ikosta on kuultu soolouran lisäksi laaja-alaisesti niin huippuartistien rinnalla kuin maineikkaiden orkesterien solistina. Hänet tunnetaan nykyisin myös a cappella -yhtye Rajattoman jäsenenä. Ikonen on luotsannut omaa kvintettiään jo yli kymmenen vuoden ajan ja tehnyt yhtyeen kanssa viisi levyä. Uusin albumi on edellisten tapaan vahvan elämänmakuinen, pohtien oman paikan hahmottamista tässä ajassa ja eri rooleissa: ihmisenä, naisena, osana yhteiskuntaa, osana suurempaa jatkumoa sekä osana sukupolvien ketjua.

Aili Ikonen – laulu, viulu
Janne Toivonen – trumpetti
William Suvanne – saksofonit ja huilu
Tuomas J. Turunen – piano
Mikko Pellinen – basso
Mikko Arlin – rummut

Jazz Jkl Live: Aili Ikonen Ravintola Popparissa la 1.4. klo 19. Liput 25/20 €.
Lippujen ennakkovaraus
Tapahtuma Facebookissa

Petäjäveden jazzklubi: Aili Ikonen Auditorio Miilussa su 2.4 klo 16. Liput 20/15 €.Lippujen ennakkovaraus
Tapahtuma Facebookissa:::www.jazzjkl.fiwww.fb.com/jazzjklinstagram.com/jazzjkl/