Jori Huhtala kohti sähköistä soundimaailmaa

945
lukukertaa

Basisti-säveltäjä Jori Huhtalan edellisen albumin akustinen tyylikkyys nosti teoksen Emma-ehdokkuuteen asti. Uudessa TALAMBO-projektissaan Huhtala tekee täyskäännöksen sähköiseen ilmaisuun, joka hakee vaikutteensa modernin jazzin lisäksi muun muassa progressiivisesta rockista sekä elektronisesta musiikista. Albumi julkaistaan vinyyli-LP:nä ja CD:nä 15.5.2020 ja digitaalisesti 22.5.2020.

TALAMBOn albumi on pitkään kypsynyt ja nimensä mukaisesti hivenen suuruudenhullu studioprojekti, jonka raidat Huhtala on säveltämisen ja sovittamisen lisäksi tuottanut, äänittänyt ja miksannut itse.  Ensirakkautensa sähköbasson pariin tämän projektin myötä palannut Huhtala vastaa myös levyn “kitaraosuuksista” pikkolobassollaan. Huhtalan kunnianhimoista visiota tukevat entisestään albumin vakuuttavat muusikkovierailijat suomijazzin ykkösketjusta, saksofonistit Jussi Kannaste ja Joakim Berghäll, rumpali Tuomas Timonen, kosketinsoittaja Antti Kujanpää sekä kitaristi Sigurdur Rögnvaldsson.

Huhtala on ollut jo usean vuoden ajan yksi kotimaisen jazzskenen kysytyimpiä kontrabasisteja, mutta osoittaa tällä levyllä kuuluvansa myös sähköisen basson keskeisiin taitajiin. Rytmiset bassokuviot ovat vankkoja ja pikkolobassolla soitetut, sähkökitaramaiset soolot osoittavat Huhtalan kyvyt myös solistisessa roolissa. TALAMBOn musiikki pulputtaa kutkuttavasti ja tarjoilee hurjan määrän ihmeteltävää polveilevine kappaleineen ja huolella rakennettuine äänikuvineen.

”Delusions of Grandeur” on kenties aavistuksen itseironinen levyn otsikko, mutta albumi todellakin tarjoilee suomalaisessa jazzskenessä jotain sekä tekotavaltaan että soundiltaan suurimuotoista, uutta ja ainutlaatuista.