Ilmavoimien Big Band mukana kansainvälisen jazz-päivän yhteisessä videojulkaisussa

576
lukukertaa

Ilmavoimien Big Band julkaisi vapun aattona kansainvälisen jazz-päivän kunniaksi videon kuuden muun maan sotilasbigbandin kanssa Glenn Millerin sävellyksestä I’ll be seeing you. Teos julkaistiin ensi kertaa toisen maailmansodan aikana ja viestinä oli tuolloin toivo jälleennäkemisestä rintamalla taisteleville sotilaille.

Ilmavoimien Big Bandin soittajista mukana videolla soittavat päällikkökapellimestari musiikkimajuri Juha Ketola (trumpetti), vääpeli Jussi Kosonen (pasuunasoolo) sekä kersantti Sauli Hämäläinen (piano sekä alkutervehdys). Muut etäyhteyksillä toteutetun videon sotilasorkesterit tulevat Australiasta, Brasiliasta, Englannista, Japanista, Saksasta sekä Yhdysvalloista. Nyt julkaistavan videon on organisoinut Yhdysvaltain ilmavoimien big band, Airmen of Note.

Airmen of Noten oli tarkoitus saapua Ilmavoimien Big Bandin vieraaksi Suomeen toukokuussa ja orkestereiden oli tarkoitus tehdä kolmen konsertin kiertue Helsingissä, Lahdessa sekä Jyväskylässä 13.-15. toukokuuta. Koronavirus kuitenkin muutti suunnitelmat. Yhteistyöpyyntö yhteisen etänä nauhoitettavan videon toteuttamisesta saapui Amerikasta 26. maaliskuuta päällikkökapellimestari Juha Ketolalle, jolloin oli jo selvää, että toukokuun konsertit eivät toteudu. Hieman myöhemmin myös Yhdysvaltojen rajat suljettiin.

”Vierailun ja konserttikiertueen peruuntuminen oli valtava isku meille kaikille” kertoo musiikkimajuri Ketola. ”Nyt julkaistava video kuvaa myös hyvin sitä kulttuurien kohtaamista sekä musiikin yhdistävää voimaa tässä haastavassa maailmanlaajuisessa tilanteessa. Sotilasmuusikot tekevät kansainvälistä yhteistyötä myös poikkeusoloissa.”

Video julkaistiin yhtäaikaisesti kaikkien orkestereiden Facebook-tileillä 30.4.2020.

https://www.facebook.com/ilmavoimiensoittokunta

Google Drive linkki videoon