Nuorten jazzhuippujen Mikko Sarvanne Hip Company esiintyy Korjaamolla 23.2.

1424
lukukertaa
Mikko Sarvanne. Kuva: Pietari Purovaara.

Säveltäjä Mikko Sarvanteen johtama Mikko Sarvanne Hip Company esiintyy Kulttuuritehdas Korjaamon Vintillä perjantaina 23.2. Kyseessä on lukuisia kotimaisen jazzin tulevaisuuden huippunimiä sisältävä suuri jazz-yhtye, joka on julkaissut tähän mennessä yhden instrumentaalilevyn ja runoilija Beibi P:n kanssa yhdessä toteutetun Muovibabylon-albumin, jonka myötä kollektiivi toteutti kokonaistaideteoksen We Jazz -festivaalilla joulukuussa 2016. Vuonna 2014 We Jazz Rising Star -arvonimellä palkittu Mikko Sarvanne Hip Company esittää Korjaamolla jo julkaistujen sävellysten ohella uutta musiikkia Sarvanteelta, rumpali Joonas Leppäseltä ja ruotsalaissaksofonisiti Pelle Westliniltä.

”Konsertissa laajennetaan Hip Companyn tapaa soittaa ja olla”, Sarvanne kertoo. ”Tyylillisesti luvassa on monenlaista musiikkia, jonka juuret ovat niin jazzissa kuin indierockissa tai J.S. Bachin koraaleissa. Kaiken nivoo yhteen tinkimätön soittamisen asenne ja pyrkimys vahvaan tunteiden välittämiseen.”

Mikko Sarvanne Hip Companyn ohella Korjaamolla esiintyy yhtyeessä vaikuttavan basisti Mikael Saastamoisen tuore kokoonpano Outomuru vieraanaan viulisti Elias Riipinen eli Elia. Bändin omien sanojen mukaan yhdistelmän esiintyminen tulee olemaan ”herkkä yhteentörmäys”.

Mikko Sarvanne (s. 1992) on helsinkiläinen jazzsäveltäjä, kapellimestari ja kitaristi. Hänet tunnetaan kaksi albumia julkaiseen Hip Company -yhtyeen kapellimestarina. Yhtye on esiintynyt mm. We Jazz -festivaalilla, Helsinki Design Weekillä, Viapori Jazzissa ja Turku Jazz -festivaalilla. Hiljattain Sarvanne oli esillä yhtenä Sibafestin menestyksekkään Future Of Jazz -konsertin säveltäjistä. Sarvanne opiskelee jazzsävellystä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P. -musiikkivideo Ristille (albumilta Muovibabylon)

”Mikko Sarvanne Hip Companyssa sana kohtaa musiikin, viattomuus kohtaa ironian ja punkin räjähdysvoima jazzin viileyden universaalilla tavalla.”
– Katri Kallionpää / HS/Nyt

”Muovibabylon on moniulotteisuudessaan tuhti ja hyvällä tavalla ylpeä paketti. Povaan tästä tulevaa klassikkoa”.
– Jussi Niemi / Soundi

”Debyyttiä voi hehkuttaa kotimaisen jazzpakan jokeriksi – tuskin koskaan nuoren sukupolven big band säväyttää samalla tavalla.”
– Matti Komulainen, Turun Sanomat

Mikko Sarvanne Hip Company
Outomuru feat. Elia
pe 23.2. klo 19, Kulttuuritehdas Korjaamo / Vintti (Töölönkatu 51 A, Helsinki)
Liput 10 € / 9 €, ennakot Tiketti
Tapahtuma Facebookissa

MIKKO SARVANNE HIP COMPANY
Joona Kilponen, trumpetti / Tomi Nikku, trumpetti / Jasmin Afaneh, trumpetti / Miika Hyttinen, pasuuna / Frans Thomsson, alttosaksofoni / Ukko Heinonen, tenorisaksofoni / Jarno Tikka, tenorisaksofoni / Anni Thomsson, baritonisaksofoni / Teemu Kekkonen, piano / Mikael Saastamoinen, basso / Sami Nummela, rummut / Mikko Sarvanne, sävellykset ja yhtyeenjohto

OUTOMURU FEAT. ELIA
Mikael Saastamoinen, basso / Elias Riipinen, viulu ja efektit / Marçal Xirau, kitara ja efektit / Jordi Pallares, rummut