Elifantree julkaisee Anemone-albuminsa maaliskuussa

1154
lukukertaa
Kuva: Susanna Majuri.

Kokeellisen musiikin yhtye Elifantree julkaisee uuden albuminsa Anemone 9. maaliskuuta. Maineikkaan tamperelaisen Eclipse Music -levymerkin julkaisema levy on laulaja Anni Elif Egecioglun, saksofonisti Pauli Lyytisen ja rumpali Olavi Louhivuoren muodostaman Elifantree-yhtyeen neljäs pitkäsoitto, mutta vasta ensimmäinen rumpali Louhivuoren kanssa. Viime vuonna kunnioitettavat 10 vuotta täyttäneen yhtyeen tuorein julkaisu on tyylillisesti koukuttava sekoitus jazzia, taidemusiikkia, Bollywood-poppia sekä ambientia, ja soundillisesti sekä rytmisesti Elifantree esittelee tällä uudella levyllä uuden rumpalin lisäksi uuden, kiinnostavan elementin: jännittävän EWIn eli saksofonisti Pauli Lyytisen hallitseman Electronic Wind Instrumentin. Anemonejulkaistaan Suomessa CD:nä, vinyylinä sekä digitaalisesti, ja Elifantree esiintyy levynjulkaisun yhteydessä laajasti ympäri Suomea sekä mm. Saksassa, Italiassa, Sloveniassa, Norjassa, Ruotsissa, Englannissa ja Japanissa.

Tuore Anemone-albumi on saanut inspiraationsa värikkäästä vedenalaisesta maailmasta sekä veden pulputuksesta. Vedenalaisuus johdatti Elifantreen yhteistyöhön valokuvataiteilija Susanna Majurin kanssa, joka on tunnettu vedenalaisista kuvistaan. Levyllä on vahvasti läsnä myös luopumisen vaikeus ja rakkauden päättymättömyys kuoleman jälkeen, ja levy onkin kunnioitus yhtyeen edesmenneen ystävän muistolle. ”Anemone-nimi määritti albumin suunnan ja johti vedenalaisiin unenomaisiin tunnelmiin”, kertoo yhtyeen saksofonisti Pauli Lyytinen uuden julkaisun synnystä. ”Levyn tarinoissa liikutaan elämän ja kuoleman välimaastossa, ja niissä kerrotaan rakkauden uupumattomasta voimasta.” Unenomaisten tunnelmien vastapainona kuullaan yhtyeen energistä ilottelua, monitasoisia rytmejä ja rikkaita melodioita.

Kymmenen vuotta yhdessä esiintynyt ja kolme levyä aiemmin julkaissut Elifantree on vuosien aikana luonut nahkansa jo useaan otteeseen, eikä yhtye tee uudella Anemone-levyllään tähän poikkeusta. Musiikillisesti Elifantreen uusin albumi onkin progressiivinen yhdistelmä muun muassa Bollywood-poppia, jazzia, ambientia, taidemusiikkia, Lähi-idän soundia sekä karibialaista discoa. Yhtye on onnistunut tyylivaikutteiden määrästä huolimatta luomaan yhteinäisen ja herkän musiikillisen kokonaisuuden, johon yhdistyvät temaattisesti vedenalaisuus sekä luopumisen haasteet. Soundillisesti Elifantree yhdistelee uutukaisellaan akustisia äänimaailmoita lämpimiin analogisyntetisaattorilinjoihin, joka vie kuulijansa surrealistisista vedenalaisista tunnelmista ylimaallisiin irrotteluihin. Levyllä kuullaan laaja kirjo soittimia elektronisesta EWI-puhallinsoittimesta analogiseen rumpukoneeseen, joiden lisäksi laulaja-kosketinsoittaja Anni Elif ja saksofonisti Pauli Lyytinen laajentavat ilmaisuaan efektipedaalein. Kun tähän lisätään rumpali Olavi Louhivuoren eläväinen, mutta herkkä svengi, on lopputuloksena uniikki ja orgaaninen äänikudos.

ELIFANTREE
Anni Elif Egecioglu, laulu & koskettimet / Pauli Lyytinen, tenorisaksofoni, EWI, rumpukone, efektit / Olavi Louhivuori, rummut, perkussiot

ELIFANTREE: ANEMONE
Eclipse Music (ECD-201860 / ELP-201806, julkaisupäivä Suomessa CD 09.03.2018, LP 06.04.2018)
Jakelija: Supersounds, Phonofil ja Galileo Music

1. Anemone / 2. Reveries / 3. Presence / 4. I Love You / 5. Nana / 6. Coral Disco / 7. Thunder / 8. Inexhaustible

Sävellykset: Egecioglu / Lyytinen (Inexhaustible: Egecioglu / Lyytinen / Louhivuori)
Äänitys ja miksaus: Joonas Saikkonen

ELIFANTREE LIVE 2018 Suomi

29.03. Helsinki, Koko Jazz Club
04.04. Pori, Validi Karkia
05.04. Jyväskylä, JKL Jazz
06.04. Kuopio, Maxim-elokuvateatteri
14.04. Tampere, TTT-klubi
27.04. Espoo, April Jazz

ELIFANTREE LIVE 2018 Muu Eurooppa
12.03. Saksa, Berliini, Kantine am Berghain
14.03. Itävalta, Innsbruck, Treibhaus
11.04. Norja, Oslo, Nasjonal Jazzscene, Victoria
12.04. Ruotsi, Göteborg, TBA

28.06. Saksa, Fusion Festival
29.06. Italia, Südtirol Jazz Festival
30.06. Slovenia, Ljubljana Jazz Festival
04.07. Italia, Südtirol Jazz Festival

Elifantreesta sanottua:

”There was more and richer variation than in usual pop music and there was not more jazz than necessary
and useful here. With lots of attractive melody, captivating rhythm and beats and total absence of pretension
the trio was shining brightly.”
– Henning Bolte, London Jazz Magazine 2016

”Elifantree! What a glorious, mad, brilliant display! If jazz went mad and invented a new kind of cake, this
would be it. I smiled all the way through!”
– Sound and Fury Music, UK 2016

”Many artists claim to have a ’unique sound’ but Elifantree is one of the rare ones that actually do.”
– Matti Nives, We Jazz 2017

“Emboldened by the improvisational spirit of rock-jazz, Elifantree are an utter headspin of a band, particularly
that force-of-nature frontwoman – Anni Elif Egecioglu – who whoops and soars and occasionally does a little
dance at the keyboards.”
– Si Hawkins, Clash Magazine 2016

“The experience is almost gestalt in its extremes of both power and delicacy, something of an aural
hallucination.”
– Anthony Shaw, All About Jazz 2011

https://www.elifantree.com/
facebook.com/elifantree
instagram.com/elifantree
http://www.eclipse-music.net/

Musiikkivideo Inexhaustible-kappaleesta