Elifantreelta single, albumi tulossa maaliskuussa

1332
lukukertaa

Elifantreen ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta neljänneltä albumilta ilmestyy 2. joulukuuta. Uutta albumia odotetaan ilmestyväksi maaliskuussa 2018. Yhtye esiintyy singlen julkaisukonsertissa We Jazz -festivaaleilla 4.12. ja juhlii samalla 10-vuotisjuhliaan.

Uusi kappale Inexhaustible kertoo rakkauden loppumattomasta voimasta. Rytminen ja eteerinen kappale esittelee samalla uuden soittimen yhtyeen arsenaaliin: kiehtova sähköinen puhallinsointin EWI (Electric Wind Instrument).

Tuleva albumi on yhteen neljäs, ja samalla ensimmäinen uuden rumpalin Olavi Louhivuoren kanssa. Laulaja Anni Elif, multi-instrumentalisti Pauli Lyytinen ja Louhivuori julkaisevat Anemone -albumin marraskuussa 2018. Levyn yhteydessä yhtye nähdään myös laajalla kiertueella.

Singlen ja albumin julkaisee Eclipse Music.