Proge elää! Ja Sound the Bell! julkaisee!

1691
lukukertaa

Progressiivinen rock ei ole vain menneiden vuosikymmenien hämärää musiikkia vaan intohimoisen kuulijakunnan vaalima, elävä musiikin laji. Tamperelainen Sound The Bell! osoittaa esikoisalbumillaan, että genre on elinvoimainen myös 2010-luvun Suomessa.

Eclipse Music julkaisee 26.5. Sound The Bell! -yhtyeen intensiivisen esikoisalbumin, joka on saanut inspiraationsa mm. William Blaken ja William Cullen Bryantin runoudesta. Musiikilliset yhtymäkohdat Kingston Walliin tai King Crimsoniin eivät ole kaukaa haettuja, mutta yhtye ei tyydy kumartelemaan esikuvilleen vaan luo oman musiikillisen maailmansa taidokkaasti ja tyylikkäästi.

Yhtyeen jäsenet (Panu Ukkonen, Antero Mentu & Simo Laihonen) ovat vaikuttaneet useissa rock-, jazz- ja folk-kokoonpanoissa, kuten Black Motor, Aalto, Sound & Fury ja Utopianisti. Albumin kappaleissa kuulija viedään matkalle niin runouden maailmaan kuin rohkeisiin musiikillisiin kokeiluihin, kuten progressivisen musiikin kuuluukin. Kokeellinen musiikki ei tietenkään ole yhdellekään yhtyeen jäsenelle vierasta, mutta Ukkosen ja Mentun sävellykset luovat kokeiluille myös vankat kehykset. Suomalaisen progen historia on kulkenut 70-luvun huippuvuosista katkeamattomana linjana, Wigwamista ja Tasavallan Presidentistä Pekka Pohjolan ja Kingston Wallin kautta uudelle vuosituhannelle, jossa yhtyeet kuten Sammal ja Utopianisti tuovat genreä uuden sukupolven kuultavaksi. Sound The Bell! jatkaa komeasti tätä jatkumoa, eikä päätepistettä onneksi ole näkyvissä.

Sound The Bell!

Panu Ukkonen – bass, vocals
Simo Laihonen – drums, percussions
Antero Mentu – electric & acoustic guitars
+
Anssi Solismaa – keyboards

SOUND THE BELL! – Julkaisukonsertit

Pe 19.5. BaariBaari, Turku
La 20.5. klo 19 – Eclipse Jazz Club, Ylioppilasteatteri, Tampere w/ Esa Kotilainen
To 1.6. On The Rocks, Helsinki w/ Esa Kotilainen