Black Motorilta uusi levy We Jazz -levymerkillä

1872
lukukertaa
Kuva: Anne Kalliola.

Rumpali Simo Laihosen, basisti Ville Rauhalan ja saksofonisti Tane Kanniston muodostama Black Motorin uusi kokoonpano julkaisee ensimmäisen yhteisen pitkäsoittonsa. Vinyylinä, kasettina ja digimuodossa 2.6. julkaistava Branches on kaikkiaan Black Motorin kymmenes levy. Yhtye esiintyy julkaisukeikoilla Helsingissä ja Tampereella.

Jo pitkään kotimaisen vapaan jazzin ytimessä operoinut, Tampereella ja Turussa majaansa pitävä Black Motor julkaisee uuden levynsä Branches 2.6. We Jazz Recordsin kautta. Sitten edellisten albumiensa kokoonpanoaan uudistanut trio esiintyy kokopitkällä uutuuslevyllään uuden saksofonistinsa Jouni ”Tane” Kanniston kanssa. Aiemmilta albumeilta tutusti mukana ovat yhtyeen perustajajäsenet basisti Ville Rauhala ja rumpali Simo Laihonen. Branches-levyllä kuullaan väkeviä uusia sävellyksiä, joista suurin osa on Rauhalan käsialaa. Black Motor esiintyy levyjulkaisukeikoillaan Tampereen Telakalla 31.5. ja Helsingin Laulumiehet-ravintolan JaZZanti-klubilla 13.6.

Branches on Black Motorin voimannäyttö melodisen ja voimakkaasti virtaavan musiikin saralla. Yhtyeen uudet kappaleet ovat uljaasti ryöpsähteleviä teoksia, jotka on versovat levyn nimen mukaisesti moniin yllättäviin suuntiin. Black Motorin musiikki on samanaikaisesti pohdiskelevaa ja intensiivistä. Suvantovaiheiden rauha on tyyntä ja roihuavien liekitysjaksojen tuli polttavaa. Aiemmin esimerkiksi Edward Vesalan legendaarisesta Sound And Fury -yhtyeestä tutuksi tulleen Tane Kanniston yhteispeli Rauhalan ja Laihosen kanssa on saumatonta. Tästä syntyy Black Motorin vahvasti vuorovaikutteinen ja muusikoiden aktiiviseen vuoropuheluun nojaava soundimaailma.

”Sekä rubatot että tasaisesti sykkivät rytmit svengaavat kuin Coltranen myöhemmissä bändeissä konsanaan.”
Jan-Erik Holmberg / HBL

Kuuntelulinkki kappaleeseen At the Red End Of the World (Soundcloud)

Nuori levy-yhtiö We Jazz Records viettää aktiivista julkaisukevättä, johon kuuluu yhteensä kolme uutta albumia. Maaliskuussa julkaisunsa sai Jaska Lukkarinen Trion arvostelumenestys Origami, huhtikuussa Jukka Perko Tritonen Dizzy, ja nyt seuraavaksi Branches. We Jazz -levymerkin jakelusta vastaa Skandinaviassa Playground Music, Saksassa Herbie Martin Music ja muualla maailmassa brittiläinen Kudos Distribution.

Black Motor: Branches
We Jazz Records (WJLP04/WJCS02, CD/MC/digi, julkaisupvm 2.6.2017)
Jakelijat: Playground Music (Skandinavia) / Herbie Martin Music (Saksa) / Kudos Distribution (muu maailma)

LP:
A1 But Not Willingly / A2 At the Red End Of the World / A3 Decision Jump / A4 Blues Eyes Cryin’ In the Rain / B1 Branches (Citizen Music) / B2 Tulee päivä / B3 Longer the Distance, Sweeter the Sound
+ digitalatauksen bonuskappale: Letting Go (Was Part Of the Plan)

Kasetti:
A1 But Not Willingly / A2 Decision Jump / A3 Longer the Distance, Sweeter the Sound / A4 Tulee päivä / B1 Branches (Citizen Music) / B2 At the Red End Of the World / B3 Blues Eyes Cryin’ In the Rain / B4 Letting Go (Was Part Of the Plan)

Tane Kannisto, tenori-, altto- ja baritonisaksofoni, nagaswaram / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut ja perkussiot
Tuotanto: Black Motor & Matti Nives
Sävellykset: Ville Rauhala (paitsi Branches (Citizen Music) Black Motor ja Blues Eyes Cryin’ In the Rain Fred Rose)
Vinyylimasterointi: Jukka Sarapää, Timmion Cutting Lab
Digi- ja kasettimasterointi: Juho Luukkainen
Design: Matti Nives

Black Motor live
31.5. klo 21 Kulttuuritalo Telakka, Tampere
13.6. klo 19 JaZZanti / Ravintola Laulumiehet, Helsinki
13.7. klo 18 Pori Jazz / Jazzkatu

http://blackmotor.fi

We Jazz Records / uudet julkaisut, kevät 2017

24.3. WJLP02 Jaska Lukkarinen Trio: Origami LP
28.4. WJCD01 Jukka Perko Tritone: Dizzy CD
26.5. WJLP03 Jukka Perko Tritone: Dizzy LP
2.6. WJLP04/WJCS02 Black Motor: Branches LP/MC

Kaikki julkaisut tulevat saataville myös digitaalisesti yleisimpiin lataus- ja streamauspalveluihin.