Elektronisen musiikin yhtye Serot julkaisee

2111
lukukertaa

 

DJ-kulttuurin ja akustisen musiikin elementtejä ennakkoluulottomasti yhdistelevä Serot julkaisee tänään 13.1. ensimmäisen singlen helmikuussa julkaistavalta Otava-albumiltaan. Udu-kappaleella vierailee pianisti Iiro Rantala, ja kappaleen musiikkivideon on ohjannut Wille Hyvönen. Kyseessä on musiikillinen videoteos, jonka musiikillista osuutta seuraa ohjaajan päiväkirjanomainen itsekriittinen monologi.

Vaihtoehtoista elektronista musiikkia esittävä Serot-yhtye julkaisee tänään perjantaina 13.1. ensimmäisen singlen Udu uudelta, helmikuussa julkaistavalta Otava-albumiltaan. Samalla yhtye julkaisee kappaleen musiikkivideon, jonka on ohjannut muun muassa Olavi Uusivirralle ja Cheekille musiikkivideoita työstänyt Wille Hyvönen. Nyt julkaistava Udu-single on lyhennetty versio alkuperäisestä, albumilla julkaistavasta kappaleesta, ja sen ympärille on rakennettu näyttävä, hypnoottinen visuaalinen kertomus. Video julkaistaan tänään videopalvelu Youtubessa, ja single on ostettavissa diginä kaikista tunnetuimmista nettikaupoista sekä streamattavissa Spotifystä. Udulla kuullaan vierailijana kotimaisen jazzin kärkinimeä, pianisti Iiro Rantalaa.

Serotin helmikuussa julkaistavalla Otava-albumilla kuullaan runsaasti elokuvallisia sävyjä, joten visuaalisuus näyttäytyy vahvana myös yhtyeen voimakkaissa musiikkivideoissa. Nyt julkaistavaa musiikkivideota varten Udu-kappaletta tiivistettiin alkuperäisestä yli 13 minuutista reiluun 5 minuuttiin, unohtamatta kuitenkaan Serotin minimalistista ja hypnoottista tyyliä. ”Halusimme tehdä jotain tavanomaisesta musiikkivideosta poikkeavaa, ja näin ohjaajaksi valikoitui Wille Hyvönen, jolla on syvä ymmärrys konemusiikkiin sekä rohkea ja kokeileva tyyli, jonka voimalla syntyi väistämättä jotain kiehtovaa ja erilaista”, kertoo yhtyeen rumpali Aleksi Kinnunen.

Ohjaaja Hyvönen on tunnettu kantaaottavasta, rehellisestä ja suorasta tyylistään. Udun musiikkivideo jatkaa samaa perinnettä kritisoimalla kulttuurista ympäristöä, yhtyettä ja itseään monella eri tasolla. Hyvösen aiempiin taiteellisiin töihin kuuluvat muun muassa menestysdokumentit Onnelliset (2015) ja Kummisetäni thaimorsian (2012), joiden lisäksi hän on ohjannut runsaasti musiikkivideoita kotimaisille artisteille. Udu-musiikkivideo on unenomainen ja hypnoottinen hiljalleen kasvava teos, joka hyödyntää Hyvösen aiemminkin käyttämää ”kuva kuvan sisässä” -tekniikkaa. Video on kuvattu yhtenä kokonaisena ottona, jossa loitonnutaan yksityiskohdasta laajempaan kuvakulmaan.

Serotin kokopitkä albumi Otava julkaistaan 3. helmikuuta. Vinyylinä ilmestyvän Otava-albumin julkaisee levy-yhtiö Arvo Records, ja vinyylin mukana tulee digilatauskoodi sekä albumin kappaleiden erikoisremikseihin että kappaleiden alkuperäisiin pitkiin versioihin. Ennakkoluulottomas ti teknomusiikkia ja orgaanista soittoa yhdistelevä Serot on kolmen eri musiikillista taustoista tulevan muusikon Ilari Kohtamäen (elektroniikka ja rumpukoneet), Samuli Kivelän (loopperit, kitara ja syntetisaattorit) sekä Aleksi Kinnusen (rummut) yhteensulauma, joka on ehtinyt vuosien saatossa esiintyä runsaasti ympäri Suomen mm. H2Ö-festivaalilla, Bassline-festivaalilla sekä Visio-festivaalilla. Tuore Otava-albumi on Serotin itsensä käsialaa sävellysten ja tuotannon osalta, mutta olennaisessa osassa ovat kotimaisen jazzin ykköslinjan muusikot, trumpetisti Verneri Pohjola sekä pianisti Iiro Rantala, joiden improvisointi tuo albumille skandinaavisen jazzin raikkautta ja kulmikkuutta.

SEROT
Ilari Kohtamäki, samplerit ja rumpukoneet / Samuli Kivelä, loopperit, kitara ja syntetisaattorit / Aleksi Kinnunen, rummut / Verneri Pohjola, trumpetti / Iiro Rantala, piano

Udu-musiikkivideo Youtubessa

Udu-kappale Spotifyssa

SEROT LIVE
17.2. Turku, UG (TYEMYY Ry:n bileet)
18.2. Helsinki, Semifinal (Virallinen levynjulkkarikeikka)
4.3. Kajaani, Rock House Kulma12.3. Helsinki, Circus (+ Com Truise)
16.4. Joensuu, Marks Rock Club

Keväällä keikkoja myös Rovaniemellä (Bull Bar), Oulussa sekä Tampereella. Päivät ja kellonajat vahvistuvat myöhemmin.

Facebook: www. facebook.com/serotband/
Soundcloud: soundcloud.com/arvo-records/