Laulaja Pirjo Aittomäki julkaisee debyyttialbumin elokuussa

1824
lukukertaa
Kuva: Diana Luganski ; Graafinen suunnittelu: Seppo Laine.

aittomaki

 

Tango-orkesteri Untosta ja How Many Sisters -lauluyhtyeestä tuttu laulaja Pirjo Aittomäki julkaisee 26. elokuuta Meidän piti matkustaa -nimeä kantavan debyyttialbuminsa. Ensimmäisellä soololevyllään Aittomäki tulkitsee Anna-Leena Härkösen, Marja-Leena Mikkolan, Aulikki Oksasen ja Eeva-Liisa Mannerin tekstejä säveltäjä-laulaja-pianisti Anna-Mari Kähärän sävellyksiin. Kähärän tuottamalla albumilla kuullaan kotimaisen nykykansanmusiikin ja jazzin nimekkäitä muusikoita, kun Kähärän itsensä lisäksi levyllä soittavat basisti-perkussionisti Sara Puljula, trumpetisti Jukka Eskola, rumpali Jaska Lukkarinen, kitaristi Topi Korhonen sekä viulisti Maija Linkolan kokoama jousikvartetti. Levyjulkaisun yhteydessä Aittomäki julkaisee myös musiikkivideon levyn avauskappaleesta Hopeinen laulu.

Tyylillisesti Anna-Mari Kähärän moniulotteiset sävellykset Meidän piti matkustaa -julkaisulla tasapainottelevat popin, jazzin ja nykykansanmusiikin välillä ja yhdistyvät saumattomasti tunnettujen kotimaisten naisrunoilijoiden ja -kirjailijoiden voimakkaisiin teksteihin ihmissuhteista, elämän sattumuksista ja rakkaudesta. Levyn originaaleissa sävellyksissä voi kuulla kaikuja suomalaisista kansanlauluista, laulelmaperinteestä sekä muun muassa Ultra Bran kaltaisten yhtyeiden hyödyntämästä 70-luvun laululiikkeen sävelkielestä. ”Anna-Mari Kähärällä on hämmästyttävä kyky löytää jokaiseen runoon oma erityinen sävelasunsa. Hänellä on myös pettämätön vainu tekstien suhteen, runot taipuvat laulattaviksi luontevasti”, Aittomäki kommentoi albuminsa sävellyksiä. Aittomäelle suomalainen runous ja niihin kirjoitetut teokset ovat hänen omien sanojensa mukaan laulajan ominta alaa, ja teosten tekstit onkin valittu harkiten vuosien varrelta. ”Kähärän sävellyksissä tykkään erityisesti niiden runsaasta dramatiikasta ja vaihtelusta. Kappaleen alussa ei tiedä mihin lopussa päädytään, ja matkan varrelta löytyy yllätyksiä. Temaattista yhteyttä levyn teksteillä ei ole, vaan kokonaisuus on valikoitunut enemmän fiilispohjalta: kaikki tekstit koskettavat jotain kohtaa mielessäni”, kertoo Aittomäki esikoisestaan.

Laulaja Pirjo Aittomäki (s. 1963) on tehnyt pitkän uran studiomuusikkona ja teatterinäyttämöillä musikaalien ja musiikkinäytelmien parissa. Hän on vuosien varrella esiintynyt useiden tunnettujen musikaaliproduktioiden kuten Les Misérablesin, Aspects of Loven  ja Astorian päätehtävissä. Parhaiten Aittomäen ilmaisuvoimainen ja vahva ääni on tullut kuitenkin tutuksi yli parikymmentä vuotta toimineen ja kolme albumia julkaisseen How Many Sisters -lauluyhtyeen riveistä. Viime vuosina Aittomäkeä on kuultu myös kansainvälistäkin nostetta saaneen Tango-orkesteri Untossa, jonka viimeisin albumi Yön tummat siivet – Dark Wings of the Night julkaistiin keväällä 2015.

Pirjo Aittomäki: Meidän piti matkustaa
PIRJO AITTOMÄKI 2016 (PAM001, julkaisupäivä 26.8.2016)
Jakelija: Running Moose Productions / Matti Kervinen

1. Hopeinen laulu (runo Aulikki Oksanen) / 2. Meidän piti matkustaa (runo Marja-Leena Mikkola) / 3. Vaimon laulu (san. Anna-Leena Härkönen) / 4. Älä kysy mitään (san. Anna-Leena Härkönen) / 5. Koivunlarvalaulu (san. Anna-Leena Härkönen) / 6. Saima Irene maaliskuussa 1918 (runo Marja-Leena Mikkola) / 7. Niin muistan (runo Elvi Sinervo) / 8. Kakskymmentä suvea (runo Aila Meriluoto) / 9. Kaksin (runo Marja-Leena Mikkola) / 10. Minun veljeni (san. Anna-Leena Härkönen) / 11. Miten yksinäisyys minusta leviää (runo Eeva-Liisa Manner) / 12. Oot kaikki mulle (san. Anna-Leena Härkönen)

Pirjo Aittomäki, laulu / Anna-Mari Kähärä, piano / Jukka Eskola, trumpetti / Topi Korhonen, kitara / Sara Puljula, basso ja lyömäsoittimet / Jaska Lukkarinen, rummut / Maija Linkolan jousikvartetti

Sävellykset: Anna-Mari Kähärä

PIRJO AITTOMÄKI LIVE 
La 17.9. klo 20 Helsinki, Café Piritta, Iholla-klubi
To 27.10. klo 19 Helsinki, Musiikkiteatteri Kapsäkki, Kähärää Kapsäkissä -klubi

http://www.pirjoaittomaki.com