Dalindèo julkaisee ensimmäisen singlen tulevalta Slavic Souls –albumilta

981
lukukertaa
Kuva: Miikka Pirinen.
Kuva: Miikka Pirinen.
Kuva: Miikka Pirinen.

Kotimaisen jazzkentän Kallio-levyllään räjäyttänyt Dalindèo julkaisee neljännen albuminsa Slavic Souls Suomessa ja kansainvälisesti 8.4. Albumi sekä ensisingle Once Upon a Time in the North vie yhtyeen yhä syvemmälle tummanpuhuvaan, slaavilaisia vaikutteita mm. kotimaisen tangon ja jazzin perinteeseen yhdistävään estetiikkaan.

Yhtye juhlistaa tulevaa albumiaan myös julkaisemalla nimikkokorunsa. Oululaisen designstudio Yo Zenin Dalindèolle suunnittelema korva- ja kaulakorusarja esitetään Oulun Musiikkijuhlien muotinäytöksessä 12.3.

Dalindèo kiertää Suomessa maalis- ja huhtikuussa:
12.3. Oulun Musiikkijuhlat
8.4. Funky Elephant, Helsinki
9.4. TTT-Klubi, Tampere / Levynjulkaisukonsertti
14.4. Sellosali, Espoo / Levynjulkaisukonsertti

Lähes 10 vuotta yhdessä soittaneen Dalindèon kokoonpano on edelleen sama. Säveltäjä ja johtaja Valtteri Laurell Pöyhönen tunnetaan myös Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeen keulakuvana. Hän on koko uransa ajan tehnyt jazzmusiikkia, joka pohjaa lajin perinteeseen ja rytmiikkaan, mutta johon yhdistyy ennakkoluulottomasti vaikutteita muista tyyleistä. Myös yhtyeen muut jäsenet ovat ykköstekijöitä Suomen jazz- ja rytmimusiikin kentiltä: saksofonistina soittaa Pope Puolitaival, trumpetistina Jose Mäenpää, basistina Pekka Lehti, rumpalina Jaska Lukkarinen ja perkussionistina Rasmus Pailos.

Dalindèo nousi Suomessa vuoden jazzyhtyeeksi 2013 ilmestyneellä, Jazz Emma -palkinnon voittaneella, Kallio-levyllään. Albumi saavutti genrerajat ylittävän suosion sekä 13. sijan Suomen virallisella albumilistalla. Levy julkaistiin kansainvälisesti Slavic Soulsinkin julkaisevalta brittiyhtiöltä BBE Records. Suomessa levyjen julkaisijana toimii Suomen Musiikki.

“Jos jonkin yhtyeen musiikki voi saada hyvälle tuulelle ja jalat vispaamaan, niin se on kyllä Dalindèo.”
– Helsingin Sanomat

“Valtteri Pöyhösen johtama Dalindèo on juuri nyt suomijazzin innostavin klubibändi.”
– Keskisuomalainen

Lisätiedot:
www.dalindeo.com
www.facebook.com/dalindeo